keskiviikko 10. kesäkuuta 2020

Ensimmäiset kisat tulossa!

No niinhän siinä kävi, että viimeisimmän Kipa-tsekkauksen jälkeen sinne oli kuin olikin ilmestynyt sopivia kisoja. Näin ollen Mintun lomapaussi siirtyy hieman myöhemmälle kesäkuulle. Ilmoittauduttiin siis meidän ensimmäisiin kisoihin! Ne ovat meille ensimmäiset paitsi ratsukkona myös yksilöinä, sillä Minttu on aiemmin hypännyt yhdet oman tallin pienet rataharjoitukset, joita ei voi kisoiksi laskea, ja itse olen ollut seurakisoissa vain muutaman kerran ja nekin esteillä. Kouluratoja olen mennyt vain oman tallin kisoissa tuntihevosilla. Näistä kaikista on viitisentoista vuotta... :D

Ilmoitin meidät mukaan Kotimäen tallien seurakoulukilpailuihin keskiviikkona 17.6. Talli on lähellä ja tuttu, koska siellä pidin Minttua 3-vuotiaana, ja luokka on HeB:3 2019. Se on pitkän radan ohjelma, mikä sopii nuorelle hevoselle hyvin, ja tehtävät siinä ovat sellaisia, jotka onnistuvat meiltä jo mukavasti. Eri asia toki on mennä ne kaikki täsmällisesti peräkkäin, kun ei voikaan sanoa, että hups oota mä teen tähän nyt ylimääräisen voltin, ja kisaympäristö tuo oman jännityksensä. Mutta tätähän minä olen aina halunnut: alkaa kisata, edistyä ja nousta luokissa, ja mikäs sen hienompaa, jos se tapahtuu itse koulutetulla ja omalla hevosella. Pakko vain päästä omista estoista ja jännityksistä eroon ja rohkeasti tehdä jotain sellaista, mitä ei ole ennen tehnyt.

Tavoitteena on saada molemmille hyvä kokemus ja päästä ratsastamaan rata niin, että ei tule mitään turhia temppuiluja ja että hevonen pysyisi mahdollisimman rentona. Varsinaisia tulostavoitteita ei ole.

Toukokuussa valmennuksessa kuuntelemassa ohjeita. Nyt ne tulevatkin tarpeeseen!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti