perjantai 31. toukokuuta 2019

Ensimmäistä kertaa Mintun selässä!

Pieni ja kuitenkin suuri askel: eilen oli Mintun viides ja minun ensimmäinen kertani, kun sillä ratsastettiin. Menin hetken liinassa ravia molempiin suuntiin, ja Minttu oli oikein vastaanottavainen ja seesteinen. Se antoi jo ratsastajankin vähän vaikuttaa ulkopohkeella rajaavasti ja molemmilla pohkeilla eteenpäin ajavasti, joten juoksuttajan osuus ei ollut enää niin suuri. Tätä edeltävällä kerralla se kyllä jo laukkasikin ratsastaja selässään liinassa, mutta en vielä itse laukannut, sillä tilanteessa oli paljon uutta: uusi (koulu)satula testauksessa, uusi kuolain ja uusi ratsastaja, joka oli sopivan jännittyneen haltioitunut. ;) Olisihan sitä laukkaakin ihan hyvin varmaan voinut mennä, koska Minttu pysyi mieleltään ihan rentona, mutta ensi kerralla ehtii hyvin. Vaikka yritin säätää jalustimet maassa sopivan mittaiksi, ne jäivät kuitenkin ihan liian lyhyiksi, enkä viitsinyt alkaa selästä niitä enää säätämään, koska uudet hihnat ovat paksut ja vielä aika jäykät ja koska Mintulle kaikenlainen selässä säätäminen on vielä uutta. Polvet tuntuivat siksi olevan vähän suussa ja olo oli hiukan epämukava, ja istuinkin kuin tönkkösuolattu muikku. Ensi kerralla siis pidemmät jalustimet ja hyvillä mielin laukkaakin!

Kokeilin Mintulla pehmeästä materiaalista tehtyä, taipuisaa nova-kuolainta geelituttien kanssa, sillä se vaikuttaa olevan hyvin herkkä suustaan ja on tähänastisissa ratsutustuokioissa ollut vähän turhankin herkkä paksulle, metalliselle kolmipalalle. Tamma vaikutti tyytyväiseltä uuteen kuolaimeen, joten käytän toistaiseksi sitä ja ehkä sitten syksyn aikana kokeilen taas kolmipalaa. 

Nyt sitten löytyi muuten satulakin! Alan käyttää sillä Prestige D1-koulusatulaa, joka oli erinomainen löytö satula-autosta. Toiveenani oli löytää koulusatula, jota saa myöhemmin levennettyä ja jossa olisi hyvät tuet ratsastajalle. Mintulla taas on lyhyehkö selkä ja leveä säkä, joten niihinkin kriteereihin oli mahduttava. Katsoin estesatuloitakin, sillä olisin sellaisenkin voinut ottaa ensimmäiseksi satulaksi, mutta olen tuntenut oloni aina mukavaksi koulusatuloissa (myös maastossa) ja pidin tästä satulasta paljon enemmän kuin kokeilemastani Prestige Versailles -estesatulasta. Satulan vaihtoonhan tässä saattaa joutua useampaankin kertaan, mutta toivottavasti D1 sopii edes jonkin aikaa. Jonkin estesatulan aion hankkia koulusatulan rinnalle joskus syksyllä.

Uutta tavaraa on täytynyt hankkia yllättävän paljon. Saatan ehkä säästää jonkin kuivatusloimen, mutta ainakin ulkoloimet menevät kaikki uusiksi, koska Nala käytti kokoa 155 cm ja Mintulle taas sopii 125-135. Hankin myös uudet suitset, koska entiset olivat yllättävän kulahtaneet. Kalliit Mountain Horsen suitset olivat, mutta laatu ei näköjään päätä huimannut. Uudet suitset ovat Passier Blu -merkkiset. Hankin myös kuminauhalliset turvajalustimet tulevaan estesatulaan, uudet jalustinhihnat, parit suojat, bootsit, pari uutta riimua, kapsonin ja harjoja. Nättejä ja hyvälaatuisia satulahuopia on onneksi riittävästi ennestään.

Ensi viikon olen lomamatkalla, joten sovin Mintulle ehkä pari ratsutuskertaa sille ajalle niin, etten ole itse paikalla. Sen jälkeen kenties käyn itse vielä pari kertaa selässä, ja sitten saattaisi olla jo pikkuhiljaa kesälaitumelle siirtymisen aika.

Ainoassa kuvassa sattuivat silmät olemaan kiinni, mutta Minttu edustaa. :D












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti