Olemme Mintun kanssa kovasti harjoitelleet vaihtoja ja ei ole helppoa. Sen laukan saa jo riittävän kootuksi, jotta siitä voisi tehdä puhtaan vaihdon, mutta se hyvin herkästi vaihtaa etujalat ensin ja takaa jäljessä. Eilen hoksasin nopeita siksak-väistötehtäviä tehdessäni, että sehän reagoi oikeastaan aika hitaasti vasempaan pohkeeseen. Nyt erikoistarkkailussa on siis se, että sen pitää reagoida välittömästi pohjeapuun eikä puolivillaista reaktiota tai mietiskelyä hyväksytä. Onhan Mintun tuumiskeleva luonne ollut aiemminkin tiedossa, mutta eilen se vielä jotenkin paremmin konkretisoitui, kun tein laukassa tehtävää, jossa väistätin Minttua nopeasti pari askelta aina vasemmalle ja heti taas oikealle. Oikealle väistättäessä (eli kun käytetään vasenta sisäpohjetta väistättämiseen) meni askel tai kaksi, ennen kuin se ollenkaan reagoi, ja silloinkin jouduin käyttämään pohjeapua uudestaan.
Alkuverryttelyä aion muuttaa niin, että en ratsasta Minttua enää mahdollisimman matalaan ja pitkään muotoon vaan pidän turvan suunnilleen ryntäiden korkeudella. Sain tämän ja monta muutakin oivallusta Rien van der Schaftin verkkokurssilta, jossa hän selitti, että laiska hevonen kannattaa pitää jo verryttelyssä vähän ylempänä, koska muuten energia ei ikään kuin kanavoidu sinne kuin pitäisi (eteenpäin liikkeeseen ja takaosan työskentelyyn) vaan hevonen jää löysäksi. Kuulostaa loogiselta; jos hevosen ei verryttelyssä tarvitse olla kovin nopea ja aktiivinen, sitä täytyy joka kerta ruveta herättelemään työskentelymoodiin sen jälkeen erikseen.
Aion tarkkailla paremmin myös sitä, miten Minttu kävelee jo alkukäynnistä lähtien. Olen tähänkin saakka kyllä hoputtanut sitä eteenpäin, jos käynnistä on tullut kovin hidasta, mutta voisin olla vielä tarkempi. Eilisen treenin jälkeen aloin kiinnittää asiaan huomiota loppukäynnissä: pyysin Minttua normaalilla pohjeavulla eteenpäin, ja eihän se reagoinut ollenkaan! Mietti varmaan, että harjoitus on loppu, joten mikäs kiire tässä valmiissa maailmassa. Pyysin kerran pohkeella ja sitten jo heti tehostin apua raipalla, jos ei tullut välitöntä ja kunnollista reaktiota eteenpäin. Muutaman kerran jälkeen Minttu alkoi reagoida heti ensimmäiseen apuun, jolloin pääsin kiittämään ja lähdettiin talliin.
Marcellan kanssa keskitytään nyt erityisesti tasaisen tuntuman löytämiseen. Ei siis mitään uutta auringon alla. :) Linkki vie vuosien takaiseen postaukseen, jossa pohdin kuolaintukiongelmia silloisen hevoseni Nalan kohdalla.
Tämä postaus ei ole mikään verkkokurssin mainos, mutta kehun kuitenkin, että on kyllä erinomaisen hyvä ja hyödyllinen kurssi. Se on kieltämättä tyyris, vaikka itse ostin sen tarjouksesta, mutta niin kuin tiedämme, ratsastuksessa viehättää lajin helppous ja halpuus... 😂 En halua maksaa mistään puolivillaisesta ja turhanpäiväisestä vaan ainoastaan siitä, mistä todella koen olevan hyötyä, ja tämä kurssi on kyllä sellainen.
Treeni-intoa on kovasti ja kenttä on tosi hyvä, kun viikkokausien kuivuuden ja pölisemisen jälkeen on saatu reilusti sateita. Jaksankin paremmin, kun lämpömittari ei näytä monta astetta yli hellerajan.
Ratsastuskuvat on otettu huhtikuussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti