Sunnuntaiksi tulin vielä talkooavuksi sihteeriksi joukkuemestaruuspäivään. Olin yhden luokan M-tuomarin sihteerinä ja toisen luokan pisteessä C samalla tuomarilla. Sihteerinä toimiminen on varsinkin uusille tuomareille tai tuomarikoulutusta harkitseville todella hyödyllistä, sillä siinä kuulee, miten toiset tuomarit näkevät asiat, ja samalla tulee juteltua ratsukoiden välissä tuomaroinnista ja muustakin. Samalla huomaa, että läheskään kaikissa asioissa ei ole mitään kovin yhtenäistä tapaa toimia, esim. teknisten virheiden merkitsemistavassa paperiin. Teknisiä virheitä ovat muut -0,5 prosenttiyksikköä aiheuttavat virheet kuin väärinratsastukset, kuten toistuva maiskuttaminen.
Tulevana viikonloppuna pääsenkin heti uudestaan tuomaroimaan kolmen tunnin ajomatkan päähän Kauhajoen Kurikkaan, jos sinne tulee riittävästi ratsukoita. Sielläkin on alueen joukkuemestaruudet, ja yksi tuomari joutui perumaan, joten pitkän soittokierroksen jälkeen pari päivää sitten soitettiin Etelä-Pohjanmaalta minulle Varsinais-Suomeen saakka ja lupauduin lähtemään. Muihin kisoihin ei toistaiseksi ole pyyntöjä, mutta tilanteet voivat muuttua nopeasti, kuten tässäkin kävi.
Kotipuolessa Mintun kanssa on jatkettu kevyitä mammaloman jälkeisiä treenejä ja seurattu päivien lyhenemistä. Edelleen on kesäkuukausi ja tänäänkin käydään lähellä hellelukemia, mutta huomenna palaan töihin ensimmäisen kerran sitten opintovapaani alkamisen (viime syyskuussa). Syksyn tuntua siis on jo ilmassa siltä osin. Opintovapaavuosi tietojenkäsittelytieteen opintoja tehden oli todella kiireinen, koska tein 90 opintopistettä tutkinto-opintoja + aika paljon muuta sellaista opiskelua, josta ei saa opintopisteitä, mutta vuosi oli siitä huolimatta rentouttava, koska irtauduin töistä täysin. Nyt on energiaa palata toistaiseksi takaisin, mutta katsotaan, mitä kiinnostavia mahdollisuuksia syksy tuo tullessaan työrintamalla.
Onpa mielenkiintoista lukea tuomarimatkastasi! Paljon tsemppiä jatkoon <3
VastaaPoistaKiitos!
Poista