Uudet saappaat tilaukseen ja nostalgista varustemuistelua

Saatteko tekin eri blogeista silloin tällöin ideoita, jotka eivät jätä rauhaan? Minulle yksi tällainen päähän kytemään jäänyt ajatus oli Amazona Suecan saappaat, joihin törmäsin alun perin Sophia Backlundin blogissa. Vähän aikaa sitten aloin seurata brändin Instagramia, ja tänään Visa vinkui  urakalla, sillä tilasin sieltä uudet koulusaappaat. Niitä joutuu kuitenkin odottelemaan, sillä arvioitu toimitusaika on noin neljä kuukautta. Mutta kesäksi siis pitäisi saada jo jalkaan!

Saapastilauksesta inspiroiduin muistelemaan muutenkin muita menneitä ja olevia saappaitani ja hieman muita varusteita. Ratsastusharrastukseni on jatkunut 7-vuotiaasta saakka eli nyt noin 22–23 vuotta, eikä tässä välissä ole ollut kuin yhteensä noin kolme sellaista vuotta, etten ole ratsastanut – opiskeluaikoina kaikki. Voisi siis kuvitella, että saappaita on riittänyt. Olin lapsena ja nuorena kuitenkin kaikkea muuta kuin välineurheilija, ja jos en ole aivan mahdoton nytkään, niin nykyään kuitenkin arvostan hyvännäköisiä varusteita, jotka auttavat tässä vaikeassa lajissa. Sama pätee sekä ratsastajan että hevosen varusteisiin. Mutta silloin ihan nuorena minulla oli itse asiassa todella vähän ratsastusvarusteita. Lapsena eteisen hyllyltä otettiin jotkit sormikkaat, jotka käteen sattuivat löytymään, ja erillisiä ratsastustakkeja ei ollut. Koska alkujaan tallilla käytiin vain kerran viikossa, niin ehkä se tallin hajukaan ei niin tarttunut ja vaatteet saattoi laittaa takaisin naulakkoon tuosta vain pitämättä niitä erillään muista vaatteista. Ratsastushousut, saappaat, kypärä ja raippa oli. 

Ensimmäiset saappaani olivat tietenkin nostalgiset Aiglen kumiset ratsastussaappaat. Kaikki 1990–2000-luvuilla ratsastaneet muistavat nämä juuri oikealla tavalla hiostavat kumpparit, jotka olivat vähän jäykät nilkoista mutta löperöt varsista – eli juuri väärinpäin. :D Ne puettiin yleensä polvipaikkaisten ratsastushousujen päälle, eli paikat eivät helpottaneet satulassa pysymistä. Asukokonaisuuden täydensi Wembleyn musta samettikypärä, jossa saattoi vieläpä olla leukasuojus. Kuinkahan monta leukaa se suojus mursi kulta-aikoinaan? Estetunneilla päälläni oli myös ensimmäinen turvaliivini, joka oli sininen ja muistaakseni Eurohunter-merkkinen.

Jossakin varmaan yläasteen alkupuolella, ehkä noin vuosina 2002–2004, sain ensimmäiset nahkasaappaani. Ne olivat käytetyt Cavallon vetoketjuttomat saappaat. Oli tietysti vähän kyseenalaista ostaa käytetyt, koska ne olivat muotoutuneet entisen käyttäjänsä jalkaan, mutta oloni oli silti näissä saappaissa kovin pörheä: minulla oli ihan aidot nahkasaappaat! Saappaat olivat vain nähneet sen verran elämää, että kovin kauan ne eivät kestäneet, ennen kuin alkoivat mennä rikki ja hiertää. Sen vuoksi ostin suhteellisen pian vetoketjulliset jonkinmerkkiset saappaat, nekin käytetyt. En vain jotenkin kiinnittänyt riittävästi huomiota pohkeenympärykseen vaan lähinnä kengänkokoon, ja muistan saappaiden olleen 37 cm. Oma pohkeeni on 34. :D Nämä saappaat osoittautuivat oiviksi kuitenkin vuoden 2013 hevosvaelluksella Irlannissa, jossa varusteiden piti olla mukavat eikä niinkään tukevat. Heitin ne pois vasta parisen vuotta sitten.

Tällä hetkellä minua ovat palvelleet eniten Cavallon yleissaappaat, jotka ostin jostain liikkeestä vuonna 2013 tai 2014. En silloin oikein edes tiennyt sen kummemmin, mikä ero koulu- ja estesaappailla on, ja myyjä päätyi suosittelemaan näitä. Saappaat sopivat kuin nakutetut ja ovat olleet hyvät monipuolisessa yleiskäytössä. Kerran tai kahdesti niihin on vaihdettu vetoketju, ja nilkkaosan ompeleet alkavat olla vähän haperoita paikoittain. Yleissaappaat ovat kuitenkin pehmeät, eikä niissä ole korkeaa ulkosyrjää kuten koulusaappaissa. Siksi aloin jo pidemmän aikaa sitten kaivata kunnon koulusaappaita. Yleissaappaat ovat kuitenkin edelleen hengissä ja ihan siistitkin, ja toivon mukaan ne palvelevat vielä jokusen vuoden estesaappaina.

Cavallon yleissaapas 

Puolitoista vuotta sitten, alkukesällä 2018, päätin toteuttaa toiveeni kovista koulusaappaista. Mietin jo silloin mittatilaussaappaita, mutta koska yhdessä ulkomaisessa nettikaupassa tilauslomake oli surkea ja asiakaspalvelu hidasta ja yhdessä kotimaisessa liikkeessä en taas luottanut myyjän mittaustaitoihin, päädyin tilaamaan toisesta suomalaisesta liikkeestä ei-mittatilaussaappaat. Nämäkin saappaat olivat Cavallot. Mitat eivät osoittautuneet aivan priimoiksi, sillä saappaat saisivat olla ehkä sentin verran matalammat, nilkan ja alapohkeen kohdalta kapeammat ja pohkeen leveimmästä kohdasta taas sentin verran leveämmät. Jouduin nielemään harmini ja viemään saappaat suutarille venytykseen. Kovaan ulkosyrjään ei tarvinnut onneksi koskea, vaan pehmeää grippinahkaa oleva sisäpuoli venyi riittävästi ja sain saappaat sopimaan jalkaan ilman, että veri lakkasi kiertämästä. Kaivoin nämä juuri varastosta tauon jälkeen, sillä kun aloin sisäänratsastaa Minttua viime kesänä, oli järkevämpää käyttää pehmeitä saappaita eikä heti kovia. Syksyllä ja talvella taas olen käyttänyt softshell-housuja, ja niiden kanssa saappaat ovat liian ahtaat. Eivät nämä Turun säät ihan hirveästi ole muuttuneet kyllä siitä lokakuusta tähän päivään saakka, mutta jospa jo kohta voisi alkaa käyttää kesähousuja ja sen myötä koulusaappaita.

Cavallon koulusaapas (kuva: Jyvässeudun Ratsukkotarvike)

Tilaukseen lähteneet Amazona Sueca -saappaat ovat mittatilaussaappaat. Niitä voisi tuunailla monella tavalla, mutta ajatuksena oli tilata nyt vielä suhteellisen maltillisen väriset saappaat, joita voi hyvällä omallatunnolla tarpeen mukaan käyttää kisoissakin. Väriksi valitsin "chestnutin" eli kuvassa olevan, vähän patinoituneen värisen punaruskean. Ensisijaisesti olisin siirtämässä Cavallot kisasaappaiksi, mutta jos ratkaisevalla hetkellä vaikkapa vetoketju sattuu hajoamaan, on hyvä olla toisetkin asialliset koulusaappaat hollilla. Amazona Suecan saappaissa on edessä narut, joita hölläämällä alle voi laittaa paksumminkin housuja, ja ulkoreunassa on koulusaappaille tyypillinen kovike. Jos saappaat osoittautuvat mieleisiksi, niin todennäköisesti tilaan jossain vaiheessa saman merkin talvisaappaat, ja niihin voisi valita jo jonkin villimmän värin. Minulla on tällä hetkellä paksusti topatut, pehmeävartiset talvisaappaat, ja ne ovat kyllä paras valinta oikein kovilla pakkasilla. Pikkupakkasille haluaisin kuitenkin kunnon koulusaappaat karvavuorauksella.

Esimerkkikuva Amazona Suecan saappaista (kuva: Amazona Sueca)

Harrastuksen jatkaessa ja jalostuessa varustearsenaalini siis päivittyy. Vuosien varrella olen ostanut jopa mainitsemani softshell- ja topparatsastushousut, ja tähänkin siis meni jotain 15–18 vuotta. Koko tuon ajan ratsastin kesät talvet kesähousuilla ja koetin mahduttaa alle pitkät kalsarit, ja nuo talvisaappaatkin ostin vasta samoihin aikoihin. Varsinkaan Pohjois-Savon maneesittomalla ratsastuskoululla -15 asteen pakkasella olisi voinut käydä mielessä, että ehkä lisävarusteiden hankkiminen ei olisi liioittelua.

Nyt siis vesi kielellä odottelemaan uusia saappaitani! Sillä välin toivottavasti pääsen eroon vanhasta koulusatulastani, niin tilaa uusille ihanuuksille vapautuisi mukavasti sekä kaapista että lompakosta. :D

Mitä 3-vuotiskaudesta jäi käteen?

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, voisin hieman vetää yhteen mennyttä vuotta ja pohtia, mitä tavoitteita meillä Mintun kanssa on vuodelle 2020.

Ensinnäkin on vaikea tottua puhumaan 4-vuotiaasta hevosesta, jollaiseksi Minttu kääntyi vuodenvaihteessa. Minulla ei ole enää koskaan 3-vuotiasta Minttua!

3-vuotiskausi sujui kuitenkin hienosti, maltilla ja (löyhien) suunnitelmien mukaan. Tässä vielä yhteenvetoa:

toukokuu 2019: Etsin netistä myytäviä nuoria hevosia. Ikähaarukkana on 3–6 ja vaatimuksina selväpäinen käytös, keskikokoisuus, rotu (pv), koulusuku ja hyvät liikkeet. Kriteereistä ei tarvinnut juurikaan joustaa, ja Mintusta tehtiin kaupat.

touko-kesäkuu 2019: Minttu on saapunut tontille, ja jo seuraavana päivänä saapumisen jälkeen sille laitettiin satula ja ratsastaja selkään ja otettiin vähän käyntiä taluttaen. Mintun selässä ollaan yhteensä 10 kertaa sen verran, että se kävelee ja ravaa ratsastajan kanssa maneesissa ja laukkaa liinassa, minkä jälkeen se lähtee laidunlomalle. Näistä kerroista kuusi olin itse selässä.

elokuu 2019: Minttu palaa laitumelta talliin ja jatkaa harjoituksia. Se opettelee lisää tasaisuutta kaikissa askellajeissa kulkemiseen ja siirtymiin.

syys-marraskuu 2019: Tamma totuttelee maastoiluun tallin lähiympäristössä ja puomien yli ravaamiseen ja laukkaamiseen ja opettelee pohkeenväistöä muun perustyön ohella.

joulukuu 2019: Minttu hyppää ensimmäisen pikkuristikkonsa joulukuun puolivälissä. Sen jälkeen se jää noin kuukauden lomalle.

Vuodelle 2020 tavoitteena on tietenkin terve ja iloinen hevonen, joka kehittyy. Tarkoitus on palata Mintun kanssa töihin tässä tammikuun aikana, hypätä sen kanssa vähän lisää tuon joulukuisen yhden hyppykerran lisäksi ja maastoilla enemmän. Tamma on mielestäni oikein hyvällä mallilla noinkin vähän ratsastetuksi: alkusyksyllä ratsastin usein kolmesti viikossa, mutta loppuvuotta kohti usein vain kahdesti, ja välillä ratsastuskertoja oli vain yksi. Tänä vuonna palaan kolmeen ratsastuskertaan viikossa ja nostan kertoja hiljalleen neljään.

Kevään aikana haluaisin saada erityisesti laukasta hieman energisemmin rullaavaa – Mintulla on kyllä oikein kivan näköinen, pyöreä laukka, mutta sille pitää saada mentaalisesti hyvä draivi eteenpäin, että laukka ei jää ponnettomaksi. Maastoiluun haluan lisää rutiinia ja varmuutta. Lisäksi tämän vuoden aikana Mintulle esitellään erilaisia estetyyppejä. Muuten perustyöskentelyssä ei ole mitään varsinaisia ongelmakohtia, vaan yleisesti kasvatellaan kuntoa, voimaa ja notkeutta.

Niin, entäs ne kisasuunnitelmat? Jos kaikki menee hyvin, olisi ihanteellista, että syksyyn mennessä olisin päässyt käymään Mintun kanssa pari kertaa kisoissa. Kisarutiini ja -rentous syntyy vain käymällä tapahtumissa, joissa on kaikenlaista jännää tuijotettavaa hevoselle, joten yksin maneesissa ei vielä pitkälle pötkitä.

Tavoitteet on siis asetettu. Vuoden edetessä saamme nähdä, miten ne täyttyvät!

Joko se on kohta 4-vuotias?

Syksy on nyt virallisesti takana ja ensimmäinen talvikuukausi alkanut! Minulle syksyt ovat raskaita, sillä olen iltauninen ja käyn pitkälti aurinkoenergialla, ja varhainen pimeän tulo ja aamulla herääminen ilman auringonvaloa eivät ole ollenkaan minun juttuni. Tänä syksynä myös työkalenterini oli aika täysi, kuten viimekin vuonna tähän aikaan. Vaikka pimeys ei vielä marras-joulukuun vaihteessa hellitä millään lailla, niin virallinen siirtymä syyskuukausista talvikuukausiin on jo sekin henkisesti tärkeä etappi: joulu on tulossa, lunta toivottavasti jo näköpiirissä, uusivuosi lähellä ja sitten mennäänkin kohti kevättä.

Vuodenvaihde on tärkeä siirtymä senkin vuoksi, että silloinhan Minttu on virallisesti jo 4-vuotias! Huh! Vastahan minä sen selkään nousin, kun se oli vasta ihan eskarilainen... Vai olikos sekin jo kuusi kuukautta sitten? Täytyykin ehkä tehdä postaus siitä, mitä tämän puolen vuoden aikana on yhdessä opittu ja tehty ja mitä tavoitteita ensi vuodelle on.

Tokikaan Mintun elämässä mikään ei muutu äkkinäisesti tammikuussa. Oikeastihan se on silloin vasta 3,5-vuotias. Nyt olen ratsastanut Minttua 2–3 kertaa viikossa noin parikymmentä minuuttia kerrallaan, ja ensi vuonna lisään kertoja 3–4:ään ja hiljalleen pidennän harjoitusten kestoa. Kiire ei ole, mutta toisaalta en halua Mintusta myöskään mitään pihan perälle unohdettua hevosta, jota ei kouluteta. Kisahevonen siitä kuitenkin olisi tarkoitus tulla, jos vain tähdet ovat kohdallaan.

Viime viikkoina Minttu on harjoitellut puomien yli ravaamista, maastoillut tallin lähiteillä ja treenaillut lisää tasaisuutta ihan perustyöskentelyyn. Muutenhan olen kouluttanut sen itse selkäännousua lukuun ottamatta, mutta tarkoitus olisi pyytää ratsuttajaa opettamaan tammalle hyppäämisen alkeita vielä tämän vuoden puolella. Itse en ole varsinaisesti mikään esteratsastuksen lahja maailmalle, joten jätän sen opettamisen mieluusti jollekin varmemmalle ratsastajalle.

Nämä kuvat on otettu pari päivää sitten kännykällä puomitreenin jälkeen, joten laatu on mitä on. On joka tapauksessa ihanaa tallentaa näitä arkisia hetkiä, joista jokainen on nuorelle hevoselle kuitenkin niin tärkeä. 

Harjoitusten jälkeen Minttu pääsi takaisin tarhaan ja pelasi omatoimisesti jalkapalloa omalla vihreällä hevospallollaan.

Taas opittiin uutta!

On sillä vieläkin aika vauvamainen ilme. :D

Kaunis tyttö!

3-vuotias treenaa – pitkästä aikaa videopätkää!

Tänään kävi niin kuin viime kerralla, kun kaivoin Pixio-kamerani esiin: kohdistusongelmia. Jostain syystä kamera on nyt pari kertaa tehnyt sitä, että kun ratsastan kauemmas eli päätyyn, se zoomaa lähinnä minuun ja jättää kuvasta pois hevosen jalat. Kun menen lähemmäs, ongelma korjaantuu. Kamera siis seisoo keskellä maneesia. Täytyy ottaa yhteyttä tekniseen tukeen ja kysyä, miksi kamera tekee näin. Ongelmat alkoivat, kun päivitin sen ohjelmiston uusimpaan versioon.

Hyvä uutinen kuitenkin on se, että minulla on videota! Otin taas pari lyhyttä pätkää, sillä koko video on noin 25 minuutin mittainen sisältäen selkäännousun, kakkojen keräämisen ja muuta tilpehööriä. 

Minttu kehittyy kovasti ja tulee koko ajan tasaisemmaksi. Kun aikaisemmin suuri osa ratsastuksesta meni siihen, että se rentoutuu ja lähtee kunnolla imemään eteenpäin, nykyään yleensä saavutamme tämän jo hyvin nopeasti, jopa ensimmäisten ravikierrosten aikana. Tänäänkin ihan hyvää videota olisi saanut jo ensimmäisten minuuttien kohdalta, mutta kamera toimi hiukan paremmin loppuraveissa.

Laukka tuntui tänään tahmeahkolta. Tosin nyt kun katson sitä tuosta videolta, niin eihän se niin kauhean hankalalta näytä. Ehkä Minttu rauhoittui vähän liikaa, kun irtojuoksutin sitä hetken ennen ratsastusta. Siinä vauhtia ja vinkupukkeja oli sen verran, että en olisi välittänyt olla selässä.

Ostin muuten sen estesatulan, jota pidimme testauksessa pari viikkoa. Se on Cliff Barnsbyn malli Schockemöhle ja tuntuu sopivan mukavasti sekä hevoselle että minun takapuolelleni. Minulla ei koulupainotteisena ratsastajana mitään hurjia vaatimuksia estesatulalle olekaan, mutta tämä on mukava istua!

Syksyn ohjelmassa on vielä puomeihin tutustumista ja maastoilua. Alkutalvella Minttu saa pitää useamman viikon lomaa ja mietiskellä oppimaansa kaikessa rauhassa.

Uusi estesatula

Aikuisten hevosten juttuja ja uusi estesatula testaukseen

Mintulla oli tällä viikolla oikein tehoviikko. Maanantaina kävi eläinlääkäri raspaamassa, ja heti suunhoidon jälkeen kengittäjä laittoi Mintulle ensimmäiset popot alle, kun rauhoitusaine vielä hieman vaikutti. Kengityksessä ei ollut minkäänlaisia ongelmia, vaikka rauhoitus ei mikään raskas ollutkaan. Varsinaisia ongelmia ei ollut odotettavissakaan, sillä joitakin viikkoja sitten tehty vuolukin sujui hyvin, mutta jotkut hevoset saattavat reagoida aika rajusti siinä vaiheessa, kun kavioihin aletaan lyödä nauloja ensimmäistä kertaa. Mutta ei Minttu! Fiksu tyttö!

Eilen sitten taas katsottiin satula-asioita. Olin jo ehtinyt harmitella, että nyt se meidän Prestige D1D Zero -satula menee kuitenkin vaihtoon, kun nuorten selkä muuttuu niin nopeasti, mutta ei mennytkään. Sovittaja sanoi, että tuossa mallissa on paljon lapatilaa ja se sietää pieniä muutoksia selässä ilman, että satulaa välttämättä tarvitsee muokata. Saimme siis suosituksen jatkaa samalla satulalla. Estesatulaa meillä ei sen sijaan vielä ollutkaan, ja jätin tallille kokeiltavaksi Cliff Barnsbyn estesatulan. Amerigo Vegakin olisi sopinut, mutta en halua laittaa estesatulaan 2500 euroa, koska se tulee maastoiluun ja pikkuesteillä höntsäilyyn.

Sekin oli Mintulle uutta, että laitoin sille ensimmäistä kertaa takajalan suojat ja päästin irti maneesiin niitä ihmettelemään. Aluksi se heitti pari pukkia ja otti omituisia, korkeita askeleita takajaloillaan, mutta pian suojat eivät ihmetyttäneet enää yhtään. Lopuksi käytiin vielä taluttaen lähimaastoissa.

Ratsupuuhissakin olemme molemmat oppineet yhtä ja toista. Minttu tulee koko ajan tasaisemmaksi edestä, ja nyt on alkanut löytyä sitä luontaista eteenpäinpyrkimystä, jota olen kaivannut. Aluksi Minttu oli vähän tahmean oloinen ja pyrki helposti jarruttamaan. Nyt se on kuitenkin näyttänyt hoksanneen jotain ja liikkuu omalla moottorilla eteenpäin. Aiemmin syksyllä laukannosto ei aina meinannut onnistua, tai sitten laukka katkesi nopeasti. Sittemmin olen huomannut, että se johtui siitä, ettei tamma ollut kunnolla pohkeen edessä; se kyllä liikkui aika reippaasti eteen, mutta koska se oli vähän pohkeen takana, se ei kerta kaikkiaan nostanut laukkaa. Kun olen saanut sen nyt paremmin pohkeen eteen, laukka nousee helposti ja jatkuu ongelmitta.

On muuten ollut tosi mukava huomata, että nyt minulla on hevonen, jolla on aiemmin ratsastamiini nuoriin verrattuna hyvä tasapaino. Useimmat ihan nuorista ratsastamistani hevosista ovat olleet suomenhevosia, ja niillä esimerkiksi laukkaaminen lähtee usein siitä, että on pakko mennä vähän lujaa, jotta laukka pysyisi yllä – mentaliteetilla "tyyli vapaa, kunhan laukkaat". Tasapaino on sitten löytynyt pikkuhiljaa. Minttu sen sijaan on ihan ensimmäisestä kerrasta lähtien laukannut sopivassa temmossa, ei yhtään liian lujaa, hakenut kuolaintuntumaa ja pyöreyttä ja jopa päristellyt rentoutuneesti. 

Videoilla on pienet katkelmat irtojuoksutuksesta (aluksi juoksutin ilman takasuojia). 

Isojen hevosten juttuja eli rautakengät joka jalkaan.

Pieniä suuria harjoituksia

Täällä harjoitukset ovat jatkuneet tuttuun tapaan. Kaivoin Pixio-kamerani esille pitkästä aikaa, jotta saisin vähän videota Mintusta – näitä sisäänratsastusvaiheen hetkiähän on ihana taltioida ja katsella joskus myöhemmin, kun ollaan ehditty pidemmälle. Kameraan tuli kuitenkin jokin häiriö, ja se zoomasi toisessa päädyssä ihan kohtuullisesti mutta toisessa päädyssä kadotti vähintään puolet ratsukosta ja tähtäsi jonnekin katonrajaan. Siksi en saanut järkevää videopätkää, jossa näkyisi useita kierroksia tai edes yhtä kokonaista kierrosta. Leikkasin kuitenkin videosta yhden raviosuuden, jotta saisin edes jotain.

Mintulla oli tuona päivänä (16.8.) tahmeahko päivä. Syyskauden ensimmäinen ratsastus eli tätä edeltävä sen sijaan meni hirmuisen mukavasti, kun tamma oli juuri sopivan energinen. Tällä kertaa se oli vähän työläs pitää liikkeessä. Nyt se pitää muutaman vapaapäivän, minkä jälkeen kokeilen taas uudestaan.

Tallin kengittäjä vuoli kaviot, ja Puuilosta hain ihka ensimmäisen rehusäkin. Koska Minttu siirtyi nyt laitumelta talliin ja aloitti säännöllisen työn, syötän sille yhteensä pari litraa kauraa ja Racing Progressia kuivaheinän lisäksi. Määrä lienee sopiva, mutta täytyy tietenkin tarkkailla vireystilaa ja mahanympärystä. Tähän mennessä se on saanut väkirehuna vain pienen "hyvän mielen annoksen" kauraa kolmesti päivässä, ja rehevällä laitumellahan se ei väkirehua tarvinnutkaan.

Pikkuhiljaa harjoitellaan kaikenlaista uutta. Kävin taluttelemassa sitä ihan viitisen minuuttia lähimaastossa katsoakseni, miten se reagoi pihasta lähtemiseen. Nuuskihan se ja vähän ihmetteli, mutta ei vaikuttanut pelokkaalta ja rentoutui pian. Vein sen myös ulkokentälle, jossa se ei ole vielä nykyisellä tallilla ollut, ja aloin tutustuttaa sitä puomeihin. Kolmen peräkkäisen käyntipuomin ylitys ja yksittäinen ravipuomi olivat tällä kertaa tarpeeksi. Seuraavina viikkoina ohjelmassa on myös useiden peräkkäisten ravipuomien yli ravaaminen ja ravikavaletit. Puomiharjoittelu on sekä ratsain että juoksutettuna valtavan hyvää harjoittelua tarkkaavaisuudelle, rentoudelle ja lihaksistolle, joten aion ehdottomasti pitää ne tiiviinä osana harjoittelua tästä eteenpäin.

Minttu ei muuten ole näköjään tottunut suojiin takajaloissaan, joten siinäpä jälleen yksi harjoiteltava asia. Täytyy laittaa ne sille jalkaan jollain juoksutuskerralla. Ei ollut Nalakaan aikoinaan tottunut, mutta pian sekin oppi. Tekeminen näiden nuorten kanssa ei lopu koskaan – aina on jotain uutta ihmeteltävää ja opittavaa. :)

Laidunloma loppu – takaisin töihin!

Kesällä ei tullut kirjoiteltua lukuun ottamatta niitä muutamaa kertaa, jolloin kirjoitin Mintun saapumisesta ja ensimmäisistä päivistä sen kanssa. Eipä kirjoitettavaa juuri olisi ollutkaan: kävin yleensä pari kertaa viikossa tallilla kääntymässä sen verran, että kävelin laitumelle ja tarkistin, ettei Mintulla ollut haavoja tai muuta huomioitavaa. Lyhyt rapsutteluhetki ja takaisin kotiin. Tallin puolestahan hevosia seurataan päivittäin muutenkin, ja koska halusin antaa Mintulle täydellisen loman, se oli kaksi kuukautta laitumessa ilman yhtään työntekoa kahden 2- ja 4-vuotiaan nuoren tamman kanssa.

Vaikka kesän kääntyminen kohti syksyä on aina ankeaa ja toivoisin omankin lomani jatkuvan, toisaalta odotin elo-syyskuuta innolla, sillä suunnitelmana oli ottaa Minttu silloin takaisin töihin ja aloittaa säännöllinen treenaaminen sen kanssa. Alkukesällähän sen selässä käytiin vain 10 kertaa, enkä itse edes vielä laukannut silloin (tallityöntekijä istui kyydissä pari-kolme kertaa, kun Minttu laukkasi liinassa), joten en ehtinyt tulla tamman kanssa kovin tutuiksi. 

Nyt Minttu on kuitenkin palannut talliin ja aloittanut työnteon! Aioin ensiksi pitää sen laitumella vielä elokuun loppuun saakka ja aloittaa syyskuussa, mutta tallin muutkin hevoset tulivat jo sisään, joten ei parin viikon aikaistaminen missään tunnu. Tämä syksy on Mintulle siis kuin ekaluokkalaisen ensimmäinen syksy: vähän on eskaria jo käyty, mutta säännöllinen opiskelu alkaa nyt. 

Tällä viikolla Minttu on liikkunut kaksi kertaa. Tiistaina juoksutin sen ja kokeilin sillä ensimmäistä kertaa juoksutusvyötä, kapsonia ja niitä apuohjia, joita englanniksi kutsutaan nimellä running side rein. Tällä varustuksella Minttu liikkui oikein kivasti ja haki pyöreäksi. Keskiviikkona kiipesin kyytiin. Hieman jännitti, mahtaako sillä olla pöllöenergiaa ratsain kahden kuukauden tauon jälkeen, mutta pelko oli turha. Saavutimme yhden pienen mutta kuitenkin niin tärkeän virstanpylvään, nimittäin laukkasin Mintun kanssa ensimmäistä kertaa. Mintullekin se oli ensimmäinen laukka ratsastajan kanssa ilman liinaa. Tässä kohtaa aina toivoo, että hevonen ei reagoi uuteen vapauteensa pukittelemalla, ja olin onnesta soikea, kun tamma etenikin ikäisekseen mukavan tasapainoista, reipasta muttei yhtään villiä laukkaa ympäri maneesia ja päristeli rentoutuneesti. Mahtava tunne!

Toinen kesän aikana parantunut asia oli kuolaimen hyväksyminen. Alkukesällä Minttu osoittautui varsin herkkäsuiseksi ja vähän jännitti pientäkin ohjasapua, mutta muutamat ratsastuskerrat ja apuohjien kanssa juoksuttaminen suitsittuna ovat tepsineet, ja nyt se tukeutui kuolaimeen kivasti ja liikkui rentona.

Tänään on vuorossa viikon kolmas liikutuskerta, ja sen jälkeen tamma saa huilata työnteosta pari-kolme päivää. Ohessa vielä ensimmäisenä laidunpäivänä otettuja kuvia. En saanut kovin ihmeellisiä laukkakuvia (ylimmässä kuvassa Minttu kyllä laukkaa, uskokaa tai älkää), sillä tuolloin heinä oli niin pitkää, että jalat eivät näkyneet. :D

Etualalla Minttu, takana läsipäinen 4-vuotias ja kauimpana oikealla 2-vuotias tamma.