torstai 24. maaliskuuta 2016

Epätasaista

Pari viime päivää ovat olleet ratsastuksellisesti epätasaisia. Kuten olen aiemmin kirjoittanut, Nala oli oppinut edellisessä kodissaan huonon tavan heiluttaa päätään kauheasti ja vastustaa näin tuntumaa. Asiahan on enimmäkseen korjaantunut, mutta se tulee edelleen esiin silloin, kun Nala kuumenee tai kun sillä on vain sellainen päivä.

Eilen se aloitti tuon kuolainten narskuttelun ja pään repimisen saman tien. Tarkoitukseni oli alkaa opettaa sille avotaivutusta ravissa, mutta koska tilanne vaikutti niin surkealta, päätin vain jumpata sitä ja pyrkiä saamaan rentoa ravia. Jostain syystä Nalan kelkka kääntyi, ja se alkoi liikkua todella hyvin. Istuin jopa harjoitusraviin. Tähän asti olen enimmäkseen keventänyt ja istunut välillä vain muutamia askelia alas, sillä Nala on jännittynyt äärimmäisen helposti harjoitusravista, vaikka sen ensin jumppaisi rennoksi ja peräänantoon. Se on aina kuvitellut, että harjoitusravia seuraa laukannosto, joten se on saattanut napata välittömästi kiinni kuolaimeen ja kiihdyttää avuilta karaten. Eilen kuitenkin jokin oli toisin ja ratsastin pitkään pelkästään harjoitusravissa. Ei jännitystä, ei kiihdyttelyä, ei pään reuhtomista, vaan tahdikas, hyvin ylämäkeen liikkuva hevonen. Laukannostokin onnistui aivan rennosti perääannossa pysyen. Kuinka tavallisista asioista voikaan tulla iloiseksi!

Mutta eih, tämä päivä. Hevonen välillä kiihdytteli alta pois, ei halunnut taipua, kyttäsi maneesin päätyä, reuhtoi päätään ja keskittyi aivan muuhun kuin olisi pitänyt. Niitä raviavoja piti yrittää tänään, mutta onnistumismahdollisuudet olivat entistä huonommat, joten otin jälleen tavoitteeksi vain saada hevosen taipuisaksi, pehmeäksi ja hyvin pohkeen eteen. Tässä käytin apuna kiemurauria, raviväistöjä ja käyntiavoja. No, yritys hyvä kasi, lopputulos ei. Välillä hevonen malttoi kuunnella ja pehmeni kohtuullisesti, mutta ei siitä sellaista schwungia saanut irti kuin tavallisesti. Käytin nämä hetket kuitenkin hyväkseni ja sain esiteltyä sille raviavon (= kaksi aika mitäänsanomatonta avotaivutuksen tapaista ravissa, mutta idea tuli tutuksi, joten pääsin kehumaan). Välillä se taas tuli sietämättömän tietoiseksi maneesin ovesta, päädyssä olevista tuoleista ja ylipäätään maailmasta maneesin seinien ulkopuolella, toljotti korvat pystyssä ja veti koko hernepellon nenäänsä, kun näissä tilanteissa jouduin käyttämään napakammin apuja. Nala ei edes ole säikky hevonen, eikä se nytkään mitään kohtausta järjestänyt, mutta se vain katoaa avuilta. Ei taivu, ei asetu, pidätteet jäävät suuhun eivätkä mene takajalkoihin asti. Mutta kyllä se menee pyydetyssä askellajissa pyydettyyn suuntaan (ou jee). :D

Tässä pieni videopätkä verryttelystä. Jännittävä sivuovi on tästä ruudulta katsoen oikealla juuri siinä, mihin kameran kuva ei enää yllä. Pää vispaa samaa tahtia kuin kävimme keskustelua "Oho, mitä tuolla on?" "Pidä asetus" "Oh my god, entäs tuolla?" "Nyt se nenä vasemmalle...". Huomatkaa hevosen 100-prosenttinen keskittyminen, joka tulee hyvin ilmi, kun videon aikana ulkona hirnuu toinen hevonen. :D
Tuo pääty aiheuttaa itse asiassa ongelmia muutenkin. Kun aloitan pitkän sivun ja etenen kohti tuota kauhujen päätyä, Nala on ottanut tavakseen kiihdyttää ja kadota avuilta jo siellä aivan toisessa päässä pitkää sivua. Se aloittaa tuijottamisen jo siellä. Ei se siinäkään mitenkään riehu tai lähde kamalaa vauhtia, mutta se kuurouttaa itsensä avuille täysin. Koetan kehitellä hyviä keinoja saada se kuulolle, sillä suoni pullottaa päässä aika huolellisesti siinä vaiheessa, kun hevonen lähtee sadatta kertaa samassa kohdassa juoksemaan ja kieltäytyy reagoimasta pidätteisiin tai esimerkiksi väistättäviin tai taivuttaviin apuihin.

Kaiken kukkuraksi annoin kävelytauon sen jälkeen, kun olimme saaneet rennon pätkän. Kun kokosin ohjat uudelleen tarkoituksenani tehdä loppuverryttely, kaikki hyvä oli kadonnut täysin ja hevonen liikkui yhtä surkeasti kuin alussa. Paljonpa loppuverryttelystä on hyötyä, kun hevonen ei asetu, ei taivu eikä oikein astu alleenkaan. Haahuilee vain näyttämääni suuntaan kuin zombi ja miettii edelleen otsatukkansa alla, hyökkääköhän maneesin ovi vihdoin kimppuun. Turhautti, joten jätin loppuverryttelyn lyhyeen ja talutin loppukäynnit maasta. Tänään ei ollut meidän päivämme.

Viikonloppu meneekin kotikaupungissani Kuopiossa, joten Nala saa nyt lepo- ja mietiskelytauon. Ehkä samalla saan itsekin hyviä ideoita. Puomeilla olen tehnyt viime aikoina paljon erilaisia harjoituksia, ja niillä vaikuttaa olevan Nalaan hyvä vaikutus, joten ehkäpä otan ne jälleen avukseni.

Järkyttynyt hevosparka pelottavassa päädyssä.

2 kommenttia:

  1. Heips! Kiva blogi :) Tykkään lukea tekstejä, joihin on helppo samaistua. Mulla on myös latvialainen heppa, jonka hankkiessani lähtökohdat olivat aika pitkälti samat kuin teillä: "tuittupäinen ratsastaja ja vielä varsin raaka, arvonsa tunteva --", mulla on kylläkin ruuna.
    Meillä on yhteistä taivalta takana jo 5 vuotta, mutta edelleen jos välikäynnit lipsahtavat liian pitkiksi, on kaikki siihen asti tavoitettu edistys menetetty. Olenkin ottanut tavaksi tarkkailla hevosta välikäyntien ajan, kun se alkaa vilkuilla muualle tai keskittyminen selvästi alkaa harhailla, on aika ottaa ohjat takaisin käteen. Välillä menee pari kirjainväliä, välillä kierros tai kaksi :)

    VastaaPoista
  2. Hei! Vertaistuesta on aina hyötyä. :D Kyllä tällaisessa projektissa huomaa, miten iso merkitys on sillä, että nuori hevonen peruskoulutetaan oikein. Hevosta, vaikka kokematontakin, olisi helpompi ratsastaa, jos sille ei olisi pinttynyt huonoja tapoja. Mutta toisaalta tässä oppii todella paljon ja saa arvokkaita työkaluja tulevaisuutta ja muita hevosia varten. Täytyykin ehkä kokeilla sitä, että pitää huomattavasti lyhyemmät välikäynnit mutta useammin. Tänään kolmen minuutin vapaa käynti oli selvästi kuolinisku koko ratsastusyritykselle. ;)

    VastaaPoista