Mitä tehdä, kun kenttä on peilijäässä?

Terveisiä Varsinais-Suomen perinteisestä talvesta: kun lunta tulee, sitä saattaa tulla kerralla myrskyämällä, mutta kovin pitkää jaksoa se ei kestä ennen kuin tulevat plussakelit, vesisateet ja muutaman asteen plussan ja miinuksen välillä seilaavat lämpötilat. Tästä ihanuudesta me Turun seudun hevosihmiset nautimme parhaillaan ja katsomme, kun kenttämme muuttuvat luistinradoiksi. Eilen tuli taas oikein pyryttämällä lunta, joten luistinratani päällä on nyt 5 - 10 cm kuivaa pakkaslunta mukavasti vauhdittamassa liukua. :,D

Ei siis ole sopivampaa hetkeä pohtia, mitä tehdä, kun kenttä on peilijäässä ja käytössä on liikuntahaluinen ratsu muttei maneesia tai halua lähteä sellaiselle trailerin kanssa.

1. Maastoon!

Maastossakaan pohjat eivät tietenkään ole välttämättä ihanteelliset, mutta usein metsäteille ehtii pakkautua sen verran lunta, että ne eivät mene sileälle jäälle samalla lailla kuin ratsastuskenttä. Toisaalta vaikka maastossakin olisi jäistä, hokkikengityksellä voi vähintään kävellä niin paljon kuin sielu sietää - ja sehän tekee hyvää sekä hevosen päälle että kropalle. Jos on pääsy metsäpoluille, siellä pohja on yleensä paljon pitävämpi kuin tasaisilla teillä. Pohjan ei myöskään tarvitse olla täydellinen, jotta siinä voisi ratsastaa. Hevosen fysiikalle tekee hyvää liikkua erilaisilla pohjilla, sillä näin sen lihakset, jänteet ja nivelet kehittyvät kestämään muutakin kuin täydellistä merenpohjahiekka-kumirouhepohjaa. Maastolenkillä voi siis aivan hyvin ottaa mukaan myös ravia ja laukkaa, vaikka tiet olisivat talvelle ominaisesti kovia, kunhan rasituksen määrä ei mene kohtuuttomaksi varsinkaan hevosen tottumuksiin nähden.

Harmittavan moni ei kuitenkaan maastoile koskaan eri syistä: hevonen saattaa olla ikävän säikky, hevonen voi olla ok mutta ratsastaja on säikky, maastoon ei haluaisi lähteä yksin muttei saa seuraa, omat maastot eivät innosta tai sitten ratsastaja ei vain pidä maastoilua kovin tärkeänä. Nyt kenttien ollessa huonoja voisi kuitenkin kokeilla ottaa hevosen liikuntaohjelmaan säännöllisesti maastoilua tai jopa testata kunnon maastoilukuuria. Meillekin tuli Mintun kanssa loppukesän-alkusyksyn aikana viiden viikon mittainen yhdistelmä lomailua ja maastoilua, kun olimme juuri muuttaneet tänne ja kenttä ei vielä ollut ratsastuskunnossa. Siitä lähdimmekin suoraan nuorten hevosten aluemestaruuksiin HeA-tason radalle, jollaisia olimme aiemmin menneet vain kaksi, ja tulimme takaisin pronssimitalin kera. Todistetusti hevonen siis pysyi letkeänä ja kunnossa sillä, mitä metsäteillä saimme tehtyä!

Maastossa pari päivää sitten (kuten myös tänään).

2. Viilaa käyntityöskentely priimaksi

Käyntityöskentely jää monelta ratsastajalta usein liian vähälle huomiolle tai jopa pelkästään alku-, väli- ja loppukäynteihin. Käynnissä voi kuitenkin harjoitella samoja asioita kuin ravissa ja laukassa. Alla muutama tehtävä, joista itse pidän:

Siirtymät. Etsi käynnistä eri vaihteita ja tee siirtymiä hevosen koulutustason mukaisesti lisätty käynti - keskikäynti - koottu käynti - keskikäynti - lisätty käynti. Helpommassa tehtävässä käynnin pituutta voi säädellä portailla lyhyempi - pidempi. Hevosen raamin tulisi venyä, kun askelpituus venyy.

