17 kilometrin aamulenkki

Eilinen keskiviikkoaamu oli töissä (siis lukiolla) koeviikkoa, mutta onnekseni kaikki omat kokeeni olivat jo viime viikolla ja sain tämän viikon maanantaista keskiviikkoon nauttia opetuksettomista ja kokeettomista päivistä. Keskiviikkona kalenteriin oli merkitty etäopekokous klo 12.15 ja sain ajatuksen, että voisin lähteä kunnon maastolenkille heti aamusta ennen kokousta.

Kello 7 heräsin ja kävin nakkaamassa hevosille pienet aamuheinät karsinaan siksi aikaa, että kävin keittämässä itselleni pikaisen puuroaamiaisen. Marcella saisi jäädä sisälle, kun olen Mintun kanssa maastossa, joten sille laitoin ennen lähtöä vielä lisää heinää. Jos ratsastan kentällä tai vain pyörähdän pihatien tuntumassa, Marcella on ulkona ratsastuksen aikana, mutta jos lähden kauemmaksi, otan sen sisälle, koska se pysyy siellä rauhallisempana eikä tarvitse pelätä, että se voisi yrittää kokeilla päästä aitojen yli tai ali kaverin perään.

Vähän kahdeksan jälkeen Minttu olikin jo varusteissa ja päivä juuri valjennut, joten Sports Tracker päälle kännykkään ja ei kun menoksi! Aloitin kävelemällä ja siirryin sen jälkeen yhden tienpätkän ajaksi kevyeen hölkkään, minkä jälkeen taas käveltiin, koska menimme aika paksun lumen peitossa olevalle polulle peltojen laitaan ja takaisin. Minttu oli tässä vaiheessa vielä hiukan liian tietoinen ympäristöstään ja teki välillä pieniä mutta sähäköitä sivuliikkeitä, jos tien laidassa oli sopiva liikennemerkki, lumen painosta taipunut kuusenoksa tai kinostunutta lunta. 😅 Alkumatka eteni siis puhisten ja kropastaan aika kierolla hevosella. Pikkuhiljaa kilometrien taittuessa Minttu huomasi kuitenkin tapansa mukaan, että pöllöilyhän alkaa käydä työstä ja oli muutenkin päästellyt kertyneet höyryt pois, joten meno alkoi käydä koko ajan rennommaksi.

Täällähän ei ikävä kyllä pääse mistään oikein järkevästi ympäri, joten kaikkia reittejä mentiin edestakaisin. Tiet ovat kyllä ihan kivoja, koska liikennettä täällä on niin vähän ja enimmäkseen on hyvä näkyvyys kauas eteenpäin. Nyt teiden pinnalla oli vielä ihana pakkaslumipeite, joka oli aurauksen myötä ja autojen renkaiden alla tamppautunut tiiviiksi. Kävin ns. kolmessa eri suunnassa: pisin reiteistä lähtee meiltä kaupunkiin päin, yksi on meidän tiemme viereinen tie ja sieltä pääsee mainitsemalleni paksun lumen peitossa olevalle polulle ja kolmas lähtee ihan eri suuntaan eli talomme taakse sille 1,5 kilometrin mittaiselle tielle, joka päättyy pellon laitaan ja josta olen kertonutkin. Talon takana oleva reitti oli tosin paksulti lumipeitteessä, sillä sitä ei aurata ollenkaan. Sen menin vain kerran ihan lenkin lopuksi. Autoja ei tullut vastaan missään. 

Suurimman osan lenkistä ravattiin ja laukattiin mahdollisimman tasaista, ei liian kovaa vauhtia. Minttu paineli menemään innoissaan ja ei puhettakaan, että sitä olisi tarvinnut patistella eteenpäin, kuten joskus kentällä tapahtuu. Kun lenkkiä oli menty muistaakseni noin 1 h 15 min, pienoinen väsymys näkyi ehkä siinä, että Minttu pyrki välillä kuolaimen alle eli turpa luotiviivan taakse matalaan muotoon varsinkin laukassa. Kun sitten en antanut sen makoilla siellä, se nousi kyllä mutta teki päällään pientä heilumista, joka on koulutreeneissäkin merkki siitä, että nyt ei olekaan enää aivan helppoa. Eteneminen oli kyllä virkeää koko ajan. Annoin Mintun tässä vaiheessa kävellä muutaman minuutin kotipihaamme saakka ja lähdettiin vielä viimeiselle "loopille" eli tuonne talon takaa menevälle reitille, josta tulee edestakaisin 3 km. Lyhyt kävelytuokio oli tehnyt tehtävänsä ja ihmeen pirteästi Minttu ravasi tien päähän ja vielä jonkin matkaa takaisin eli noin 1,5 + 1 km, vaikka hankea riitti niin, että se sai nostella koipiaan. Bensa ei tässäkään vaiheessa loppunut, mutta viimeiset 500 metriä käveltiin, kunnes saavuttiin jälleen kotipihaan.

Kokonaismatkaksi tuli 17 kilometriä ja ajaksi noin 1 h 45 min. Keskinopeus oli Sports Trackerin mukaan 9,7 km/h, ja tässä siis on mukana myös kaikki käyntiosuudet alku- ja loppukäynteineen sekä useampikin pieni pysähdys, kun kuski halusi ottaa valokuvia kauniista luonnosta. 😁

Olisi ollut kiinnostavaa tietää, millaiset sykkeet olivat missäkin vaiheessa. Hankiravaamisen jälkeen pysäytin Mintun ja katsoin päällisin puolin, ja ei se kyllä kovasti puhaltanut eikä missään nimessä ollut sen näköinen, että mitään maksimisuoritusta olisi tehnyt. Lenkin lopuksi kotipihassa se ei ollut enää yhtään hengästynyt, vaikka lumesta tuli loppukäynteihinkin ylimääräistä vastusta. Tilasin muutama päivä sitten Hevarilta sykekahvan, joka on vielä postissa matkalla, mutta sillä olisi saanut sykkeet mitattua kotipihan ohi ratsastaessa. Sillä voisi tietysti mittailla sykkeitä myös koulutreenin jälkeen kentällä ennen loppukäyntejä. Alankin heti leikkiä uudella lelullani, kun se saapuu. :D

Kyllä hevonen vain on luotu liikkumaan kunnolla. Minttu oli kovin tyytyväisen oloinen ja sitä tyytyväisemmäksi tuli, mitä pidemmälle lenkki eteni. Nyt kun sillä on aiempia vähän isompi tarha ja eritoten tarhakaveri, se liikkuu tarhassakin paljon enemmän kuin ennen. Se on ollut mieleltään huomattavasti seesteisempi täällä maalla, ja uskon, että siihen ei liity ainoastaan iän ja koulutuksen karttuminen vaan myös se, että nyt maastoillaan enemmän ja vapaapäivinäkin tulee liikettä tarhassa. Varmaan ravurienkin hyvä maine rauhallisina hevosina perustuu osin siihen, että turhia höyryjä ei pääse syntymään, kun liikunta on reipasta ja riittävää. Ainakin tämän ratsastuksen päätteeksi oli helppo uskoa siihen, kun katsoin iloista ja raukean oloista hevostani 17 kilometrin aamujumpan jälkeen. 

Tyytyväisenä lenkin jälkeen!