lauantai 22. lokakuuta 2022

Ohjasajosta hyötyä ja vaihtelua treeniin

Mieleeni tuli, että vaikka Minttu on varsana kuulemma opetettu ajolle, en ole itse ajanut sitä kärryiltä tai pitkillä ohjilla. Marcellaa sen sijaan aloin ohjasajaa noin vuosi sitten. Aiemmin tällä viikolla oli paljon kiirepäiviä, jolloin pienikin ajansäästö oli tarpeen. Siispä säästin ratsastuskamojen pukemisen ja suihkun vaivan ja kokeilin Mintun kanssa helppoja ohjasajojuttuja.

Marcellalle minulla on cob-kokoinen hyvä ohjasajovyö, mutta Mintulle sopivassa full-koossa on vain tuollainen pehmeä vyö, jossa renkaat eivät ole pystyssä. Ensi kerralla nostan ne nippusiteillä pystyyn, jotta ohja pääsee vielä paremmin liukumaan, mutta ne menettelivät ihan kohtuullisesti tällä kertaa.

Aloitin ajamalla ympäri kenttää käyntiä ja tekemällä käännöksiä eri suuntiin. Käännöksissä Minttu vielä nousi tuntumalta ja nyppi päällään, mutta varmaan tasaisuutta tulee lisää, kun itsekin saan pitkien ohjien kanssa tekniikkaa varmemmaksi.

Tämän jälkeen otin Mintun ympyrälle, jossa se on juoksutettuna tottunut menemään. Siinä se ei enää juurikaan ihmetellyt ohjia. Pyysin sitä ravaamaan ensin rennosti eteen ja annoin ohjista sen verran periksi, että se sai venyttää muotoa pidemmäksi. Tämä tehtiin molempiin suuntiin ravissa ja sitten vielä laukassa. 

Minttu on opiskellut tänä vuonna erityisesti kokoamista, joten päätin koettaa, saisinko sitä lyhentämään ja kokoamaan itseään ympyrällä ohjasajaen. Pyysin sitä tahdissa maiskuttaen eteen ja samalla lyhensin ohjia hiljalleen, jotta Minttu tulisi muodossa ylemmäs. Yllättävän helposti se hoksasikin, mitä kuuluu tehdä. Kokoamista otettiin aina hetki kerrallaan, sitten taas pidemmässä muodossa eteen. Laukassa tämä oli ohjasajaen vielä hieman vaikeampaa, niin kuin se Mintulle on ratsainkin laukassa hiukan vaikeampaa kuin ravissa, mutta laukassakin otettiin pieniä kokoamisia. Treeni päätettiin loppuraveihin rennossa muodossa koko kenttää käyttäen.

Nämä tapahtuivat alkuviikosta. Tänään lauantaina tehtiin samaa (kokoamiset onnistuivat nyt laukassa jo helpommin), ja lopuksi kokeilin, saisinko Mintun pidettyä uralla avotaivutuksessa käynnissä. Oli vähän hakemista, mutta kun hoksasimme molemmat tekniikan, onnistui molempiin suuntiin! Seuraavilla kerroilla tavoitteena on oppia tekemään pohkeenväistöä ja erilaisia taivutusväistöjä, jossain vaiheessa myös ravissa ja aikanaan kootussa laukassa.

Marcellan kanssa maastossa ohjasajolenkillä viime kevättalvena.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti