Miten meillä huolletaan kenttää?

Viime syksynä tein postauksen kenttäprojektimme etenemisestä, jossa voit tutustua tontilla valmiina olleen kentän uusimisen vaiheisiin. Kunnostustyö jatkuu tänä keväänä, kunhan lumi sulaa.

Tässä postauksessa kirjoitan kuitenkin siitä, miten huollan kentän pohjaa nykyään.

Jotkut pärjäävät hevosten kanssa kotona jopa ilman kenttää ja ratsastavat vain maastossa ja pellolla ja ehkä lähtevät trailerilla maneesille. Minulle on kuitenkin tärkeää, että kotipihassa on hyvä harjoittelupaikka. Hyvänä se pysyy vain, jos sitä huolletaan. Mielestäni hevosten ottaminen kotipihaan ja kentän rakentaminen niin, ettei sitä kuitenkaan pyritä pitämään ratsastuskuntoisena, on suunnilleen sama kuin ostaisi hevosen ratsuksi mutta ei hankkisi sille satulaa ja suitsia. 

Asuapa jossain Espanjassa, jossa kenttä on aina hiekalla! Suomen olosuhteissa tosiasia kuitenkin on, että joudumme noin puolet vuodesta ratsastamaan lumella, jäällä tai kivikovalla kentällä, joka on pakkasen takia kovettunut mutta joka ei ole saanut lumikerrosta päälleen. Kun olosuhteet ovat tällaiset, tarvitaan jonkin verran vaivaa, kalustoa ja ennakointia.

Sulan maan aikaan kenttä ei tarvitse mitään ihmeellistä, jos sen rakennekerrokset toimivat. Jos ne taas eivät toimi, esimerkiksi salaojat eivät vedä tai pintahiekkaa on aivan liikaa tai se on vääränlaista, pintapuolisella huollolla ei ihmeitä tehdä. Meidän kentässämme hyvää on se, että se läpäisee vettä erittäin hyvin eikä se viime syksyn monta päivää kestävissä rankkasateissakaan lammikoitunut ja mutaantunut. Pintahiekkaa taas oli aivan liikaa, joten se vedettiin traktorilla sivuun ja koko viime syksyn ajan levitin omin pikku kätösin kiilakerrosta ja sen päälle kivituhkasta ja hiekasta koostuvaa, sopivan paksuista pintakerrosta. Olisi ollut turhaa tapella sen upottavan hiekkasuon kanssa, joten tämä asia hoidettiin ensiksi kuntoon. 

Kun rakennekerrokset ovat kunnossa, plussakeleillä riittää kentän lanaaminen riittävän usein. Uusi kenttä on yleensä pehmeämpi kuin vanhempi, joka on ehtinyt painua sopivasti, joten syksyllä jouduin lanaamaan kentän käytännössä joka ratsastuksen jälkeen, koska siihen tuli niin isoja kavionpainaumia. Talvea kohti mentäessä pehmeys taas oli selvästi vähenemään päin ja alkoi riittää, että lanasi kerran tai pari viikossa. Kentän käyttäjien määrä tietysti vaikuttaa myös.

Meille hankittiin heti muuton yhteydessä tielana Kärkkäiseltä. Lana koostuu kahdesta osasta, jotka kiinnitetään toisiinsa koukuilla. Mikään huippulaadukas tämä ei ole ja jokin osa jo irtosikin syksyn mittaan, mutta se tasoittaa hiekassa ja lumessa olevat montut hyvin ja kuohkeuttaa pintaa juuri sopivalta syvyydeltä. Budjettivaihtoehdoksi siis ihan varteen otettava lana. Paljon kestävämpiä, jämerämpiä ja kalliimpia lanoja on toki tarjolla monenlaisia. Jonkin verran netistä löytyy ohjeita myös tee-se-itse-lanoihin, joissa esimerkiksi johonkin metallikehikkoon on kiinnitetty sopivan mittaisia pultteja möyhimään maata. Olipa systeemi itse tehty, ostettu tai mitä hintaluokkaa ja laatua tahansa, jonkinlainen kuopat tasaava lana on mielestäni ihan ehdoton kentän huoltamisen perustyökalu. Kuoppaisella pohjalla ratsastaminen on vaarallista ja altistaa kompastumisille ja jalkavaurioille, eikä hevonen voi suorittaa tehtäviä hyvin, jos sen on jatkuvasti väisteltävä monttuja.

Sulan maan aika menee siis aika vähällä kalustolla, mutta talvi sekoittaa pakkaa. Ongelmia voi tulla sekä lumen määrästä että puutteesta ja ilman lämpötilasta.

Suomen talvissa ja etenkin täällä etelämmässä talviaika tarkoittaa valitettavasti usein vähän nollan molemmin puolin sahaavaa säätä. Jos ensin tulee vähän lunta, sen perään plussakeliä ja vettä ja sitten pakkasta, on melkeinpä kenttä kuin kenttä jäätikköä. Siinä tilanteessa on vaikea saada kentästä kelvollista ja voi olla parempi vaihtoehto olla hakkaamatta päätään seinään ja pitää hevosella esimerkiksi maastopäivä tai -viikko tai vapaata.

Loka-marraskuussa on tuttua, että taivaalta ei välttämättä sada mitään mutta pakkasöiden jälkeen kenttä on kovettunut betoninkovaksi. Tällaisina aikoina ennakointi on tärkeää. Seuraan säätiedotusta joka päivä ihan jo hevosten loimittamisenkin vuoksi mutta myös siksi, että voin suunnitella kentän huoltamista. Syksyllä huomasin, että ensipakkaset lähestyvät. Niinpä vedin edellisenä iltana sekä kentän että hevosten tarhan lanalla mahdollisimman tasaiseksi, jolloin kenttä kyllä kovettui yöllä muttei jäänyt kuoppaiseksi. Kovalla pohjalla ei ihan samalla lailla viitsi tehdä pitkiä laukkatreenejä, mutta itse en kuulu niihin, jotka vain kävelevät sellaisella. Hevosten jänteille ja nivelille tekee hyvää tottua erilaisiin pohjiin, ja maastoillaanhan niillä hiekkateilläkin, jotka yleensä ovat aika lailla kovia. Treenit onnistuvat siis ihan kohtuullisesti, kunhan pohja on tasainen.

Kovalle pohjalle toivotaan tietysti lumipeitettä. Kun lunta ei ole liikaa, sitä ei kannata aurata pois vaan se kannattaa pyrkiä tiivistämään tasaiseksi kerrokseksi. Lumen pintaa voi tasoittaa samoilla välineillä kuin hiekankin. Parhaan lumipohjan saa, jos lunta tulee ensin reiluhko kerros nuoskalumena. Tämä kerros painetaan mahdollisimman tiiviiksi. Meillä ei ole vielä tänä talvena ollut välinettä siihen, mutta ajattelin kokeilla jatkossa nurmijyrää. Nyt olen hoitanut lumen tiivistämisen vielä ihan sillä, että ajelen lana perässä mönkijällä: mönkijän renkaat painavat lunta tiiviiksi ja lana perässä kuohkeuttaa pintaa. Jos lunta on vain pieni kerros, myös muutamalla rehusäkillä lastattu ahkio toimii jyränä. :D Kun sitten pakastuu, tiivistetty pohja on juuri sopivan joustava eikä painu kuopille tai rullaa alta. 

Juuri nyt lunta on ympäri Suomen niin paljon, että kentät ovat varmasti paksun hangen peitossa, ellei ole jotain välinettä, jolla lunta saa aurattua pois. Lanaamiset saa tarvittaessa tehtyä vielä vaikka henkilöautollakin, mutta auraamiseen tarvitaan jotain muuta. Jos ei ole traktoria käytössä, riittävän tehokas työmönkijä on hyvä kakkosvaihtoehto. Meille hankittiin juuri tällainen iso ja tehokas mönkijä tänne muuttaessamme, ja sillä on sekä aurattu tietä että hoidettu kenttää. Viime päivinä on tullut niin paljon lunta, että olen jo kolmeen kertaan aurannut sitä pois kentältä. Mönkijään saa erilaisia työkaluja (meillä on nyt kauha, lumiaura ja peräkärry), ja tokihan mönkijät ja nämä välineet jotain maksavat, mutta onneksi hevosharrastaja on muutenkin tottunut siihen, että rahaa palaa (heh).

Mönkijä ja lana. Tässä kentän pintaa on kuorittu pois ja tasoittelen jäljelle jäänyttä kerrosta.

Toki jos haluaa aina täydellisen ratsastuspohjan, on muutettava maneesitallille, jossa pohjien huoltoon panostetaan, tai sitten täytyy olla vähän enemmän täytettä takataskussa ja rakennettava halli itse.  Suomen olosuhteissa ulkokenttää tuskin saa millään välineillä aina erinomaiseksi. Sopivalla kalustolla ja viitseliäisyydellä voi kuitenkin minimoida sen ajan, kun pohja ei ole hyvä.

Missä kunnossa teillä on ulkokentät nyt? Miten huollat itse tai kuinka usein tallinpitäjä huoltaa?