Pysähdykset. Harjoittele ratsastamaan pysähdys täsmällisesti pisteessä (kouluradalla hevosen lapa kirjaimen kohdalla) ja tasajaloin. Tunnustele ja tarvittaessa pyydä jotakuta kertomaan, miten hevonen seisoo. Opettele korjaamaan pysähdystä niin, että hevonen siirtää eteenpäin vain sitä jalkaa, joka jäi taakse. Ole myös tarkka, että hevonen lähtee pysähdyksestä pontevasti eteenpäin eikä laahusta ensimmäisiä askelia.

Suoruus. Suoruutta on se, että hevonen toimii molempiin suuntiin mahdollisimman yhtäläisesti, ei nojaa kumpaankaan ohjaan tai pohkeeseen, on suoralla suora ja kaarevalla uralla kaareva eli takajalat seuraavat etujalkojen uraa. Käynnissä voi tehdä samat harjoitukset kuin muissakin askellajeissa: pohkeenväistöä, avoa, sulkua, siksakkia, asetusharjoituksia, takaosakäännöksiä, voltteja, kiemurauria... Ja kerrankin on aikaa miettiä taivutusta kunnolla, kun vauhti ei päätä huimaa.

Working equitation -tyyppiset tehtävät. Näitä en kylläkään ole vielä itse kokeillut, mutta talvella on loistava aika koota kentälle tehtävärata, joihin voi kuulua mm. kulmaperuutus puomien välissä, portin avaaminen ja sulkeminen hevosen selästä käsin, esineiden poimiminen ja erilaisten jännittävien elementtien ohi tai läpi ratsastaminen. Tärkeää ei ole vauhti vaan huolellisuus ja rentous.

3. Maasta työskentely ja asioihin siedättäminen

Hevosen kanssa voi työskennellä maasta niin, että sitä siedätetään asioihin, joita se tällä hetkellä jännittää. Tavoitteena on, että kun ensi kesän kisoissa kisaradalle lentää muovikassi tai yleisö alkaa taputtaa, hevonen ei enää alakaan stressata ja jännittää. Siedätykseen löytyy monia hyviä opetusvideoita mm. YouTubesta. Tärkeää kuitenkin on, että hevosen käsittelijä tietää, mitä on tekemässä. Kokemattoman ei pidä lähteä noin vain huiskimaan hevosta sitä pelottavilla asioilla, sillä se saattaa johtaa vaaratilanteisiin ja saada hevosen pelkäämään entistä enemmän. Osaavan apurin kanssa hevosen totuttaminen kaikkeen mahdolliseen on kuitenkin valtavan hyödyllinen satsaus, olipa oma harrastaminen millaista tahansa.

4. Lomajakso hevoselle ja itsellesi

Jos hevosen pää kestää ja etenkin jos sillä on kunnollinen tarha, jossa se liikkuu, mikään ei estä antamasta hevoselle esimerkiksi parin viikon lomaa, kun säät ja pohjat ovat huonoimmillaan. Tarhakaverit usein liikuttavat toinen toistaan, mutta hevoselle voi keksiä muutakin puuhaa. Esimerkiksi Minttu ja Marcella rakastavat sitä, että mieheni katkoo välillä pienen puun (harvennamme näitä pihamme ympäristöstä, joten niitä riittää!) ja laittaa sen tarhaan. Hevoset saattavat nakertaa puuta turpa turpaa vasten jopa silloin, kun heinääkin olisi tarjolla.

Miehen puuyllätys sai iloisen vastaanoton.

Jätä ihmeessä kommenttisi kommenttikenttään ja kerro, mihin ratkaisuun olet itse päätynyt, kun pohjat ovat huonossa kunnossa!

Sulut työn alle

Meidän hommahan menee jo suorastaan vakavaksi. Talven aikana on tosiaan aloitettu valmennuksissa sulkutaivutusten alkeita laukassa, ja eilen alettiin harjoitella samaa ravissa. Tänään taas tein muutamia ensin käynnissä. Järjestys tosiaan tämä. 😂

Eilen Minnan treeneissä teimme tehtävää, joka muistaakseni tulee myös joissakin vaativan kouluohjelmissa vastaan (en ole varma, tuleeko juuri uralla vai kenties keskihalkaisijalla, mutta samantapaisena kuitenkin). Pitkälle sivulle tultiin ravissa ja pitkä sivu piti aloittaa lyhyellä avotaivutuksella. Sen jälkeen suoraan voltille, josta suoraan sulkutaivutukseen edelleen uraa pitkin. Avotaivutuksessahan hevosen pitäisi liikkua samassa asennossa kuin se on volttia aloittaessaan, joten avo valmistelee volttia. Sulkutaivutus uraa pitkin taas on helpointa aloittaa suoraan voltilta, koska siinä asento on sama kuin volttia lopettaessa. Minusta kylläkin eilen tuntui, että Minttu oli vaikea saada jatkamaan sulkua heti voltin jälkeen, kun taas tänään sain sen aika helposti siirrettyä sulkuun ihan suoriltaan ilman volttia. Syy tämän päivän helppouteen oli kuitenkin varmaan se, että tänään Minttu oli paljon energisempi kuin eilen (enimmät piti laukkuuttaa ensin liinassa pois, ja sitä tapahtuu nykyään tosi harvoin enää 😂) ja ylipäätään tunnumme molemmat hoksaavan asioita niin, että ensin harjoitellaan valkussa, sitten nukutaan yön yli ja seuraavana päivänä kokeillaan uudestaan uusin voimin. 

Tänäänkin aluksi ravisulku tuntui hiukan hankalalta, joten tein ensin muutamia käynnissä. Siinä Mintun tuntui olevan helpompi järjestellä jalkansa ja kroppansa ja pääsin kehumaan sitä oikeista reaktioista. Sen jälkeen saman siirtäminen raviin olikin yllättävän sujuvaa. Monestihan asiat opetetaankin ensin käynnissä, mutta Mintulle vahvin ja helpoin askellaji on aina ollut selvästi ravi, joten siinäkin on puolensa, että esittelee uusia asioita ensin ravissa.

Mutta siis, taas ollaan oppimassa uutta! Tuntuu huikealta ajatella, että 2,5 vuotta sitten Minttu oli 3-vuotias pallero, jonka selkään vasta nousin, ja nyt jo opiskellaan oikein vakavasti otettavien kouluhevosten juttuja. Johan tässä alkaa kisakuume taas hiukan kolkutella, kun viime kisoista on jo jonkin aikaa ja koko ajan kehitytään eteenpäin. 

Tänään sää oli aikamoista lumituiskua, mistä varmaan Mintun virtaisuuskin johtui. Sain kuitenkin tuoreita kuvia, kun mieheni tarttui kentän laidalla hetkeksi kameraan. 

Tässä tullaan sulkua ravissa uraa pitkin. Pikkusisko massuttaa taustalla heinää, kun isompi joutuu huhkimaan talvimyräkässä. 😁

Suorana kaikki on helpompaa

Minnan tunnilla eilen ratkottiin erityisesti suoruusongelmia. Minulla on hirveän usein oikeassa kierroksessa sellainen tunne, että Minttu pullauttaa vasemman lapansa ja/tai takaosansa ulos, helposti myös asettuu vasemmalle ja ei oikein tahdo tulla suoraksi molempien ohjien tuelle. 

Aloitimme sillä, että vain ravasin uraa pitkin ja piti olla koko ajan tarkkana suoruudesta sekä suorilla että kulmissa. Kulmissa pidin ulko-ohjan oikein liioitellun jämäkkänä, jotta kaula ei yhtään päässyt taipumaan ja lapa putoamaan ulos. Jos meinasin menettää ulkolavan, asetin hiukan ulos, jolloin suoristaminen oli helpompaa. Vasta kun kaula oli suora ja lavat menivät sinne minne kuuluikin, pääsin asettamaan kevyesti sisäänpäin. Samantyyppistä tein pitkilläkin sivuilla, eli pidin ulko-ohjan päättäväisesti lyhyenä ja sain näin estettyä kiemurtelut.

Tuntuu, että nyt sain noiden kulmien ratsastamisesta vaikeammassa eli tässä oikeassa kierroksessa hyvän oivalluksen. Kun Minttu pääsee valahtamaan lavoilla ulospäin kulmissa, se myös herkästi alkaa venkslata päätään. Silloin alkavalla lyhyellä tai pitkällä sivulla suoritettava tehtävä aina vaikeutuu ja aloitus viivästyy, koska suoran alussa keskittyminen menee siihen kiemurtelun estelyyn. Kun nyt sain hevosen pidettyä suorana kulmissa, oli helppo heti kulman jälkeen aloittaa pieni ravilisäys. Jos hevonen ei ole suora, lisäys ei lähde kunnolla eteen, ja kun on, siinä ei ole mitään vaikeaa.

Laukassa tehtiin pieniä kokoamisia ja lisäyksiä isolla ovaalilla. Tässäkin sain aina ensin tarkistaa suoruuden ("Suorista kaula" kuului moneen kertaan, vaikka olin kuvitellut, että eikö se nyt jo ole suora - ei se ihan ollut :D) ennen kuin oli aika koota. Toinen vahdittava asia oli, että kokoamisesta pitää lähteä energisesti eteen heti avun tultua eikä niin kuin limaetana. Mintulla oli eilen leppoisa ja rentoutunut mieliala, mikä on hyvä juttu, mutta silloin se usein jää hitaaksi ja mielellään hölkyttelymoodiin eikä reagoi napakasti eteen. Silloin kun se taas on terävä ja näyttävä tulee tuijotteluja ja pörinöitäkin helpommin. Kauhun tasapaino tässäkin siis!

Lopuksi tehtiin vielä muutamia raviväistöjä. Vaikein osuus tässä oli pitää Minttu energisenä, koska kuten sanoin, kiltisti se lompsutteli menemään mutta se terävin kärki puuttui - ja kun se puuttuu, Minttu on vaikeampi pitää suorana. Väistöissä se myös helposti yrittää hiukan jarrutella. Sain ohjeeksi ajatella eteenpäinpyrkimystä jo ennen keskihalkaisijalle ratsastamista, koska jos jouduin vielä siellä pyytämään eteen, ei tulos ollut kovin hyvä. Jos keskihalkaisijalle saavuttaessa ravi oli energistä, loppui hoitui vähän kuin itsestään.

Nyt kyllä otan tuon suoruuden oikein sydämen asiaksi ja rupean olemaan siinä tarkempi, kun nyt sain hyvän tuntuman siitä, miten saan suoruuden pysymään varsinkin kulmissa. 

Kuvituskuvana muutama aiemmin syksyllä otettu kuva!

Kohti uutta vuotta ja tavoitteet kaudelle 2022

Vietin ensimmäistä kertaa joulun ajan muualla kuin lapsuudenkodissani tai mieheni lapsuudenkodissa. Tänä jouluna päätimme olla reissaamatta ja oma perheeni kokoontui meille Auraan. Kävimme myös mieheni perheen luona yhden illan, mutta sinne on vain puolen tunnin ajo.

Joulu oli kyllä ihanaa viettää omassa kodissa. Kiirettä oli nyt paljon aiempaa enemmän, koska tein suuren osan jouluruoista itse ja huolehdin tarjoiluista, tiskihuollosta sun muusta, mutta ainainen pitkä ajomatka (5,5 tuntia yhteen suuntaan) jäi pois. Olihan siinä myös ihan oma tunnelmansa, että jouluaattoaamuksi oli yön aikana satanut ihana puuterilumikerros ja aamu alkoi hevosten huomioimisella ja porkkanoiden tarjoilulla tallissa samalla, kun koira juoksi vapaana pihan tuntumassa omilla retkillään. Aattona teimme pienen kävelyretken postilaatikoille koko eläinlauman kanssa hakemaan sinne saapuneita joulukortteja. Laitoin Mintulle vain suitset ja hyppäsin suoraan toppaloimen päälle. Siskoni talutti Marcellaa ja äitini Kelmi-koiraa. 

Nyt vuodenvaihde lähestyy ja on aika katsoa taaksepäin menneeseen vuoteen. 

Tämä vuosi oli tietysti suuren muutoksen vuosi, koska heinä-elokuun vaihteeseen mennessä olimme myyneet keskustakotimme ja ostaneet talon talleineen ja tontteineen maalta. Tämä tarkoitti, että Minttu muutti kotipihaan, ostin sille kaveriksi Marcellan ja hevosharrastus siirtyi vuokratallille ajelemisesta kotipihaan. Moni asia on edelleen kesken, mutta koti rakentuu pikkuhiljaa itsemme näköiseksi. On kyllä ollut melkoista, että se jatkuva ajaminen jäi pois ja pystyn ratsastamaan omalla kentällä niin kuin vain haluan. Olen tykännyt hevosten pitämisestä kotona ja muutenkin nauttinut maaseudusta kaikin tavoin.

Vaikka harrastus siirtyi kotipihaan, emme suinkaan jääneet vain puskiin pyörimään, vaan Minna on käynyt normaaliin tapaan valmentamassa yleensä kerran viikossa. Kehitystä on tapahtunut, koska kauden aikana debytoimme aluekisoissa ja HeA-tasolla. Kisoissa kävimme tänä vuonna kuusi kertaa, ja niistä kolmessa sijoituimme: kahdesti HeB:ssä ja kerran HeA:ssa. Erityisesti mieleen jäivät tietenkin kauden viimeiset kilpailut, koska ne olivat henkilökohtaiset aluemestaruudet ja Mintun kanssa saimme Lounais-Suomen aluemestaruuspronssia. Se vähän huvittikin, koska kuten ennen kisoja kirjoitin tänne blogiin, olimme juuri vähän aikaa sitten vasta muuttaneet tänne ja kentän rakentaminen oli kesken, minkä vuoksi olin viimeiset 5 viikkoa pitänyt Minttua paljolti lomalla ja kaikki ratsastukset ratsastanut maastossa. Kisoja edeltävänä päivänä ratsastin joitakin kiemuroita peltomme päädyssä, kun mies ensin leikkasi siitä pitkää heinää lyhyemmäksi pieneltä alalta. :D Nämä kisat eivät olleet mitenkään myöhään syksyllä, mutta traileriin tuli laittamista, siihen ei saanut pitkään aikaan huoltoaikaa ja kiireet muutenkin painoivat, joten jätin kauden hyvillä mielin tuohon. 

Kaivoin vuoden takaa postauksen, jossa olin asettanut tavoitteet vuodelle 2021. Näin ne kuuluivat:

"Tavoitteena on saada lisää kilpailukokemusta ja tehdä ehjiä ratoja. Tasona koetamme vakiinnuttaa HeB:n. HeC-ohjelmiakin ehkä jokunen saattaa tulla, mutta Minttu on jo osoittanut olevansa sillä tasolla, että HeB ei ole sille mikään ongelma, kunhan vain ympäristö ei jännitä (sama tosin pätee yhtä lailla HeC:ssä). 

HeA tuskin on vielä ensi vuoden aikana ajankohtainen. Vaikka olemme jo hyvän aikaa harjoitelleet esimerkiksi avotaivutuksia, raviväistöjä ja pariin kertaan ennen kisoja vähän kokeilleet laukasta käyntiin siirtymistä, niin ainakin vielä HeA:n asiat tuntuvat kaukaisilta. HeB:ssä riittää kuitenkin varmasti tekemistä ja kehitettävää.

Siirtymät olemme saaneet energisemmiksi. Ensi vuonna tavoite on hiljalleen nostaa kokoamisastetta niin, että esimerkiksi laukka-ravi-siirtymiset pysyvät paremmin takaosan päällä."

Voin siis todeta, että tavoitteet täyttyivät ja ylittyivät. Yhtään HeC-rataa emme menneet, vaan vain nuo 3 x HeB ja 3 x HeA. Oli se HeA sittenkin ajankohtainen ja sujui näin kokemattomana parina aivan mukavasti! Parantamista toki on, mutta yksikään suoritus ei ollut epäonnistunut.

Minnakin on vahvistanut, että kokoamisaste on todella parantunut ja sen olen huomannut itsekin. Minttu tekee jo näppärästi siirtymät laukasta käyntiin ja käynnistä laukkaan. Ravissa se kantaa itsensä jo ihan toisella tavalla kuin vuosi sitten, laukassa vielä hiukan vaihtelevammin. Laukanvaihtoja ja laukkasulkujen alkeita aloimme juuri harjoitella.

Tavoitteemme vuodelle 2022 on vakiinnuttaa HeA-tasoa, tehdä siinä ehjiä suorituksia ja päästä tekemään myös eri HeA-ratoja kuin tänä vuonna (A-kenttäkilpailuohjelma ja HeA:2). Nyt voisi sanoa edellisvuoden tapaan, että en usko VaB:n olevan vielä ajankohtainen ensi kaudella. xD Enpä uskonut sitä HeA:stakaan vuosi sitten, mutta kyllähän HeB:stä A:han nouseminen on helpompaa kuin HeA:sta vaativiin. Kokoamisastetta tarvitaan lisää ja vaihdot opiskeltua kunnolla. Voi siis olla mahdollista, että loppukaudesta jokin helpompi VaB:kin ehkä olisi mahdollinen, mutta olen oikein tyytyväinen siihenkin, jos saamme lisää varmuutta A:n radoista.

Toinen tavoite on parantaa Mintun käyntiä niin, että Minttu malttaisi kävellä suurin ja rennoin askelin eikä helposti alkaisi rullata itseään liian lyhyeen muotoon ja tyhjäksi (mitä se tekee helposti, jos vähän jännittää, väsyttää tai keskittyminen on jossain muualla kuin ratsastajassa).

Onnellista uutta vuotta sinulle, lukijani! Jätä ihmeessä puumerkkisi kommenttikenttään, jos tulit käymään ja luit postauksen. Kerro vaikkapa, mikä oli omassa vuodessasi tärkein tai mukavin hevosiin liittyvä muutos tai muu asia. Alla vielä pieni kuvakooste vuodesta.

Vuoden aikana muun muassa maastoiltiin ahkerasti!

Hevoset ovat juuri saapuneet uuteen kotiinsa.

Kilpailukausi oli onnistunut. Tässä Koivumäki (HeA).

Onnenperä (HeB).

Kotimäki (HeB) (kuva: Leena Kahisaari).

Artukainen (HeA, aluemestaruudet).

Paimion Korpimäki (HeB).

Joulupostia hakemassa. 

Takaisin satulaan

Otsikko on kovin dramaattinen - noinhan yleensä sanotaan silloin, kun palataan 15 vuoden, kolmen lapsen tai vuoden kuntoutusjakson vaatineen onnettomuuden jälkeen ratsastushommiin. Minulla taukoa tuli vain noin 2,5 viikkoa. Olen toipunut septoplastialeikkauksesta hienosti ja ratsastin tauon jälkeen ensimmäistä kertaa viime sunnuntaina eli kolme päivää sitten ja toista kertaa eilen. Minttu on vaikuttanut tyytyväiseltä tarhassa varsan kanssa lomaillessaan, mutta innokkaasti se liikkui ratsainkin eikä mitään pöllöenergiaakaan ollut. En sinänsä ihmettele, koska noinakin päivinä se taisi myös minun nähteni vetää tarhassa pukkilaukkaa Marcellan kanssa, ja siihen päälle tulee kaikki se, mikä ei minun silmiini osu.

Sunnuntaina vain ratsastin rennossa muodossa ja tein siirtymiä, muutamia voltteja ja avoja molempiin suuntiin. Eilen ohuen, sulan pintakerroksen alla oli heti jäätä, joten työskentelin enimmäkseen ravissa ja käynnissä ja jätin laukan vain pariin nostoon. En nytkään revitellyt, vaan kertailtiin tuttuja asioita eikä Mintulle juuri hikikään tullut. Myöhemmin tällä viikolla voisi hiukan jo kiristää nutturaa tiukemmalle. :) Täytyy varailla Minnalta tunti, ettei jäädä liian pitkäksi aikaa lössöilemään.

Onneksi on enää viikko töitä, kun alkaakin joululoma! Joulun jälkeen ajattelin työskennellä myös Marcellan kanssa ohjasajaen ja totuttaa sitä kentällä tai tarhassa erilaisiin pelottaviin asioihin. Tavoitteena on, että se olisi sisäänratsastuksen alkaessa tottunut mahdollisimman moniin asioihin. Katsotaan tässä vielä ajan kanssa, milloin sisäänratsastus olisi järkevä tehdä - ensi vuonnahan Marcella on 3-vuotias, joten mahdollisesti ensi kesänä tai syksynä, jos kasvuvaihe ja henkinen kypsyys muutenkin vaikuttavat sopivilta.

Tein My Day -videon!

Bloggaamista on takana jo useita vuosia, mutta enpä ole ennen tehnyt My Day -videota. Video on itse asiassa jo kolmen viikon takaa, sillä tappelin sen jälkeen monta päivää teknisten ongelmien kanssa, kun video muuttui nykiväksi aina, kun yritin lisätä siihen musiikkia. Sen jälkeen jäinkin leikkaukseni jälkeen sairauslomalle enkä jaksanut ährätä temppuilevan videon kanssa ennen kuin nyt (vaihdoin videonmuokkausohjelmaa). :D Tämä kuvattu päivä on sunnuntailta, kun olin kotona koko päivän, joten päivä täyttyi lähinnä arkisista hevoshommista.

Tuona aamupäivänä piti olla valmennus, ja olin lanannut kentän edellisenä iltana ja vielä samana aamuna niin, että sain kentän pinnan pienen pakkasyön jälkeen rouheaksi. Pinta vaikutti hyvältä, mutta totuus paljastui, kun yritin kävellä ja verrytellä: lämpötila oli juuri sopiva siihen, että hiekka ei ollut aivan pakastunut, mutta toisaalta se oli riittävän kylmää paakkuuntuakseen isoiksi tilsoiksi Mintun kavioihin jo muutamien askelten jälkeen. Kaivelin tilsat alkukäyntien jälkeen pois ja lähdin sen jälkeen heti reippaaseen raviin, mutta edes se ei auttanut, vaan tilsat tulivat takaisin jo parin ympyrän jälkeen. Ei auttanut muu kuin soittaa Minnalle, että treenit täytyy siirtää, koska kenttä on ratsastuskelvoton. Harmi, sillä päivästä tuli aurinkoinen ja tuokin kenttä olisi varmaan sulanut "normaalille hiekalle" jo muutamassa tunnissa. Valmennus vaihtui omatoimisiin siirtymä- ja avotaivutusharjoituksiin tietä pitkin, eikä siitä ole videota.

Mönkijän ratissa olin enemmän kuin koskaan, sillä aamuisen lanauksen jälkeen lanasin kentän vielä uudelleen verryttelyn jättämien kuoppien takia ja alkuillalla vedin myös hevosten tarhan tasaiseksi, koska pakkasta oli luvattu tulevaksi. Muuten päivä menikin tallia siivotessa, hevosia ruokkiessa ja illalla sarjoja katsoessa. Ikävin homma oli huomata, että Marcella oli saanut jalkaansa haavoja riehuessaan tarhassa. Näin, kun se ja Minttu pöllöilivät ja Marcella kolautti jalkansa kovaa ruokinta-astiaan. Nahkat lähtivät aika isoilta alueilta ja kahdessa kohtaa oli haava, joista toinen vuoti verta vähän enemmänkin. Nyt haavat ovat parantuneet, mutta varmaan noin puolentoista viikon ajan hoidin jalkaa. Pidin siinä muutamana yönä Animalintex-sidettä ja käärettä ja myöhemmin vain kylmäsin vedellä ja laitoin hunajavoidetta. Imppari siihen tuli aluksi, mutta Marcella ei ontunut eikä aristellut sitä ja tottui hoitorutiineihinkin pian hienosti.

Uuden opiskelua ennen ratsastustaukoa

Ratsastuskuulumisia ei tällä hetkellä ole, sillä olin viikko sitten nenän alueen leikkauksessa. Nenässäni on aina ollut rakenteellinen vika, jonka vuoksi toinen nenäkäytävä oli ahdas ja ilma kulki siinä huonosti. Lopulta kyllästyin ongelmaan riittävän paljon ja hakeuduin lääkärin lähetteellä leikkaukseen, jossa nenän väliseinä suoristettiin. Viikon verran jouduin pitämään nenässä tukilevyjä, jotka olivat kamalat, koska ne tuottivat paineen tuntua nenään ja otsaan saakka ja tukkeuttivat molemmat nenäkäytävät suurimmaksi osaksi. Levyt poistettiin toissapäivänä ja, noh, kuvitelkaa, että klyyvarianne nipistänyt pyykkipoika otetaan viikon piinaamisen jälkeen pois ja vedätte ensi kertaa kunnolla henkeä. Nyt happi kulkee ja nenän paraneminenkin sujuu erinomaisesti. Vielä siellä on kuitenkin muutama sulava tikki ja turvotusta. Ainakin viikko vielä pitää ottaa iisisti, hikoilu ja raskas hengästyminen on kielettyä ja ratsastus luonnollisesti sen aikaa tauolla. 

Ratsastustauko ei oikeastaan haittaa, sillä Mintulle loma tulee muutenkin tähän kohtaan sopivasti. Parissa viime valmennuksessa harjoiteltiin nimittäin taas uutta: aloimme siirtyä kohti laukkasulkujen ja laukanvaihtojen harjoittelua.

Laukkasulku lähti siitä, että Minna ohjeisti väistättämään Minttua aika pienessä laukassa pitkän sivun alusta kohti kentän keskustaa. Asetuksen tuli olla liikkeen suuntaa kohti ja pieni taivutus, jos mahdollista. Mitään kootussa laukassa esitettävää kunnon kouluratasulkua ei vielä haettu, mutta ajatusta siitä, että laukassa voi liikkua sivuttain ja vähän taipua samaan suuntaan. Tämä ei osoittautunutkaan Mintulle vaikeaksi, vaan ihan rennosti ja sen kummemmin ihmettelemättä se teki, mitä pyysin. Mahtavaa!

Viime valmennuksessa eli juuri ennen leikkauksen jälkeistä sairauslomaani harjoiteltiinkin ensimmäistä kertaa vaihtoja valmennuksessa. Olen tehnyt Mintulla yhden vaihdon alkuvuodesta ja toisen tänä syksynä enkä yrittänytkään sen enempää, joten ihan alussa ollaan vielä opettelussa. Koska viime kerralla harjoiteltu alkeislaukkasulku oli sujunut hyvin, tulin samalla lailla pitkän sivun alusta kohti kentän keskustaa pienen matkan sulkua, sitten suoristin ja vaihtoa piti yrittää hiukan ennen uralle tulemista. Tienä oli siis koko rata leikkaa. Tällä kertaa ei vielä saatu puhtaita vaihtoja, mutta reaktioita kyllä. Aluksi Minttu yllättyi ja vaihtoi takapään kaksi askelta jäljessä, sen jälkeen yhden askeleen jäljessä. Ei haittaa, että oikeaoppista suoritusta ei vielä tullut - onhan minullakin vielä paljon opettelemista siinä, että pyydän varmasti oikein ja osaan tukea hevosta. Minttu kuumui tehtävästä jonkin verran ja olisi sulun jälkeen halunnut laukata reilusti eteen, mikä ei ihan natsannut sen tavoitteen kanssa, että olisi pitänyt tulla oikein pienessä laukassa... :) On kuitenkin hyvä asia, että se innostui ja selvästi yritti kovasti tehdä niin kuin pyydän. Ikävämpää olisi, jos se ei reagoisi! Lopuksi Minna esitteli vielä tehtävän, jonka harjoittelu vahvistaa vaihtojen oppimista: hevonen kootaan pieneen ja rauhalliseen laukkaan ja tehdään portaittaisia laukkaväistöjä suoralla hevosella, esimerkiksi kolme askelta sivulle, kolme eteen ja taas kolme sivulle. Tätä tehtiin tunnin lopuksi ja se sujuikin heti aika näppärästi.

Saimme siis molemmat taas uusia juttuja tuumailtavaksi parin viikon tauon ajaksi. Ensimmäinen viikko leikkauksen jälkeen oli aika kamala ja unta ei paljoa tullut nenän tukkoisuuden vuoksi, mutta nyt olo on jo selvästi parempi ja jaksoin kirjoittaa tännekin. Palataan taas pian, kun pääsen hevosen selkään.

Seurankipeä varsa...

... ja tyytyväinen ratsu treenin jälkeen. Tässä Minttu pääsi hetkeksi villaloimi päällä ulos piehtaroimaan, kun siivosin vielä karsinat ennen hevosten sisälle tuomista.