keskiviikko 3. heinäkuuta 2024

Katse jo seuraavissa kisoissa

Koivumäki Dressage Weekendistä on palauduttu, ja nyt on muutama viikko pelkkää kotiharjoittelua. Heinäkuun lopussa ja elokuussa kalenterissa onkin sitten useita startteja. 

Ensimmäiset kisat saattavat olla Artukaisten aluekisat 27.7., mutta meillä on samana iltana menoa enkä yhtään tiedä kisojen aikataulua eikä edes luokkia ole vielä ilmoitettu, joten nämä kisat ovat kysymysmerkillä. Ainakin jokin vaativan luokka sinne on tulossa.

Ilmoittautunut olen jo kotiseurani KaKen aluekisoihin 3.8. luokkiin HeA:2 ja VaB:0. Seuraavana päivänä 4.8. olisi aluemestaruudet samassa paikassa. Seniorien mestaruudessa on kuitenkin FEI VaB juniorien joukkueohjelma, joka on pidempi ja vaikeampi VaB-tason ohjelma kuin VaB:0. Eilen valmennuksessa otin sen puheeksi ja olin sitä mieltä, että onkohan se vielä liian vaikea, mutta teimme tunnilla ohjelman tehtäviä ja voisimme kyllä kuulemma siihen osallistua. Ohjelmassa on mm. takaosakäännökset, raviavot ja -sulut, laukkasulut sekä neljä vaihtoa, joista kaksi lyhyillä peräkkäisillä lävistäjillä ja kaksi radan poikki. Sulut onnistuvat kyllä, ja nuo muut asiat ovat radoilta vanhoja tuttuja jo. Vaihtojen määrä lähinnä mietityttää, mutta kyllähän ne koko ajan paremmin sujuvat ja on tässä vielä kuukausi aikaakin. Annan ajatuksen vielä vähän hautua, mutta voi olla, että ehkä sittenkin osallistutaan myös mestaruusluokkaan.

Näiden jälkeen elokuussa on vielä Paimion kisaviikonloppu 10. - 11.8. ja Dressage August Festival Ypäjällä 23. - 25.8. Niissäkin on joitain vaativan luokkia, joihin voisimme mennä.

Tässä vielä kuvia Koivumäen kisoista kolmelta eri kuvaajalta.

Kuva: Photoma / Annika Mäki


Kuva: Leena Kahisaari


Kuva: Karita Immonen


Kuva: Leena Kahisaari



Kuva: Leena Kahisaari



Kuva: Leena Kahisaari





Kuva: Leena Kahisaari




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti