Vaihtotreeniä talvikelien ehdoilla

Harjoitukset ovat jatkuneet tammikuussakin vielä normaalisti. Mintun maha kasvaa hiljalleen, mutta se liikkuu mielellään eikä hyvävointisen tamman tiineys ole sairaus, joten normaaleja rutiineja jatketaan niin kauan, kunnes maha alkaa tulla tielle tai Minttu ilmoittaa, että hommia voisi keventää.

Täällä on aina välillä tullut lunta, joten joinain päivinä on saatu nauttia hankilaukoista pellolla tai ihan hyvästä ratsastuspohjasta kentällä. Enimmäkseen on kyllä ollut nollan molemmin puolin sahaamista, eli joka paikassa on jäätä. Kenttä on ihan lievästi kallellaan toiseen suuntaan, joten sulamisvedet ovat valuneet pitkittäissuunnassa kentän toiselle puoliskolle. Osan olen saanut ohjattua pois, mutta osa on jäänyt jäätymään. Tällä hetkellä on siis ehkä noin 11 x 58 m sellaista tilaa, jossa pohja on kovaa mutta osittain hiekkaista, ja samankokoinen siivu aika lailla jääkerroksen peitossa olevaa. Kentän olen vetänyt tasaiseksi ennen jäätymistä, joten siinä voi kuitenkin ratsastaa ilman kompurointeja. Jäisissä kohdissakin ravaan, sillä hokit pitävät hyvin. Laukat olen säästänyt hiekkaisemmalle puolelle tai sitten osana kerroista mennyt vain ravia ja käyntiä.

Työskentelen hevosilla myös kovilla pohjilla, joten tuolla hiekkaisemmalla puolella olen tehnyt nyt esimerkiksi lyhyitä vaihtotreenejä. Valmennuksessa viime viikolla teimme harjoitusta, jossa tulin käyntiä keskihalkaisijalle, nostin vastalaukan ja väistätin Minttua vastalaukassa suorana kohti uraa. Uralla tein vaihdon, ja sitten sama toiseen suuntaan. Se asetti omat haasteensa, että kovalla pohjalla ei viitsinyt tehdä laukassa mitään sen kummempia valmistelevia tehtäviä, joten kun alettiin laukata, siirryttiin suoraan tuohon vaihtotehtävään. Valmistelevana tehtävänä tulin väistöjä käynnissä ja ravissa. Niissä piti tulla välillä tavallisesti ja välillä pyytää erityisen nopeita askelia ja/tai erityisen paljon sivulle hetkellisesti, jotta Minttu heräsi hyvin väistättävälle pohkeelle, jota tarvitaan vaihdoissakin. Väistöissä vasemmalle on oltava tarkkana, että takaosa pysyy hyvin mukana, kun taas väistöissä oikealle se meinaa mennä liikaakin mukaan ja etuosan pitäisi johtaa selvemmin. 

Mintun laukka- ja vaihtotyöskentely on kehittynyt paljon. Se on saanut lisää voimaa ja jaksaa helpommin koota laukassa pitkiäkin aikoja, ja vaihdoissa se ei enää ryntää vaihdon jälkeen yhtään. Edelleen se saattaa joskus ennakoida ja olla varsinkin oikeasta vasempaan laukkaan vaihdossa hidas pohkeelle, mikä voi johtaa epäpuhtaaseen vaihtoon, mutta hötkyily on vähentynyt. Viime aikoina on tullut todella paljon tasajalkavaihtoja oikeasta vasempaan, eli reaktio apuun tulee periaatteessa oikein mutta tuleva sisätakajalka ei astu niin paljon eteenpäin kuin pitäisi. Vaihdot eivät ole olleet Mintulle se ihan helpoin asia oppia, mutta kyllä me niitä pääsimme jo viime kesänä radoillakin esittämään vaihtelevalla menestyksellä ja eteenpäin mennään koko ajan.

Kahdessa ylemmässä kuvassa Mintun kanssa kotipellolla ja kotitiellä, kun vielä oli lunta. Alimmassa Marcellan kanssa maastoilemassa.

Minusta tulee koulutuomari

Olen jo pari vuotta miettinyt, että haluaisin jossain vaiheessa hankkia koulutuomarioikeudet. Kursseja ei kuitenkaan ole tuona aikana ollut, sillä niitä järjestetään vain yksi kerran kahdessa vuodessa ja osallistujia otetaan ympäri maata max. 25. Nyt kuitenkin uusi haku IVK-tuomarikurssille aukesi, ja kun seurastani kysyttiin, olisinko kiinnostunut seuran sponsoroimaan tuomarikoulutukseen, jotta seuraan saataisiin oma koulutuomari, ei ollut vaikea sanoa kyllä!

Tieto valinnasta kurssille tuli eilen. Koulutukseen kuuluu kaksi koulutusviikonloppua, joista toinen on jo alle kahden viikon päästä ja toinen huhtikuussa. Lisäksi täytyy läpäistä teoriakoe ja koearvostella hyväksytysti kansallisen tason luokka, jossa on vähintään 12 osallistujaa.

IVK-koulutuomarilla on oikeus arvostella HeC-, HeB- ja HeA-luokkia seura-, alue- ja kansallisella tasolla. Seura- ja aluetason HeC- ja HeB-luokissa IVK-tuomari voi olla ainoa tuomari. HeA-luokkiin tarvitaan kaksi tuomaria, ja silloinkin siis saa tuomaroida, mutta puheenjohtajatuomarina on joku muu.

IVK-tuomarikurssille pääsyvaatimuksena on 21 vuoden ikä ja vähintään 63 %:n tulos kansallisen tason HeA-luokasta. Tuon kvaalin saimme Mintun kanssa jo ensimmäisessä kansallisessa startissamme (v. 2023). Tuomaritasoille IV, III ja II tarvitaan riittävän arvostelukokemuksen lisäksi vähintään 60 %:n tulos kansallisesta vaativa B:stä ja/tai riittävä kilpailukokemus VaB-tasolla kilpailemisesta. Tämähän meillä jo onkin, koska kun Mintun kanssa kilpailimme viime kaudella ensimmäiset VaB-luokat, niistä 3/4 oli yli kvaalituloksen. Riittäväksi arvostelukokemukseksi tietyillä tuomarioikeuksilla katsotaan käsittääkseni kaksi vuotta, eli parin vuoden päästä voisin jo hakea tuomarioikeuksien korotusta. 

On kiva syventää harrastustaan taas yhdellä uudella tavalla. Lisäksi tämä on minulle mieleinen tapa auttaa seuraa ja edistää kilparatsastusta. Kisoihin osallistuminen tietenkin edistää sitä myös, mutta nyt voin olla tukemassa kisojen järjestämistä toimihenkilönä. Kun kevään aikana kurssi on suoritettu ja teoriakoe läpäisty, kesällä pääseekin jo koearvostelemaan. Vaikka kisoihin osallistuminen ratsastajana jää Mintun mammaloman takia tänä kesänä väliin, pääsen siis kuitenkin radalle, mutta tällä kertaa päätyyn. :)

Opintomateriaalina olevan Kouluratsastuksen käsikirjan sisällysluettelo

Ajatuksia maalla asumisesta 3,5 vuoden jälkeen

Yksi blogin luetuimmista postauksista on "Millaiseksi hevosenpito kotona on osoittautunut?". Koska muutimme mieheni kanssa maalle aivan kaupunkilaistaustaisina, eli kumpikaan ei ollut koskaan asunut maalla, ajattelin kirjoittaa siitä näkökulmasta, millaiselta maalla asuminen ylipäätään on tuntunut nyt kun kaikki vuodenajat täällä asuen on koettu moneen kertaan ja mitä maalle muuttavan olisi hyvä ottaa huomioon.

Monellahan on maalaisromanttisia unelmia kauniista kesäpäivistä laiduntavia hevosia katsellen ja omenapuun varjossa kirjaa lukien. Välillä poimitaan maljakkoon kukkakimppu oman pellon vierestä, syksyisin kuunnellaan kurkien laulua ja talvella lenkkeillään koiran kanssa hiirenhiljaisessa pakkassäässä koskemattomassa lumessa. Onko se sitten tällaista?

Nyt tietenkin pitäisi perisuomalaiseen tapaan sanoa, että ei todellakaan, mutta sanon silti, että kyllä on, osittain. Omassa kodissani teen näitä kaikkia säännöllisesti. Maalla asumisessa ehdottomasti päällimmäisenä tunteena on kaikki positiivinen eikä negatiivinen.

Maalla on ollut ihan aidosti ihanaa asua. Tunnen naapurimme eli muutaman kilometrin säteellä saman tien varrella asuvat paljon paremmin kuin kaupungissa, jossa en tiennyt edes samassa kerroksessa asuvien nimiä. Luonto ympäröi joka puolelta ja rauhoittaa. Aamuisin on hauska katsoa, minkä eläinten jälkiä on jäänyt lumihankeen (paitsi nyt susihavaintojen kasvaessa, mutta se on toinen tarina). Kaikkein hienointa täällä on kesällä ja keväällä, mutta kyllä syksyssä ja talvessakin on puolensa. Maalla tunnen olevani omassa elementissäni. Kaupungin humussa on kivaa käydä tapaamassa ystäviä ja erilaisissa tapahtumissa, mutta on mukavaa palata omaan kotiin sen jälkeen.

Mitä maalle muuttajan sitten kannattaa huomioida?

1) Kulkeminen. Meidän tilaltamme Auran keskustan palveluihin on hiukan reilu 10 minuutin ajo. Ensimmäinen tärkeä asia onkin auto: kun mikään ei ole kävelymatkan päässä eikä julkisilla pääse kulkemaan kodin läheltä, on välttämätöntä omistaa auto. Helpommalla pääsee, jos siinä on neliveto ja reilusti maavaraa.

2) Teiden auraus. Tämä liittyy vahvasti siihen nelivetoon ja maavaraan. Jos tontti sattuu sijaitsemaan sellaisen tien varrella, joka aurataan nopeasti, ei ongelmia välttämättä tule. Meillä sen sijaan on 750 metriä peltojen ympäröimää tietä, jonka auraamme itse, ja tähän tarkoitukseen piti hankkia tehokas mönkijä lumiauralla. Kerran-pari talvessa on silti käynyt niin, että on tarvittu naapuria traktoreineen. Tuon 750 metrin jälkeen on vielä muutama kilometri hiekkatietä, jota ei välttämättä aurata ihan heti. Kun jossain vaiheessa vaihdan autoni toiseen, otan nelivedon nykyisen etuvetofarmarin tilalle.

3) Omakotitalon työt. Näistä suuri osa on samoja myös kaupunkiympäristössä.  Ylipäätään omakotitalossa on hommaa ja laitettavaa sekä sisällä että pihalla. Tietoa ja palveluja on kuitenkin onneksi saatavilla, joten kaikkea ei tarvitse tietää ja osata itse.

4) Pihatöiden määrä (?). Tämä on kysymysmerkillä, sillä vaikka itselläni tuntuu olevan hirveästi laitettavaa tallissa ja pihalla, harva asia on pakollinen. Kentän ja tarhan laittaminen liittyvät harrastuksiini, samoin kasvimaan ja kasvihuoneen tekeminen ja kukkapenkkien laittaminen. Omat valinnat ratkaisevat tässä asiassa paljon. 

5) Tietoliikenneyhteydet. Meillä netti toimii yleensä hyvin, mutta on päiviä, jolloin tavallinen netin selaaminenkin takkuaa ja suoratoistopalvelut eivät toimi ollenkaan. Valokuituyhteyksiäkään ei aina saa hankittua, vaikka maksuhalukkuutta olisi. Tämä kannattaa huomioida, jos tekee töitä etänä ja tarvitsee siinä varmatoimista nettiä.

6) Työmatka ja muut välimatkat. Kartalta katsottuna voisi ajatella, että meidän paikkamme on kovinkin kaukana esimerkiksi Turusta, mutta torille täältä menee vuodenajasta ja liikennevaloista riippuen noin 30 - 35 minuuttia, joka ei ole mielestäni paljon. Monella kaverillani menee lähes sama aika bussilla kulkemiseen Turun sisällä, ja jokainen Helsingissä liikkunut tietää, miten valtavan paljon aikaa siellä voi mennä bussilla tai omalla autolla lyhyenkin matkan siirtymiseen, jos lähtö- ja kohdepaikka eivät ole juuri sopivasti metron varrella. Kuitenkin maalle muuttavan kannattaa tietenkin varautua siihen, että potentiaaliset työpaikat eivät ole välttämättä oman kunnan keskustassa vaan paljon kauempana suuremmissa kaupungeissa. Sen hinnan joutuu usein omasta rauhasta maksamaan.

Kaiken kaikkiaan maalla asuminen sopii mielestäni sellaiselle, joka osaa arvostaa luontoa ja jota ei haittaa, että joka paikkaan tarvitsee auton ja kaikenlaista puuhaa tulee enemmän kuin kaupungissa ja varsinkin kerrostaloissa asuville. Maalla on kuitenkin yleensä enemmän tilaa omille harrastuksille ja projekteille, kun esimerkiksi säilytystila ei rajoitu vaatekaappiin ja yhteen häkkivarastoon. Ja jos harrastuksiaan voi harrastaa kotipihassa, niin mikäs sen mukavampaa. Maa ja talot maksavatkin keskimäärin vähemmän, mitä kauemmas suurista kaupungeista mennään. Esimerkiksi meidän tilamme ulkorakennuksineen, omakotitaloineen ja 1,6 hehtaarin tontteineen maksoi noin 20 % vähemmän kuin myymämme 60 neliön kaksio Turun keskustan liepeillä. Molemmissa asumismuodoissa on hyvät ja huonot puolensa, mutta tällä hetkellä en kyllä kaupunkiin palaisi.

Kotitiellä Mintun kanssa (varmaan kisojen jälkeisenä päivänä, kun
harja näyttää sen verran kikkaralta)

Mä olen just tämmönen, näitä maalaisromanttisia asioita pitää
saada laittaa joka paikkaan pihalla ja sisällä

Marcella ja pieni peltomme

Oma laidun kotipihassa on tietysti ihan parasta!

Joskus ratsastin postilaatikolle hakemaan päivän postit

Kauniita talvimaisemia

Ratsastamaan suoraan kotipihasta

Ja sitten kun tulee lumi-inferno, harrastukset jäävät ja täytyy
tarttua lumikolaan ja ottaa mönkijä lumiauroineen tallista

Talvella kelpaa kuitenkin lenkkeillä kauniina päivänä

Koiran eloa maalla on ollut kiva katsella ja puuhata sen kanssa pihalla kaikenlaista

Kesäloman aloituspäivä vuonna 2022

Luonnonrauhaa omalla pellolla

Kaunis syyspäivä, kun hevoset tarhasivat vielä kentän päädyssä eikä kentällä ollut aitoja

Varsamaha ja varsahaaveet kasvavat

Mintulla on tiineyttä takana nyt noin 190 päivää eli reilut 6 kuukautta. Sille tehtiin kesällä kaksi tiineystarkastusta, mutta sen jälkeen on vain odotettu jännityksellä, onko varsa pysynyt kyydissä. Nyt voi jo sanoa, että on pysynyt, koska lisäruokintaa ei vielä ole aloitettu ja Mintun maha on kasvanut. Ylempi kuva on otettu alkukesällä, alemmat eilen.

Maaningan oriaseman nettisivut kertovat tamman tiineydestä seuraavaa:

"150 vrk: Nyt alkaa nopean kasvun vaihe. 2 - 3 kilosta lähtien paino nousee noin 250 g päivässä. Silmäripset ovat nähtävissä kehittyvässä silmäluomessa. Kaikki luustonosat, kuten kylkiluut, sekä suurten elinten osat, esimerkiksi sydämen kammiot, erottuvat selvästi ultraäänellä."

Minttu on tähän saakka liikkunut periaatteessa normaalisti. "Periaatteessa" siksi, että ensin minulla oli niin kiireinen opiskelukausi koko joulukuun, että ehdin ratsastaa hyvin vähän, sitten ehdin lomailla kaksi päivää ja tulin sairaaksi sopivasti jouluaatoksi ja olen vasta toipunut siitä, ja nyt kun eilen tai tänään olisin voinut vihdoin kiivetä selkään, Minttu ja Marcella molemmat ovat ensi viikkoon saakka telakalla, koska ne saivat maanantaisista rokotuksista kuumeen. Käytännössä loppuvuosi ja tämä viikko ovat olleet Mintulle siis kevyitä ja sisältäneet paljon lomaa. En ole näköjään päässyt opettajaidentiteetistäni edes opintovapaalla täysin eroon, sillä opettajathan perinteisesti sairastuvat heti lomiensa alkuun ja tervehtyvät, kun loma loppuu. Toivon mukaan ensi viikolla ei tule uusia yllätyksiä ja pääsisin viimeisellä lomaviikollani ennen opiskelujen jatkumista ratsastamaan kunnolla. 

Olen paljon miettinyt suunnitelmia varsan varalle. Ensisijainen toiveeni tietysti on, että syntyy elävä ja terve varsa. Sekään kun ei ole itsestään selvää. Jos saisin valita, ottaisin mieluummin tamman, koska hyvällä tuurilla siitä saisi ehkä taas jatkuvuutta omaan kasvatukseen jossain vaiheessa ja koska tamman kasvattaminen ja pitäminen olisi pienellä kotitallilla yksinkertaisempaa kuin orin tai ruunan. Tammaa voisi pitää samassa tarhassa muiden tammojen kanssa. Kyllähän jotkut ruunat ja tammat tarhaavat yhdessä, mutta ainakin Minttu on kiimassa sen verran arvaamaton ruunia kohtaan, että voisi olla tarvetta osaksi vuotta erottaa ne omiin tarhoihinsa. Kesät toki voisi olla laitumella, jossa on tilaa, ja saa laitumellekin tarvittaessa laitettua väliaidan. Talvella ei sitten kiimoja olekaan. Eli ei mitenkään mahdotonta, mutta tamman kanssa tarhausjärjestelyt aiheuttaisivat todennäköisesti vähemmän vaivaa.

Tammavarsan ensimmäinen vuosi olisi myös helpompi järjestää siten, että Marcella pienikokoisena, nuorena, leikkisänä ja kilttinä hevosena olisi todennäköisesti hyvä isosisko tammavarsalle. Orivarsat sen sijaan kaipaavat yleensä painikaveria toisesta orista tai ruunasta, joten talveksi orivarsalle olisi tarpeellista järjestää sellainen.

En ole tehnyt vielä mitään päätöksiä siitä, pidänkö varsan vai en. Jos se on tamma ja vaikuttaa lupaavalta tulevalta urheiluhevoselta, todennäköisesti haluaisin pitää sen. Oriakaan en mitenkään välttämättä myisi. Täytyy katsoa sitten, kun näkee, millainen varsa sieltä tulee.