Tällä hetkellä olemme tehneet valmennuksissa erityisesti kokoamisia laukassa. Toki tehdään kaikenlaista muutakin, mutta näitä lyhyitä kokoamisia otetaan nyt aina johonkin väliin, sillä ensi kauden HeA-luokissa tulee varmasti vastaan tehtäviä, joissa täytyy esittää koottua laukkaa erillisenä liikkeenä tai ainakin pystyä laukkaamaan tiukkoja teitä ja siirtymään sekä käyntiin että pysähdykseen suoraan laukasta.
Välillä kokoamisharjoitukset sujuvat aivan hienosti, mutta välillä on vaikeuksia saada Minttu polkemaan kunnolla ja säilyttämään energia. Viime viikon valmennuksessa tamma väsähti kesken kaiken aika puskista, vaikka valmennus ei ollut mitenkään erikoisen rankka. Eipä tullut kokoamisesta mitään, kun se ilmoitti, että laukkaaminen ylipäätään ei maistu. En ollut tästä mitenkään huolissani, koska alkuverryttelyssä se tuntui ihan normaalilta ja pirteältä itseltään, ja normaaliksi se palautuikin heti seuraavana päivänä. Sitä kuitenkin selvästi hapotti vähän liikaa ja se pyrki kokoamisen sijaan jäämään keinuhevosmaisesti hyppelemään selkä jäykkänä pientä laukkaa sen sijaan, että liike olisi kulkenut selän läpi. Näin tehdessään se myös jää pohkeen taakse ja sitä on vaikea saada tuosta asennosta rivakasti eteen.
Myöhempinä päivinä hapotus oli kuitenkin hävinnyt ja harjoitukset sujuivat. Tein samoja juttuja kuin valmennuksessa eli raviväistöjä keskilinjalta uraa kohti ja laukassa kulmaan voltti ja pitkää sivua pitkin loivaa laukka-avoa. Lisäksi päätin tehdä toisella sivulla laukka-avon sijaan laukka-ravi-laukka-siirtymän. Kun olin saanut näitä tehtäviä muutaman hyvin onnistuneen ja Mintulla oli voimia jäljellä, päätin kokeilla, saisinko irti laukanvaihdon. Emme ole vielä harjoitelleet näitä muuten kuin niin, että ihan alkuvuodesta tein yhden onnistuneen vaihdon yhdellä ratsastuskerralla. Kisakautena ei kannattanut sitä harjoitella, etteivät HeB- ja HeA-luokkien laukkakuviot saisi Minttua näyttämään vaihtotaitojaan omin päin. :D Nyt syksyllä oli kuitenkin hyvä hetki kokeilla toista kertaa. Onnistuihan se! Taisin tulla kolme kertaa laukkaamalla kulman läpi lyhyelle lävistäjälle, jonka päässä käänsin melko jyrkästi kohti kentän sisäpuolta ja näin pyrin horjuttamaan Mintun tasapainoa. Pari-kolme ensimmäistä yritystä tosiaan epäonnistuivat ja Minttu jatkoi ihan muina tammoina vastalaukkaa, vaikka omat apuni olivat sitä vastaan. Sen jälkeen tulikin ihan rauhallinen ja tasapainoinen vaihto ja Minttu sai superpaljon kehuja. Päivän treenit lopetettiin siihen. Videolla tämä näkyy aivan lopussa.
Aavistelin aivan oikein, että kehut kostautuvat. 😆 Seuraavassa valmennuksessa tehtiin vastalaukkaa ja Minttuhan pörisi ja pärisi innoissaan, vaihteli laukkaa ja oli kuin olisi sanonut "Mä muistan tän, mä osaan, kattokaa!!" Meni aikansa, että sain sen pysymään vastalaukassa. Tätä piti tukea aika takana olevalla pohkeella, jota pidin tiiviisti kyljessä kiinni. En yllättynyt yhtään, koska jostain syystä varsinkin laukkatehtävissä Minttu on ennenkin kuumunut ja alkanut tarjota itsekseen jotakin asiaa, jonka se on edellisellä kerralla tehnyt edes kerran oikein ja saanut siitä isot kehut. Upea piirrehän se on, joten en valita. Ei vain passaa tehdä näitä vaihtoja usein, koska vielä HeA-luokissa niitä ei tule ja vastalaukassakin liikkuminen täytyy saada varmaksi.
Video on otettu tosiaan 28.10. ja kuvat taas 31.10.
Puomeja ja kavaletteja nimittäin, kun ne on omalla kentällä. 😁
Tykkään tosi paljon ottaa harjoitteluun mukaan puomeja ja kavaletteja, koska niillä on aivan ilmiömäinen vaikutus moniin hevosiin. Tämä video on niinkin kaukaa kuin viime viikonlopulta, mutta silloin Minttu tuntui alkuverryttelyssä ihan pökkelöltä eikä millään meinannut letkeytyä ja rentoutua. Muoto oli koko ajan liian korkea ja vähän liian avoin eikä selkä työskennellyt. Onneksi olin juuri kantanut kentälle puomeja ja kavaletteja suoralle ja kaarevalle uralle, koska ei tarvinnut ratsastaa niiden yli kuin pari kertaa, kun Minttu jo rentoutui ja pyöristyi. Alla olevalla videolla näettekin pätkiä tehtävistä, joita noilla puomeilla tein.
Puomeissa on sekin hyvä puoli, että ne auttavat hevosta keskittymään, mikä taas tietysti auttaa saavuttamaan mainitsemani rentouden. Lisäksi hevonen joutuu nostamaan jalkojaan tavallista enemmän, jolloin sen lihakset tekevät enemmän töitä ja voima kasvaa. Kun vuosien myötä kokoamisastetta lisätään, myös jalat joutuvat nousemaan korkeammalle, joten puomeilla saa oikeanlaista voimatreeniä ikään kuin puoli-ilmaiseksi.
Aloitin harjoitukset ravaamalla kaarevalla uralla olevien puomien yli, jatkoin ympyrän loppuun ja kierroksen päätteeksi taas sama juttu. Tätä tein kuvassa näkyvillä molemmilla puomeilla eri suuntiin. Kun Minttu alkoi lämmetä kunnolla ja keskittyi hyvin, tulin muutamia kertoja keskilinjalla olevat kavaletit suoraan. Kamera oli nyt sellaisessa paikassa, etten näe, miten askeleet menivät, mutta Minttu kolautteli kavaletteja usein. Välit olivat kyllä sopivat, mutta luulen, että se ei nosta etujalkojaan tarpeeksi terävästi ylös vaan hiukan laahaa niitä, jolloin jalka kolauttaa puomiin. Mintun liikemekaniikka ravissa onkin sellainen, että se liikkuu hiukan liian suorin etujaloin eli ei nosta etupolveaan kovin paljon. Toisaalta tätä voisi yrittää myös kehittää kavaleteilla. En vain tiedä, kuinka helppoa se tulee olemaan, sillä Minttu ei ole jaloistaan kovin tarkka ja esteilläkin se on sellainen hiukan huoleton. Vasta kun esteet nousevat jonnekin 90 sentin yläpuolelle, se alkaa tarkemmaksi. Kavaletteihin kolistelu ei siis paljon näyttänyt hetkauttavan. :,D Eikä varsinkaan, kun prinsessahevosen jalat oli tietysti vuorattu karvasuojilla.
Leppoisa tamma treenien jälkeen. Marcella otti tarkasti oppia kentän vieressä tarhassa.
Seuraavaksi pienensin äsken ratsastamaani ympyräuraa niin, että siirryin suurelle voltille ja ratsastin voltin aikana molempien puomien yli. Nyt puomeja tuli siis aina nopeasti peräkkäin. Olen aina tykännyt laittaa puomeja myös kaarevalle uralle, koska siinä askelpituutta voi muuttaa ratsastamalla joko puomien sisäkaarretta tai ulompaa kaarretta. Takajalat myös joutuvat tehotreeniin, kun hevonen taipuu ja sen täytyy samalla kipristää takasensa sekä ylös että eteen.
Viimeisenä tein laukassa tehtävää, jossa ratsastin alas istuen kaarevien puomien yli ja nostin välittömästi puomien jälkeen laukan, laukkasin ympyrän loppuun ja siirsin takaisin raviin juuri ennen kuin tulin puomeille uudestaan. Tämä tehtävä rentoutti laukkaa mukavasti ja sai Mintun keskittymään. Välillä se yritti ennakoida laukkaan siirtymistä jo puomien päällä, mutta silloin pidin sen vain ravissa ja nostin laukan vähän myöhemmin kuin heti puomien jälkeen.
Vuokratalleilla on tosiaan usein se ongelma, että ensinnäkin puomitehtäviä ei voi aina laittaa, jos jollain sattuu olemaan samaan aikaan valmennus tai kentällä/maneesissa on paljon ratsukkoja. Toiseksi monella tallilla on sellainen kulttuuri, että kun laittaa edes jonkin kämäisen kolme puomia peräkkäin isolle kentälle, siitä pitää huudelle muille tallin WhatsApp-ryhmässä ja pahimmillaan vielä kysellä, haittaako kamalasti (ja joskus joitakin haittaa). Kolmanneksi ne pitää heti ratsastuksen jälkeen siivota pois ja tietysti ennen ratsastusta on pitänyt nähdä rakentamisen vaiva. Muutama puomi ei vielä kauheasti aikaa vie, mutta en kyllä kovin usein ole jaksanut kantaa ympäri kenttää esimerkiksi tuollaista 4 + 4 puomin viuhkaa ja kolmea kavalettia yhtä käyttökertaa varten. Nyt voin jättää nuo kentälle ja tarpeen mukaan vain siirrellä ja vaihdella tehtäviä. Näin puomijumppaa saa mukaan vaikka jokaiseen ratsastuskertaan!
Juuri kun viime postauksessa kirjoitin Pixion satunnaisista tai oikeastaan enemmän kuin satunnaisista ongelmista, tällä videolla zoomi ei sitten toiminut. 😅 Kameran sijoittelukin meni vähän huonosti aurinkoon nähden, sillä aurinko ei ollut vielä kovin korkealla ja huononsi kuvanlaatua paistamalla viistosti kameraa päin. Tässä videolla käytössä on jo Pixio --> Pixem -päivitys, eli video on kuvattu kännykällä eikä videokameralla.
Sain idean tähän postaukseen, kun aina silloin tällöin minulta on kysytty käyttämästäni kamerajärjestelmästä eli Pixiosta. Olen hankkinut Pixion omalla rahalla vuonna 2016.
Kyseessä on kamerajärjestelmä, joka koostuu jalustasta, sen nokassa olevasta varsinaisesta "keskusyksiköstä", videokamerasta ja kolmesta vastaanottimesta. Silloin kun hankin Pixion, valittavana oli vain tämä videokameran kanssa toimiva malli, mutta nykyään on mahdollista valita myös Pixem, jossa ei käytetä videokameraa vaan kännykkää kuvaamassa. Pixio on mahdollista myös päivittää helposti ja nopeasti toimimaan puhelimen kanssa, jolloin voi valita, käyttääkö videokameraa vai kännykkää. Minulla on tämä ratkaisu.
Keskusyksikkö ja videokamera/kännykkä laitetaan kiinni jalustaan, joka on kuin tavallinen kamerajalusta. Jalustan voi sijoittaa kentän laidalle tai keskelle: jos haluaa koko ajan sivuprofiilikuvaa, kannattaa laittaa keskelle, ja jos haluaa esimerkiksi tarkistaa videolta väistön tai vaikkapa avotaivutuksen suoruutta, kannattaa laittaa kamera jalustoineen kentän laidalle ja ratsastaa suoraan sitä kohti. Tällöin liikkeen voi nähdä esimerkiksi ikään kuin pisteessä C olevan koulutuomarin silmin. Kolme vastaanotinta laitetaan kentän laidoille oikeassa muodostelmassa kamerajalustaan nähden. Niissä on joustavat jalat, jotka on melko helppo kieputtaa tukevasti kiinni aitaan tai laittaa suoriksi, jolloin vastaanotin voi seisoa tasaisella alustalla sellaisenaan. Vastaanottimet rajaavat löyhästi aluetta, jolla voi ratsastaa, mutta vain löyhästi; myös jonkin verran niiden ulkopuolelle voi hyvin mennä. Ratsastajan taskussa tai rannekellon tavoin ranteessa tai vaikkapa hihanauhassa on pieni mötikkä, jota kamera seuraa ja johon se zoomaa. Pixemissä zoomin laajuutta voi itse säätää, jolloin voi päättää, kuinka paljon ratsukon ympärillä olevaa tilaa haluaa kuvaan mukaan. Näiden lisäksi ei ole kuin pikkuinen pätkä johtoa, jonka toinen pää tulee kiinni videokameraan ja toinen keskusyksikköön. Pixemissä ei tätäkään ole, vaan kännykkä kommunikoi keskusyksikön kanssa langattomasti.
Tältä systeemi näyttää toimintavalmiina.
Näitä laitetaan kentän laidoille kolme.
Kuvan laatu riippuu siitä, millainen videokamera tai kännykkä on käytössä. Pixio ja Pixem toimivat varsin monien nykyaikaisten kamera- ja kännykkämallien kanssa, joten on hyvä mahdollisuus siihen, että jo valmiiksi taskusta löytyvä kännykkä voi olla yhteensopiva. Minulla on blogista löytyvissä useimmissa Pixio-videoissani Sony HDR CX405, jonka hankin samaan aikaan Pixion kanssa. Se oli edullisesta päästä videokameroita, joten huomattavasti parempaakin kuvanlaatua pystyy itselleen järjestämään, jos haluaa satsata. Viime postauksessa olevassa videossa käytän Samsung Galaxy S9-puhelinta. Varoituksen sanana, että aiemmin hankin Huawei P30 Pro -puhelimen nimenomaan sen erityisen hyvän kameran vuoksi ajatuksena käyttää sitä ratsastuksen kuvaamisessa, mutta vaikka sen piti olla yhteensopiva ja vaikka Move'n'Seen työntekijät selvittelivät ongelmaa ikuisuuden Skype-puhelua myöten, Pixion zoom-ominaisuus ei ikinä toiminut sen kanssa. Videokuvaus ja kohteen seuraaminen kyllä toimivat. Lopulta sain rahani takaisin Pixio --> Pixem -päivityksestä. Ostin päivityksen uudestaan vasta hiljattain, kun P30 Pro alkoi hajoilla ja otin käyttöön tämän mieheni entisen puhelimen. Tiesin sen toimivan kuvaamisessa, koska ongelmien selvittelyn aikaan olin kokeillut sitä.
Hintahan varmasti kiinnostaa, ja ihan edullinen vehje tämä ei ole. Olin itse aikoinaan ennakkotilaaja eli siinä porukassa, joka maksoi etukäteen, kun koko tuotetta vasta oltiin kehittelemässä ja se oli tulossa markkinoille piakkoin. Tämä oli vuonna 2015, muistaakseni syksyllä. Lopulta tuotekehittelyssä venähti niin pitkälle, että muutaman kuukauden odottelun sijaan sain Pixion vasta kesällä 2016 - juuri kun olin myynyt silloisen hevoseni Nalan, joten sen kanssa en päässyt nauttimaan kameran hyödyistä. Ennakkotilaamisen hyvä puoli oli kuitenkin se, että keskusyksikkö, jalusta, tarvittavat piuhat ja vastaanottimet sekä kameran seuraama mötikkä eli koko paketti videokameraa lukuun ottamatta maksoivat noin 560 euroa. Nykyään samanlaisesta kokonaisuudesta saa pulittaa karkeasti tonnin veroineen. Lisäksi tulee vielä postituskulut. Ylipäätään Pixiota ja Pixemiä myyvän Move'n'Seen tuotteet ovat varsinkin laatuunsa nähden kalliita. Päivitys, joka on käytännössä koodi, jolla Pixiota voi käyttää myös puhelimen kanssa eli ikään kuin Pixeminä, maksaa veroineen 154,80 €. Eri osien laatu ei ole kummoinen, vaan Facebookissa Pixion ja Pixemin käyttäjien ryhmässä kysellään usein, millaisella jeesusteippiviritelmällä saisi korjattua jonkin hajonneen osan.
Olen kuullut myös Pivosta, joka on samantyyppinen mutta halvempi järjestelmä. Toisesta ratsastusblogista luin, että se ei kuitenkaan tunnistaisi tiettyä ratsukkoa vaan kuvaa lähintä eikä siksi sovellu hyvin tilanteisiin, jossa kentällä on muitakin. Muitakin ongelmia olen siitä lukenut, tosin niitä on myös Pixiossa ja Pixemissä. Itse en ole Pivoa kokeillut.
Lompakko siis ei kiitä, mutta onko laite sitten edes hyvä? On ja ei. Ei ole harvinaista, että kamera hukkaa ratsukon ja alkaa kääntyä ja zoomata jonnekin aivan muualle, esimerkiksi täysin vastakkaiseen suuntaan kuin missä ratsukko on. Tällaiset hetket ovat minulla aina olleet vain joitakin sekunteja, mutta ne tietysti katkaisevat kuvaamisen ikävästi. Joskus kamera on zoomannut tietyssä kohtaa kenttää niin, että hevosesta ja ratsukosta näkyy vain yläosa tai pelkät jalat, vaikka kamera olisi kentän keskellä ja ratsastaisin koko ajan samalla etäisyydellä siitä. Joskus koko kuvaaminen on jäänyt, kun laite ei vain yhdistä taskussani olevaan mötikkään. On myös suositeltavaa kiinnittää johdolla jokaiseen kolmeen kentän laidalla olevaan vastaanottimeen (beacon) tavallinen vara-akku, koska vastaanottimien akut usein tyhjenevät muuten kesken ratsastuksen, vaikka ne olisi ladattu juuri täyteen.
Suurempia tai pienempiä ongelmia on rehellisesti sanottuna usein, mutta ei aina. Kun vekotin sitten toimii, se on hirveän kiva. Olen sen avulla saanut kuvattua ratsastuksestani sisältöä blogiin ja muihin sosiaalisen median palveluihin. Mikä vielä tärkeämpää, sen avulla näen paljon sellaista, mitä en muuten näkisi. Valmentajani oli ehtinyt sanoa oikean hartiani etukenosta moneen kertaan, ennen kuin näin sen videolta ja ihmettelin, että onpa häiritsevän näköistä. Olen parantanut istuntaani laukassa selvästi sen jälkeen, kun näin videolta, että istuntani siinä ei ollut tiivis. Myös hevosen liikkumisen näkee tietysti aivan eri lailla kuin selästä, tai eihän sitä sieltä näekään vaan pelkästään tuntee. Kun katson videota heti ratsastuksen jälkeen, muistan, miltä hevonen tuntui missäkin kohtaa ja voin verrata sitä siihen, miltä se näyttää. Usein totean, että jokin askellaji olikin paremman näköinen kuin miltä selkään tuntui tai että en ollut ratsastaessani huomannut epätasaista asetusta, vaikka videolla se näkyy karmaisevan selvästi. Aivan kokematon ei välttämättä pysty analysoimaan, miltä hänen ratsastuksensa näyttää ja miltä sen pitäisi sen sijaan näyttää, mutta varsinkin jo vähän kokeneemmille tämä on aivan verraton tapa oppia. Olen siis erittäin tyytyväinen vuosien takaiseen ostokseeni, vaikka se onkin tehnyt mieli muutamaan kertaan heittää seinään. :,D
Esimerkkivideoita Pixiosta on blogissani paljonkin, muun muassa tätä edeltävässä postauksessa. Laitan alle kuitenkin melkein tasan vuosi sitten kuvatun videopätkän, jossa Minttu siis on 4-vuotias. Tällä videolla olen työskennellyt toisessa päädyssä ja laittanut kameran melko keskelle kenttää.
Eilen iltapäivällä alkanut ja koko illan ja yön jatkunut kova sade tuli kuin tilauksesta: kentän pinta tiivistyi jo mukavasti ja oli parempi ratsastaa kuin aiemmin. Lauantaiaamu alkoikin aamutreeneillä sen jälkeen, kun sekä hevoset että omistaja olivat nauttineet rauhassa aamupalansa. Päätin harjoitella samoja asioita, joita tehtiin viime valmennuksessa: ravivoltit kulmiin, sieltä suoraan avoa ja laukassa ensin neliötä, sitten suurella ympyrällä laukan lisäämistä ja kokoamista. Virittelin ensimmäistä kertaa omalle kentälleni myös Pixion, joten nyt olisi videoklippi tarjolla. :)
Aloitin ravitehtävän Mintulle vaikeammassa suunnassa. Ihan kohtuullisesti sekin onnistui, mutta taas oli hakemista siinä, että ulkolapa ei yhtään pääse pullahtamaan ulos. Toiseen suuntaan vaihtaessa Mintun koneisto olikin lähtenyt hyvin käyntiin ja tehtävää ei kauan tarvinnut tehdä, kun se onnistui. Video alkaa tästä tehtävästä, ja tykkään erityisesti, että siinä Minttu nakuttaa tahdissa kuin kello (parissa kohdassa pyydän sitä itse vähän lisäämään). Laukkatehtävässäkin tuli jo paljon vähemmän huojuntaa kuin valmennuksessa. Edelleen on tekemistä siinä, että Minttu jaksaa jäädä polkemaan laukkaa kootumpanakin eikä luovuta pudottamalla raviin tai yritä jännittää ylälinjaansa, mutta pikkuhiljaa nämä sujuvat aina vain paremmin ja kauemmin kerrallaan.
Huomenna on sunnuntai ja syysloman viimeinen päivä (uh 😖), joten voisin aloittaa sen joko käymällä maastossa tai sitten lanaamalla kentän ja laittamalla sinne puomi- ja kavalettitehtäviä. Nyt videolla näettekin jo kolme puomia, jotka ovat kumppaneineen lojuneet pihalla jo pari kuukautta mutta joita ei ole kenttäremontin vuoksi voinut vielä käyttää. Ehkäpä laitan Mintulle kunnon jumpparadan!
Tällä hetkellä istun kotisohvalla kylpytakki päällä palautumassa muutama tunti sitten olleesta valmennuksesta. Minnan kanssa ratkottiin tänään erityisesti laukan haasteita ja pyrittiin rakentamaan siihen parempaa kantamista ja suoruutta pala palalta.
Laukka on aina ollut Mintulle selvästi vaikeampi askellaji kuin ravi. Siinä missä ravissa Mintulla on jo aika paljon vaihteita, laukassa lisääminen ja kokoaminen aiheuttaa vielä usein tahdin muuttumista, huojumista ja muodon vaihtelua eikä sen ole yhtä helppo pysyä suorana kuin ravissa.
Tänään työskenneltiin laukassa isolla ympyrällä. Ensin minun piti ottaa lapoja haltuun ratsastamalla voimakkaasti ulkopohkeella kohti ulko-ohjaa. Täytyi vahtia, että lapa ei saa yhtään pullahtaa ulos eikä kaula mennä kieroon, vaan hevonen piti tuntea yhtäläisesti molempien ohjien päässä. Tämä onkin ikuisuustehtävä, johon joudun säännöllisesti palaamaan. 😅 Ei ole helppoa!
Harjoituslaukasta laukkaa pidennettiin keskilaukaksi ja sitten koottiin takaisin harjoituslaukaksi. Tämän jälkeen kokoamista lisättiin aste asteelta niin, että lopulta piti päästä laukkaan, josta voi tehdä hyvän laukka-käynti-siirtymän. Tässä harjoituksessa korvissani raikui jatkuvasti, että tahti ei saa hidastua, vaikka laukkaa kootaan, eikä Minttua saa yhtään päästää sukeltamaan päällään matalaan muotoon - siispä korvat ylös! Se hiukan protestoikin päätään heiluttamalla ja selvästi koetti sanoa, että kokoo mummo ihan keskenäs ja anna mun vaan rennosti laukkailla, mutta tähän piti reagoida heti terävällä pohjeavulla. Minttu kyllä osaa jo koota, mutta päivästä riippuen se vain ei ole aina yhtä innokkaalla tuulella sitä tekemään vaan jäisi mieluummin tekemään helppoja asioita. Sain loppujen lopuksi kuitenkin kaavittua koipieni väliin kutakuinkin suoran hevosen, joka kokosi ja lisäsi laukkaa ilman huojuntaa ja muodon muuttumista. Pitää vain itse muistaa hellittää ohjasta kunnolla eikä jäädä vahingossa kannattelemaan sen päätä oikeassa asennossa.
Ravissa ei tänään oikeastaan työskenneltykään kuin vain sen verran, että tsekattiin toimivuus. Minttu ravasi hyvin ja väläytti hetken aikaa jopa todella näyttävää ravia hienossa muodossa. Käyntiä sen sijaan täytyi taas ihan ratsastamalla ratsastaa, että sain siihen kunnon työnnön.
Täytyykin viritellä tällä viikolla Pixio-kamera kuvaamaan meidän menoa nyt kun kenttää on jo sen verran valmiina, että siellä pystyy jo ihan oikeita hommia tekemään. Pinta ei ollut enää niin upottavakaan kuin pari viikkoa sitten, vaikka kaipaisinkin siihen jotain "saavista kaatamalla" -tyyppistä sadetta, jotta pinta tiivistyisi vielä enemmän. Onneksi tähän vuodenaikaan niitä sateita ei varmaan tarvitse kovin kauan odottaa. :D
Tämän postauksen pari kuvituskuvaa on otettu pari päivää sitten, kun kävin yhtenä päivänä Mintun kanssa ratsain postilaatikolla ja toisena päivänä Marcellaa taluttaen. Tietää olevansa maalla, kun postilaatikolle on 750 metriä ja sinne menee hevonen narussa tai sen selässä. 😂 Rakastan tätä maalaismiljöötä, tää on aivan ihana!
Kisoja ei ehkä olekaan tälle kaudelle enää tulossa, koska en ole saanut traileriin tarvittavaa huoltoaikaa vieläkään, vaan se menee jonnekin tuleville viikoille. Aiemmin käyttämäni korjaaja on osittaisella sairauslomalla eikä ehdi, eikä muualtakaan saa aikoja kovin pian.
Treenaamaan sen sijaan olemme jo päässeet! Minna tuli toissapäivänä toista kertaa pitämään valmennusta tänne kotiin. Treenithän olivat useita viikkoja tauolla muuton jälkeen, koska kentän pinta piti uusia kokonaan, ennen kuin siinä pystyi millään muotoa ratsastamaan. Traktori työnsi pintahiekat syrjään, mutta muun olemme tehneet miehen kanssa kaksin ja yleensä vieläpä minä yksin käsipelillä ja mönkijällä. Kenttä on nyt siinä vaiheessa, että pintahiekat on siirretty syrjään, kantavaa kerrosta tasoitettu ja sitten tärytetty, noin 5 sentin kivituhkakerros levitetty kiilakerrokseksi kentälle ja sitten tärytetty, sen päälle laitettu sopiva määrä irtonaista kivituhkaa pinnaksi ja siihen vielä sekoitettu vanhaa hiekkaa sekaan. Tällä hetkellä kiilakerros on käytännössä koko kentällä, sen päällä irtonaista kivituhkaa noin 23 x 30 metrin alueella ja joissakin kohdissa lisäksi sitä toista hiekkaa. Homma etenee hitaasti, koska teen tätä tosiaan enimmäkseen yksin täyden päivätyöni, hevosten hoidon, kotitöiden ja muun elämän ohella. Työtä hidastaa vieläpä se, että vanha, kentältä syrjään työnnetty hiekka sisältää paljon kiviä, jotka on siivilöitävä pois, ennen kuin hiekkaa voi levittää kottikärryllinen kerrallaan kentälle. Ratsastettava alue kuitenkin laajenee koko ajan sitä mukaa, kun saan pintaa laitettua kiilakerroksen päälle. Alkuun pitkä sivu tulee olemaan noin 40 metriä, mutta kun hevosten metsätarha valmistuu, niiden tämänhetkinen tarhanpohja kentän päädyssä remontoidaan ja kentälle tulee mittaa n. 60 m.
Nyt pinta menee kavioista vielä helposti kuopalle ja on pehmeä, koska se ei ole vielä yhtään päässyt painumaan ja yhden hevosen käytöllä ei painukaan niin nopeasti kuin isolla tallilla. Onneksi siinä voi kuitenkin jo ratsastaa. Toissapäivänä Minna laittoi meidät kunnolla töihin; teimme joka toiseen kulmaan voltin, josta piti jatkaa suoraan avotaivutusta uraa pitkin. Kun homma onnistui ravissa, sama tehtiin laukassa, ja voi pojat että oli vaikeaa. Minttu tuntui aluksi ihan puupökkelöltä, ja tuntui mahdottomalta saada se kantamaan laukassa ja ylipäätään ehtiä kokoamaan ja hieman taivuttamaan noin pienen kentän sivuilla. Aloitimme Mintulle helpommassa suunnassa, ja kas, siinä tapahtuikin jotain ja sama onnistui jo helpommin toiseen, tavallisesti vaikeampaan suuntaan. Taas tuli hyvä muistutus siitä, miten pitää vain jaksaa tehdä yksikseenkin hankalan oloisia tehtäviä nopeassa tahdissa eikä jäädä tekemään liian helppoja asioita. Ratsastan kyllä sinänsä kunnolla yksinkin enkä jää vain keventelemään jotain epämääräisiä ympyröitä, mutta ihan noita hengästyttävimpiä tehtäviä ei tule tehtyä. Niskasta itseä kiinni siis tässäkin. :D
Eilen Minttu kuitenkin pääsi koulutreenien sijaan kohottamaan kuntoa maastoon. Menin tallini kulmalta lähtevää tietä, joka siis päättyy peltoon ja on edestakaisin tullessa pituudeltaan 3 km. Minttu sai aika tasapuolisesti ravata ja laukata yhteensä kolme kertaa tuon tien eli 9 km sisältäen lyhyen alkukäynnin ja jossain vaiheessa ehkä 3 minuutin välikäynnin. Sen jälkeen käytiin vielä loppukäynnit. Minttu hengästyi sopivasti muttei puuskuttanut ja palautui nopeasti, joten harjoitus oli juuri sopiva. Pääkin näytti taas tuulettuvan ja hauskaa oli. :) Tänään se sai tarhapäivän, koska töiden jälkeen keskityin taas vaihteeksi kentän rakentamiseen, ja nyt viikonloppuna aion ratsastaa varmaan yhden koulutreenin ja yhden maaston. Tai ehkäpä laitan pian jo puomeja kentälle! Hienot, uutuuttaan kiiltävät muovitetut puupuomit odottavat vieläkin tallin vieressä käyttöä. Nyt pohjaa joutuu kyllä tähän alkuun huoltamaan paljon, joten hirveän leveälti ei viitsi vielä puomeja levitellä, mutta muutaman voisi jo laittaa ja siivota ne sitten pois, kun pitää lanata kenttää.
Nyt mulla onkin aikaa ratsastaa enemmän, koska tänään alkoi syysloma. Tulee tarpeeseen, koska nämä ovat lukio-opena vuoden kiireisimpiä viikkoja, ellei lasketa kevään ylioppilaskirjoituksia. Joka päivälle riittää korjattavia kokeita paljon syyslomallakin, mutta onneksi sentään päivän aikaa vievin ja rankin osuus eli opetustyö jää siksi ajaksi pois, joten myös rentoutumiselle eli kakan ja kivituhkan lapioimiselle jää aikaa. ;)
Alla vielä muutama kuva eiliseltä maastoretkeltä. Reippaan laukkaamisen ohella ehdittiin pysähtyä hetkeksi ottamaan kuva maisemasta, joka on muuttunut kauniin keltaiseksi. 🍂
Valmennuskuulumisia en ole laittanut, koska sellaisia ei ole. Kenttäprojekti etenee varmasti mutta hitaasti, koska muokkaamme pohjaa käsipelillä ja yhden mönkijän voimin. Niinpä meillä ei ole ollut kenttää käytössä 5 viikkoon eli sinä aikana, kun olemme täällä Aurassa asuneet. Minttu on saanut paljon vapaita ja olemme maastoilleet ja harjoitelleet koulujuttuja tässä meidän pihatiellä. Tästä lähtökohdasta harkitsin, kannattaisiko perua ilmoittautuminen Turun Artukaisissa oleviin aluemestaruuksiin, jotka olin merkinnyt kalenteriin jo kauan sitten. No, en perunut, ja se kannatti. Kisa-aamu valkeni tänään kaatosateisena ja harmaana, mutta takaisin tultiin valkoisin ruusukkein koristeltuna ja pronssimitali kaulassa.
Meillä oli tässä vähän sattumuksiakin matkassa, sillä parhaat prosentit ratsastanut hylättiin harmillisen varustevirheen takia ratansa jälkeen. Näin ollen me nousimme pronssisijalle.
Olen joka tapauksessa älyttömän tyytyväinen suoriutumiseemme. Artukaisten Malja-kenttä ei tunnetusti kestä kovin hyvin vettä ja kilpailurata lainehti isoista, syvistä vesilammikoista, ja mistä ei lainehtinut, sieltä oli upottavaa velliä, joka imaisi kaviot kuin imukuppi. Homma ei ollut pohjan vuoksi helppo kenellekään. Meille tämä oli kolmas rata HeA-tasolla ja saimme tähän saakka parhaan sen tason tuloksemme, 65,587 %. Siihen mahtui kahden tuomarin pistevähennys, joka tuli siitä, että kevensin keskiravin (enkä ollut ainoa). Ihan uusi tieto nimittäin oli, että tuosta samasta ohjelmasta on olemassa kaksi eri versiota, joissa ei ole muuta eroa kuin se, että toisessa keventäminen sallitaan ja toisessa ei. 😅 Sijoituksiin tuo ei kuitenkaan vaikuttanut. Ohjelma oli FEI CCI/CIC* A-kenttäkilpailuohjelma 2009, jonka olemme menneet kerran aiemmin tämän vuoden loppukeväästä.
Minttuhan on nyt vasta 5, kun tämä mestaruus oli avoinna 5–6-vuotiaille hevosille. Ensi vuonna olemme vielä paljon valmiimpia, kun nyt vasta olemme alkaneet nousta tälle tasolle.
Rataan tuli pari takkuilevaa kohtaa, joista toisessa Minttu nosti päänsä laukassa ehkä ison vesilammikon läpi laukkaamisen vuoksi, tai ehkä se pelasi kielellään, mitä se on kisoissa välillä tehnyt, kun jänskättää. Toisessa kohdassa laukkasimme kohti isoa hevosautoa, joka oli hetki sitten säikäyttänyt Mintun sihauttelemalla ilmat juuri meidän ollessamme kohdalla, ja siinä Minttu laittoi jarrua ja siirtyi ravin sijaan käyntiin. Ylipäätään sitä sai kannustaa aika reippaasti eteen, koska pohja oli ymmärrettävästi raskas. Paljon hyvääkin tietysti oli ja niin fiksusti Minttu taas käyttäytyi kisapaikalla!
Näköjään tällaisellakin valmistautumisella, tai siis valmistautumattomuudella, voi pärjätä. 😆 Hyvä me! Seuraavista kisoista en ole vielä varma. Ensi viikonloppuna olisi Piikkiössä Ylikylän tallin koulukisat, mutta siihen pitäisi harjoitella ohjelma, jota emme ole ennen menneet, ja pintahiekkoja emme ehdi siihen mennessä saada vielä kentälle. Peruuttaessani traikkua kotona paikoilleen vetopäästä kuului myös jokin rutsahdus ja nyt vetopää ei kallistu oikealle ja vasemmalle niin kuin aiemmin, joten epäilen, menikö siinä jotain rikki. Siinä tapauksessa meillä ei ole traileria käytössä vielä 6 päivän päästä. Ehkä noihin kisoihin emme mene, koska jo huomenna olisi viimeinen päivä ilmoittautua. Ehkä kuitenkin vielä yhdet tai kahdet kisat tälle kaudelle ennen talvitaukoa, vaikka olisivathan tämänkin päivän kisat aika hieno lopetus.
Alla vielä videot radasta ja palkintojenjaosta. Ne ja kuvat on ottanut Marja Vesala, joka oli hoitajana mukana. Nuorten hevosten luokka oli radalla 2, mutta kunniakierrokselle lähdettiin radalle 1, joka oli märkyydestään huolimatta sentään kakkosrataa kuivempi. Oli hieman vinhaa lähteä suoraan laukassa vieraalle radalle, jossa vesi loiskui, taputukset kajahtelivat ja iso ruusuke heilui poskessa. Selvisimme kuitenkin. 😁
