tiistai 26. joulukuuta 2023

Hyvää joulua ja rauhallista uutta vuotta 2024

Vietimme joulun osittain kotona ja osittain mieheni vanhempien luona Turussa. Aatto meni vähän kiireisemmissä merkeissä, mutta joulupäivänä pidin rauhallisen aamupäivän kotona ja ratsastin molemmat hevoset kunnolla. Tänään tapaninpäivänä Marcella huilasi ja Mintun kanssa oli valmennus pellolla.

Kentällä on nyt jäinen pohja ja siinä vähän lunta päällä, joten vaikka hokit tuntuvat pureutuvan pohjaan ja ravi onnistuu, en viitsi tehdä siinä kovin jyrkkiä käännöksiä tai laukata, ettei jossain kohtaa jalka pääse vahingossakaan luisumaan. Onneksi pelto on hyvässä kunnossa ja siellä sopivasti lunta muttei liikaa, joten teimme vaihtotreenejä ja vähän ravitreeniä siellä. Sain molempiin suuntiin puhtaat vaihdot joidenkin yritysten jälkeen, kun sain Mintun riittävän teräväksi. Laukan jälkeen tehtiin vielä kuviota, jossa pellon "pitkää sivua" tultiin avossa, siitä siirtyminen sulkuun, siitä "keskilinjan" kohdalla taas avoa ja sitten taas hetki sulkua, suoristus ja suunnanmuutos. Vaihtoharjoitusten jälkeen Minttu oli sopivan terävällä mielellä ja ravasi todella näyttävästi. Kuvio onnistui vasemmassa kierroksessa sujuvasti ja helposti. Vaikeampaan suuntaan haettiin muutama kerta oikeaa asentoa lähteä sulkuun, ja lopuksi sekin onnistui hyvin.

Minulla on nyt vielä vajaat kaksi viikkoa lomaa, joten aion ratsastaa paljon. Marcellalla on nyt muutamia päiviä ollut Gastrogard-kuuri, joka viimeksi auttoi sen mahaongelmiin. Lisäksi eläinlääkäri on tulossa rokottamaan hevoset ensi viikolla ja ottamaan Marcellalta ruoka-aineallergiatestit.

Päivät ovat jo pidentymään päin, joten innolla kohti uutta vuotta 2024!

Jouluaaton kuva ilman satulaa Marcellan kanssa tallin edustalla



Joulupäivänä totisemmin töihin lähdössä









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti