FEI Vaativa B Juniorien esiohjelma 61 % Korpimäen aluekisoissa
Viime postauksessa kerroin, että Minttu on koko tämän kisakauden jarruttanut voimakkaasti, kun mennään kohti tuomaria, etenkin alku- ja loppulinjalla. Muutamana päivänä ennen Korpimäen tallin aluekisoja harjoiteltiin siis siten, että ostin pillin ja soittokellon, parkkeerasin autoni kentän päätyyn "tuomariautoksi" ja avustaja nousi autosta joko puhaltamaan pilliin tai soittamaan kelloa, jolloin tein samoin kuin kisoissa eli ratsastin keskilinjaa pitkin päätyyn. Ensimmäisellä yrityksellä Minttu selkeästi jarrutti, jolloin huomautin raipalla, että ravin täytyy jatkua, ja kun pääsimme päätyyn, tein jonkinlaisen pikku ympyrän ja kaarsin siitä suoraan hakemaan porkkanapalkinnon "tuomarilta". Jo toisella yrityksellä Minttu tuli paljon paremmin, ja ehkä noin kymmenen samanlaisen kierroksen kuluessa se selvästi oppi odottamaan palkkiota. Sama harjoitus toistettiin muutaman kerran kahden päivän kuluttua valmennustunnilla (ilman autoa mutta soittokellon kanssa), ja siinä Minttu selvästi höristi korviaan kuullessaan kellon ja pinkoi innoissaan kohti päätyä. Vielä kisoja edeltävänä päivänä laitoin auton päätyyn, ja koska silloin ei ollut avustajaa, laitoin kellon ja pillin aidalle, kumarruin aina antamaan äänimerkin jommallakummalla, ratsastin keskilinjaa päätyyn ja päädyssä tarjosin porkkanaa taskusta. Mitään jumitusta ei tullut yhtään kertaa.
Suuri kysymysmerkki oli, yhdistäisikö Minttu tämän harjoituksen uuteen paikkaan. Kyllä yhdisti! Kun kello soi, Minttu valpastui eikä ollut mitään ongelmaa ratsastaa alku- ja loppulinjaa. Luova piti olla, mutta ratkaisu toden totta taisi löytyä. Aion vielä toistaa tätä harjoitusta jonkin aikaa ennen kisoja, jotta se vielä varmemmin jäisi Mintulle mieleen.
Menimme kisoissa otsikon mukaisesti FEI Vaativa B Juniorien esiohjelman. Nyt Mintulla oli radalla parempi energia kuin kauden muilla radoilla. Laukkaohjelmassa se tapojensa vastaisesti kävi suorastaan vähän villiksi ja kuumui, mistä tuli virheitä. Se esimerkiksi vaihtoi laukan sulkutaivutuksen jälkeen, oli muutenkin hieman malttamaton ja esitti pukin ja muita omia kuvioitaan vaihdoissa. Loppulinjalla kootussa laukassa se vielä pärisi ja pörisi ja vaihtoi laukan ihan suoraan ratsastaessa. 😅 Lopputuloksena oli aika paljon numeroita 6,5 ja 7 mutta myös ala-arvoisia noista Mintun omista ratkaisuista. Olen kuitenkin iloinen, että tuomaria kohti ratsastaminen sujui, ja koska Minttu on ehdottomasti ennemmin hitaaksi jäävä kuin kuuma, on ihan positiivista, että se oli näin kovasti menossa. Nyt se ennemminkin kyseli malttamattomana, mitä tehdään seuraavaksi.
Lopputuloksena lukuisine virheineen oli 61 % molemmilta tuomareilta. Kun tällaiset tarpeettomat ala-arvoisia numeroita tuottavat virheet saadaan pois, voisimme siis hyvin päästä 65 prosentin tuntumaan. Molemmat tuomarit kehuivat Mintun ryhdikkyyttä ja jäntevyyttä. Avot olisivat voineet olla paremmat, ja ne ovatkin viime aikoina jääneet liian vähälle huomiolle, koska olemme harjoitelleet niin paljon laukkaohjelman asioita. Laukkatyöskentely onkin kyllä parantunut kovasti viimeisen vuoden aikana. Nykyään Minttu jaksaa kantaa laukassa paljon paremmin kuin ennen, ja siksi esimerkiksi laukkalisäykset ovat nykyään helpompia.
Kuvaajat saivat taas upeita kuvia ja hevosenhoitaja Paula otti ratavideon, joka on alimmaisena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti