sunnuntai 21. elokuuta 2022

Metsätarhan tekoa talkoovoimin

Vaikka ensi viikonloppuna on jälleen kisat tulossa, ei tässä ehdi pelkästään treenata vaan metsätarhan tekeminen hevosille pääsi vihdoin alkamaan kunnolla. Viikonloppuna ystäväpariskunta oli käymässä talkooapuna, onneksi, sillä kaksistaan tuo savotta olisi ollut todella hidas tehdä eikä olisi viikonlopussa onnistunut.

Minullahan on ollut koko ajan toive käyttää hevosten nykyistä hiekkatarhaa kentän päädyssä vain näin alkuun ja tehdä talon ja tallin taakse metsään uusi tarha. Nyt olemme asuneet tässä vuoden, joten on korkea aika laittaa projekti eteenpäin.

Pari viikkoa sitten vedin muovinauhalla metsään jonkinmoiset rajaehdotukset uuden tarhan paikalle. Eilen ja tänään rajojen sisäpuolelta ja ympäriltä kaadettiin ja karsittiin pieniä puita, jotka olivat hankalissa paikoissa tai niin tiheästi, että hevosille oli hyvä raivata kulkuväyliä. Osittain alue oli jo paljasta maata, joten kovin paljon ei tarvinnut karsia. Maastoa piti sen sijaan raivata, sillä vanhan kansan tapaan tännekin on upotettu ties mitä roinaa lasista ja metallinkappaleista vanhoihin puulaatikoihin ja vähän heitetty maata päälle. Ennen vanhaan tämä kuulemma on ollut tapana, kun mitään kierrätyspisteitä ei vielä ole ollut ja tavarasta on jotenkin pitänyt päästä eroon. Ihmettelen kyllä, miksi ei ole voitu laittaa edes yhteen kohtaan. Tällä hetkellä talon läheisyydessä metsässä on löytynyt kolme eri jätepistettä. Miehet löysivät myös vanhan puhelinpylvään ja raahasivat sen mönkijällä pois. Siivosimme maata ja tarkoitus on laittaa lopuksi vielä uutta maata ja hiekkaa päälle, jotta mahdolliset maahan jääneet romut eivät vahingoita hevosia.

Tarhan laittamisen yhteydessä karsimme muutenkin pihalla olevia puita ja pensaikkoja. Yksi käytti moottorisahaa, yksi hakkasi kaadetuista puista oksia irti vesurilla ja raahasi niitä hakkeentekopaikalle ja yksi tai kaksi syötti puita ja oksia hakettimeen. Itse heiluin vesurin varressa, raahasin puuta ja käytin haketinta, ja oikea käsi on nyt aivan loppu. :D 

Valmista ei vielä vähään aikaan tule, vaan ensin on saatava kaivurikuski tuomaan maa-ainesta tiettyihin kohtiin täytteeksi, mm. kallioiselle kumpareelle, joka muuten olisi hevosille liukas. Maassa olevia koloja täytetään, mutta muuten maasto jätetään tarkoituksella mäkiseksi ja kumpareiseksi. Lopuksi laitetaan tolpat ja vedetään aidat. Yritin karttapalvelusta arvioida tarhan pinta-alaa, mutta en pystynyt sitä kovin hyvin tekemään. Noin 400 neliötä saattaisi olla lähellä totuutta, mutta täytyy mitata vielä joku päivä paremmin.

Alla vielä kuvia projektista tässä vaiheessa!




Suunnilleen tähän kohtaan tulee tarhan portti. 



Kun portilta kävelee vähän eteenpäin, on aukeaa tilaa ja tuollainen kallioinen kumpare. Siihen pitää tuoda reilusti täytemaata, koska maata on kallion päällä vain niin ohut kerros, että hevoset kuluttaisivat sen muuten äkkiä pois.






Näkymä tarhasta vanhalle liiterille päin. Tuo matala liiteri on notkahtanut eikä missään muussa kuin puujätteen varastointikäytössä, joten se puretaan tulevaisuudessa. Sen paikalle on mietitty pihattoa. Tässä vaiheessa on sahattu pois jo yksi todella levähtänyt puu monine varsineen, joiden tyngät näkyvät kuvassa.



Edellisessä kuvassa oikealla näkyy kuusia. Se on tämä kohta. Siitä karsittiin oksia ja pikkupuita pois, raivattiin maasta metallia ja vanhoja puurimoja ja vedettiin pois kuvan keskellä näkyvä puhelinpylväs.



Aviomies siistii liiterin edustaa. <3



Ja tässä sama liiterin edusta raivattuna. Puhelinpylväskuusikko näkyy oikealla.



Tästä (näköjään puhelinpylväskuusikoksi ristitystä paikasta :D) tulee varmaan hevosten lempipaikka, koska siinä on suojaa sateelta ja auringolta.



Puhelinpylväskuusikosta (näkyy vasemmalla) lähdemme vähän eteenpäin ja käännymme oikealle...



... jossa on tällainen väylä, joka johtaa...



... pienelle aukealle, tai aukeampi se on sitten kun sammalta ei enää ole. Tarhan raja näkyy nauhana. Menemme nauhaa kohti ja käännymme vasemmalle...



... josta pääsee kiertämään pienen ryteikön tehtyä kujaa pitkin. Kujaa ehkä vielä levennetään ja kantoja pitää nyppiä ylös.



Ratsastinkin tänään ja oli valmennuspäivä. Ratsastuksen jälkeen lanasin kentän vielä, koska myöhäisillaksi ja koko yöksi on tulossa kaatosadetta. Se tiivistää kentän pohjaa mukavasti, kunhan on ensin tasaiseksi huollettu pohja.


2 kommenttia:

  1. Enpä ole tullut edes ajatelleeksi et voisi tietty täyttää myös metsän pohjaa et saisi siitä hevosystävällisen : ) laita sitten taas lisää kuvia kun edistyy. T. Hanna:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsän pohjasta voi saada tosi hyvän tarhan. Jossain kuivalla mäntykangasmaalla ei tarvitsisi tehdä pohjalle yhtään mitään, mutta täällä on kosteampaa kuusi- ja koivuvoittoista sekametsää, jossa pohjaa kaipaa jotain laittamista. Ainakin suurimpiin kulutuskohtiin laitetaan suodatinkangas ja siihen hiekkaa päälle ja tosiaan kivenkoloja tmv. täytetään maalla. Kentän pinnan uusimisesta on vielä paljon vanhaa ylijäämähiekkaa jäljellä ja se pitää muutenkin saada jonnekin, joten tarhaan se sopii hyvin. Laitan lisäkuvia ja teen postauksen, kun taas on saatu projektia eteenpäin. :)

      Poista