sunnuntai 17. joulukuuta 2023

Kooste vuodesta 2023

Täyteen ovat kohta tulossa vuosi 2023, kolmas joulu omalla Auran maatilalla ja tammikuussa 8 vuotta tämän blogin kirjoittamista. Onkohan näin pitkään jatkuneita hevosblogeja kovinkaan montaa enää? Silloin blogien kultakaudella, joita taisivat olla noin vuodet 2012 - 2016, näitä blogeja tuli kuin sieniä sateella. Olen joka tapauksessa iloinen, että edelleen tälläkin blogilla on oma lukijakuntansa ja myös uusia löytää tiensä lukijoiksi.

Olen perinteisesti tehnyt pienen koostepostauksen, eikä tämä vuosi ole poikkeus. Miten vuosi siis sujui?

Kilpailemisessa otimme 7-vuotiaan Mintun kanssa askeleen vakavampaan suuntaan kisaamalla enää vain HeA-luokissa ja aloittamalla kansallisella tasolla kilpailemisen. Kilpailimme yhteensä 10 kertaa, joista 2 seuratasolla, 5 aluetasolla ja 3 kansallisella tasolla. Sijoituimme 5/10 kertaa. Syksyllä olimme mukana KaKe:n aluejoukkueessa ja saimme aluemestaruuksista joukkuehopeaa. VaB-luokassa debytoiminen ei onnistunut vielä tänä vuonna, koska vaihdot ovat Mintulla vielä epävarmat enkä halua mennä radalle esittämään jotain, missä ei ole melko hyvä varmuus onnistua. Nyt syksyn ja alkutalven aikana se on alkanut esittää yhä useammin puhtaita vaihtoja tai tasajalkavaihtoja, joten ensi kaudella kyllä pääsemme radallekin. Silloin on aikomuksena ottaa kansallinen kilpailulupa heti alkukaudesta.

Kokoamisaste ja liikkumisen laatu Mintulla on edelleen kehittynyt. Koottujen askellajien esittäminen on sujuvoitunut, ja Minttu on harjoitellut nyt loppuvuodesta myös piaffin alkeita ja välillä passagemaista hyvin koottua ravia. Minttu on ollut koko ajan treenikunnossa ilman terveyshuolia.

Tänä vuonna harjoittelin Mintun kanssa monet kerrat lastaamista, jotta siitä saataisiin pois se epävarmuus, meneekö Minttu koppiin heti vai kestääkö siinä vartti. Tässä edistyttiin hyvin, sillä kauden aikana kävin jo monta kertaa Mintun kanssa yksinäni reissussa ja sain sen purettua ja lastattua hyvin ilman apua.

Marcella 4-vuotiskautensa aikana harjoitellut perusasioita kentällä, maastoillut teillä ja metsissä ja aloittanut hyppäämisen. Hyppäsin sen kanssa ensimmäiset ristikot kesällä ja sen jälkeen toisenkin kerran jossain vaiheessa varmaan alkusyksyllä. Marcellan mahaongelmat hidastavat etenemistä, sillä tänä vuonna hoidatin sen rauhasmahan haavaumat ja epäilen, että samat ongelmat ovat tainneet uusiutua. Haavaumat ovat nimenomaan rauhasmahassa eivätkä epiteeliosassa, mikä tarkoittaa, että niiden lähde ei liene mikään epiteeliosan haavaumia aiheuttava yleinen syy (ruokintavälit, stressi, tyhjällä mahalla liikutus ym., eikä näissä pitäisikään olla mitään korjattavaa). Olen ajatellut pyytää eläinlääkärin ottamaan allergiatestit. Muita terveyshuolia ei Marcellan kanssa ole ollut.

Kotitilallamme saatiin tänä vuonna valmiiksi hevosten metsätarha. Samalla vanha tarha purettiin pois ja kentän laajennus saatiin aloitettua. Muutamasta muuttujasta johtuen laajennettu osa ei ole vielä ratsastuskunnossa, vaikka toivoin saavani sen sellaiseksi ennen pakkasten ja lumen tuloa, mutta eiköhän sitä päästä parin-kolmen kuukauden kuluessa jo laittamaan. Laidun uusintamuokattiin ja kylvettiin uudelleen loppukesällä, sillä viime vuoden kylvö ei onnistunut, kun hauraat korret paloivat karrelle helteessä ja rikkaruohot ja alsikeapila pääsivät levittäytymään. Laidun saatanee kuitenkin ensi kesäksi laidunkuntoon ja pidentyneen ratsastuskentän ympärille aidat.

Ihanaa joulua ja uutta vuotta 2024 sinulle, lukijani! Jos haluat, jätä kommenttilaatikkoon viesti, jossa kerrot, kuinka kauan olet seurannut blogiani ja millaisista jutuista olet pitänyt eniten.


Tammikuussa harjoiteltiin lastautumista




Marcella on tänä vuonna päässyt hommiin 0 - 4 kertaa viikossa, yleensä
pari ratsastusta ja yksi juoksutus




Kauden avauskilpailut Raisiossa. Kuva: Carita Kattelus



Hevoset pääsivät muuttamaan metsätarhaan toukokuussa







































Kisamenestystä Salon urheilupuistossa toukokuussa



Kansallinen debyytti Ypäjällä kesäkuussa














































































































































Kesällä on tietysti vietetty ihania hetkiä myös maastoillen.
Tässä Mintun kanssa naapurin pellolla.



Marcellan kanssa kotitiellä muistaakseni samana päivänä,
jolloin ylempi maastoilukuva on otettu.













































































Koivumäen kansallinen HeA. Kuva: Anna Halme

Artukaisten heinäkuisissa aluekisoissa, joista tuli sijoitus




Onnea KaKe:n joukkue!




Elokuussa ja syyskuussa kävin Mintun kanssa myös
Aira Toivolan istuntatunneilla Ratun tallilla



Jälleen yhden reissun jälkeen kotona taas. Tässä on palattu Ratun tallilta.



Lokakuussa osallistuin irtokenkäkurssille Kylämäen hevostilalla. Taidot ovat
tulleet tarpeeseen jo useamman kerran.







































Marras-joulukuussa on nautittu sopivasta lumimäärästä ja koettu välillä
vuodenaikaan nähden koviakin pakkasia. Tallin putkien jäätymiseltä
ei vältytty tänäkään vuonna.







































Muistithan jättää sen viestin kommenttiboksiin? 🎄


10 kommenttia:

  1. Moi. Vasta pari vuotta seurannut blogia. Olen iloinen jo siitä, että joku ylipäätään ylläpitää blogia. Tätä asiallista kirjoittelua on mukavampi seurata näin blogina, kuin vaikka ig-tilinä. Taakse päin voi palata helpommin ja muutenkin.
    Pidä mukava joulu, minkä jälkeen toivottelenkin paljon onnea tulevalle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun pysähdyit kommentoimaan! Itsekin tykkään enemmän vähän pidemmistä blogipostauksista kuin siitä, että kaikki on nykyään kovin kuva- ja videopainotteista ja tekstille ei ole paljon tilaa. Hyvää joulua ja uutta vuotta sinullekin!

      Poista
  2. Moi Ihan samat sanat kuin ensimmäisellä kommentoijalla😊Toivottavasti jatkat blogin pitoa.Hyvää joulua ja uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ja nähdä, että myös perinteisiä blogeja arvostavia edelleen on. Hyvää joulua ja uutta vuotta!

      Poista
  3. Tosi kiva kun jaksat kirjoittaa blogia, harmittaa kun niin monet hyvät blogit eivät enää jatka... Kysäisen vaan että miten nuorempi hevosistasi pärjää yksin kotona jos olet kisareissulla tai pitemmällä lenkillä? Ilmeisesti ei stressaa mikä on hyvä asia! Oikein mukavaa Joulua ja tuloksellista Uutta Vuotta kisoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marcella on pärjännyt hyvin kisareissujen ajan, ei ole ollut ongelmia siinä. Hevoset ovat aikaisinakin kisa-aamuina päässeet edes vähäksi aikaa ulos, sitten Marcella on jäänyt karsinaan syömään heiniä kisareissun ajaksi ja molemmat menneet taas loppupäiväksi ulos, kun tullaan takaisin. Heinät on aina syöty ja puoliso on välillä tarkkaillut, että ei ole mitään hirnumista, karsinassa pyörimistä tai muuta levottomuutta. Marcellan kanssa ei ole vielä kisoissa käyty, mutta esim. Marcellan klinikkamatkojen aikana Minttu on pärjännyt samalla lailla hyvin kotona karsinassa. Maastolenkkien ajaksi otan toisen hevosen sisälle varmuuden vuoksi.

      Hyvää joulua ja uutta vuotta myös sinulle!

      Poista
  4. Moikka! Lueskelen tätä aina välillä, koska on kiva lukea Marcellan kuulumisia :) Minulla oli sen emä Mandy viimeiset aikansa hoidossa ja tutustuin myös Marcellaan. Mandylla oli ongelmia mahansa kanssa. Odelmaa syömällä se voi hyvin. Viimeisen varsansa luotuaan oli mahastaan kuitenkin selvästi kivulias. Sillä oli toinen vamma, jonka takia omistaja ymmärrettävistä syistä ei lähtenyt enempää tutkimaan, vaan päästi selvästi kipeän hevosen pois. Ibd:tä sillä kuitenkin vahvasti epäiltiin. En tiedä, voiko olla periytyvää, tietääkseni Mandyn muut varsat ovat terveitä. Ajattelin kuitenkin vinkata, jos asiasta on yhtään apua vaivan selvittelyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiva, kun seurailet Marcellan kuulumisia. Odelmaa meillä onkin ollut nyt muutaman viime kuukauden ja on vielä ensi syksyn uuteen heinäsatsiin saakka. Hoidetaan tämä akuutti vaiva pois alta ja katsotaan, pitääkö odelman syöminen sen jälkeen mahavaivat poissa. IBD on käynyt myös mielessä ja samoin ne mahdolliset ruoka-aineallergiat. Heinä meillä on muulloinkin ollut lyhytkortista ja lehtevää joitakin yksittäisiä paaleja lukuun ottamatta, mutta ei odelmaa ennen tätä syksyä.

      Poista
  5. En muista kuinka kauan olen blogiasi lukenut, mielestäni olen aika alusta asti ollut matkassa mukana :) En osaa eritellä, minkälaiset tekstit mielestäni on parhaita, kun parasta on ylipäätään se, että löytyy vielä hengissä olevia blogeja. Omaa olen yrittänyt pitää pystyssä, mutta tosiaan tämä syksy on ollut tuolla työelämässä niin hektistä, että ei ole juuri aikaa blogille ollut. Sitten harmittaa välillä sekin, että ei ole kuvia tai videoita ainakaan ratsastuksesta.
    Hyvää joulun jatkoja ja myös uutta vuotta 2024!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidetään me blogikulttuuria elossa! Näillekin löytyy kuitenkin se oma lukijakuntansa. Kauan olet sitten ollut mukana. :) Hyvää alkavaa vuotta!

      Poista