lauantai 16. heinäkuuta 2022

Tulihan se voitto sieltä!








































Rusettirivimme täydentyi sinivalkoisella ruusukkeella eilen Ylikylän seurakoulukisojen myötä, kun menimme Mintun kanssa lämmittelyluokkana ohjelman HeB:4. Luokka oli iso, 36 ratsukkoa, mutta niin vain saimme kasaan 69,545 % ja ensimmäisen voittomme! Paransimme muuten ennätystämmekin hiuksenhienosti, sillä edellinen ennätys oli 69,500 %. Videot ja kuvat otti kisahoitaja Paula. 

Halusin mennä myös B-ohjelman, koska kisapaikka oli Mintulle uusi ja kesäkuulta peruuntui kaksi starttia kilpailupaikan pääntautitapauksen vuoksi, joten koulustartteja oli tälle kisakaudelle alla vain kaksi. Varsinainen pääluokkamme oli HeA:6, josta saimme nyt revanssin, kun toukokuussa Artukaisissa ollut HeA:6 meni pipariksi Mintun kiiman vuoksi. Siitä tuloksena oli kelpo 64,808 % ja tuloslistalla 5/15. Minttu oli jälleen nuorin osallistuja HeA:ssa, ja tämä oli myös vaikeampi ohjelma kuin A-kenttäkilpailuohjelma ja A:2, joita menimme viime kaudella. 

Minttuhan ei noista isoista autoista tykkää ja muutenkin helposti kyttäilee tuomaripäätyä, joten mietin jo etukäteen, mahtaako tulla kiemurtelua tai kiihdyttelyä, kun tuomari istui pakettiautossa. Jotain pientä tuli kyllä, mutta selvisimme kuitenkin. Ei se koskaan kieltäydy päätyyn menemästä eikä mitään sen suurempaa show'ta pistä pystyyn, mutta kyttäily näkyy jännittymisenä ja siinä, että siirtymistä tuomaripäädyssä tulee usein hätäisiä. Yksi laukannosto lähtikin siellä aika vauhdikkaasti. HeA:ssa tuli heti ohjelman alussa harmillinen rikko laukalle keskiravissa. Nämä ovat näitä jännitysvirheitä, sillä kotioloissa Minttu erittäin harvoin rikkoo keskiravia, ja silloinkin vain jos se jostain syystä on jännittynyt. Verryttelyssä keskiravit olivat tosi tahdikkaita ja näyttäviä, joten on harmi, että virheitä tulee juuri radalla. Molemmissa ohjelmissa oli jotain sanomista siellä täällä, mutta kokonaisuutena aika sujuvat radat ja taas roppakaupalla hyvää kokemusta meille molemmille. :) Ja olen tietysti tosi iloinen voitosta! HeA:ssa olimme neljänsiä lähtijöitä ja saimme odotella luokan loppuun saakka sijoituksessa kiinni, kunnes aivan viimeinen ratsukko meni tuloksissa ohi ja olimme lopulta ensimmäisiä ei-sijoittuneita. 

Minttuhan oli juuri melkein kuukauden täyslomalla laitumella ja palasi sieltä alle viikkoa ennen näitä kisoja. Ehdin ratsastaa vain muutaman kerran, joten olen todella tyytyväinen tuloksiin.

Seuraava koitos on kahden viikon päästä Artukaisissa, jossa menemme nämä kaksi samaa ohjelmaa. Tuleepa ainakin kunnolla harjoiteltua.











4 kommenttia: