Tyypillisen vapaapäivän My Day kuvina

Toista kertaa blogin historiassa on My Dayn aika. Viimeksi tein sen videomuotoisena, ja tällä kertaa mennään kuvien varassa. Minulla on nyt meneillään talvilomaviikko, joten halusin tehdä postauksen tyypillisestä vapaapäivästä.

Aamu meni tutulla rutiinilla: Aamuisin herään vapaapäivinä noin klo 7 ja menen heti aamutakki päällä talliin antamaan hevosille heinää sen verran, että ne ehtivät saada sen syödyksi noin 10 minuutissa. Samalla Kelmi-koira pääsee hetkeksi vapaana tai narussa tarpeilleen. Sen jälkeen hevoset saavat väkirehut ja loimitan ne samalla, jos sää vaatii. Jossain kohtaa tätä tapahtumasarjaa myös Kelmi saa aamiaisensa ja minä palaan sisälle vaihtamaan oikeat vaatteet päälle, ellen sitä ole jo tehnyt. Sitten hepat ulos ja tarvittaessa lisää vettä tarhaan. Heinät olen laittanut sinne yleensä valmiiksi jo edellisenä iltana.

Kun hevoset syövät aamuheiniään tarhassa, laitan aina itselleni aamupalaa, eli sama kaava nytkin. Syön aamuisin vaihtelevasti: joskus esim. pari voileipää, joskus jogurttia banaanilohkojen, marjojen ja pähkinöiden kanssa ja joskus ehkä pelkästään kupillisen kaura-kuningatarmuroja maidon kanssa. Joka aamu juon vähintään mukillisen teetä. (Olen crazy tea lady, tästä tavasta en luovu ikinä. Siinäpä toimiva lahjaidea minulle: paketillinen vaikkapa jotain maustettua vihreää tai mustaa teetä tai rooibosta, niin varmasti maistuu.)

Hevoset saavat syödä aamuheinänsä ja sulatella väkirehujaan rauhassa pari tuntia, jolloin yleensä teen jotain sisällä. Olen syksystä saakka opiskellut Turun avoimen yliopiston kautta tietojenkäsittelytieteen perusopintoja, käytännössä ohjelmointia. Harjoittelin sitä aamiaisen jälkeen pari tuntia eli tein harjoitustehtäviä, kun energiaa vielä riitti.

Aamiainen on ohi, sitten hommiin!

Kentän pohja oli tänään juuri sopivan napakka.

Kun harjoitustehtävien koodi alkoi näyttää oikeanlaiselta ja hevoset olivat siirtyneet syömisestä jo muihin puuhiin, oli aika ratsastaa. Ratsastin ensin Marcellan, jonka kanssa ohjelmassa oli asetuksen ja kevyen taivutuksen opettelua raviympyräkahdeksikolla sekä siirtymiä. Laukassa otettiin muutamia siirtymiä raviin myös. Koska Marcella hikoaa paksun talvikarvansa alla paljon, se sai jäädä kuivatusloimi päällä talliin Mintun treenien ajaksi. Mintun kanssa harjoiteltiin vaihtoja tekemällä laukassa täyskaarto ja jatkamalla siitä suoraan sulkutaivutuksessa kohti uraa, sitten uralle tullessa suoristus ja vaihto tai vähintään sen yritys. Ravissa teimme kuviota, jossa päätyihin tuli voltti, toisella pitkällä sivulla vastataivutus ja toisella keskiravi.

Tällaisella aikataululla molemmat hevoset on ratsastettu yleensä noin klo 12:een mennessä, kuten tälläkin kertaa. Ne pääsivät ulos syömään päiväheiniä, ja itse jatkoin tallin siivouksella. Päivittäisiin rutiineihin kuuluu kahden karsinan siivoaminen, yöheinäkärryn ja neljän heinäkassin täyttäminen, lakaisu, vesien laitto ulos ja tietenkin varusteiden laittaminen siististi paikoilleen. Kun useamman tunnin huhkii ratsastamalla, varustamalla hevosia, taluttelemalla niitä ulos ja sisään, nostelemalla heinää kärryyn, kantamalla vettä ja siivoamalla, tulee joka kerta kunnon nälkä. Yleensä teen tallihommat ensin ja ratsastan sitten, mutta tällä kertaa tein toisinpäin. Olin hommien jälkeen jo aivan hikinen, mutta vein vielä Kelmin kävelylle ja lenkin jälkeen annoin sen vähän aikaa etsiä lumihangesta raksuja. Onneksi olin edellispäivänä tehnyt riisipuuroa ja sekahedelmäsoppaa valmiiksi, joten pääsin suoraan syömään ja sitten suihkuun.

Ensimmäinen hevonen valmiina varustamiseen.

Hiki tuli, joten kuivatusloimi ylle ja huilailemaan karsinaan Mintun treenien ajaksi.

Minttu valmiina lähtöön.

Kun molemmat olivat tehneet töitä, palattiin tarhaan viettämään vapaa-aikaa ja piehtaroimaan kunnolla.

Emäntä sen sijaan sai alkaa siivouspuuhiin.

Talli siivottu ja heinät laitettu valmiiksi loppupäivää ja yötä varten.

Kelmi etsimässä raksuja pihalta. :D

Lounasta!

Iltapäivällä olo on usein jo aika vetelä, kun aamupäivät ovat fyysisesti sen verran raskaita, mutta jatkoin vielä ohjelmoinnin harjoittelua ja päivitin talon yleisilmeen keväisemmäksi vaihtamalla talviset verhot ja pöytäliinan kevätversioihin. Talvisin pidän joulunpunaisia olkipukkiverhoja ja sinisävyistä lumihiutalepöytäliinaa, mutta nyt tilalle tulivat keltaiset kanakuvioiset verhot (:D) ja vihreänsävyinen liina.

Täksi illaksi menimme vielä mieheni kanssa Turkuun syömään Haraldiin ystäväpariskunnan kanssa. Otin hevoset sisälle juuri ennen sitä, jolloin ne saivat syödä iltaheinänsä tallissa.

Ravintolan jälkeen ei sitten enää muuta jaksanutkaan kuin iltatoimet, hetki sarjojen katsomista sohvalla ja hevosille yöheinät. Nukahtelin jo kesken sarjan katsomisen. Yleisestikin olen iltaisin väsynyt ja uni tulee yleensä nopeasti, vaikka päivän aikana ei edes olisi töihin menoa. Kun päivän aikana liikkuu reippaasti ulkoilmassa monta tuntia, nukahtamisessa illalla on harvoin vaikeuksia.

Keittiö sai keväisen ilmeen.

Haraldin alkupaloja.

Paluu perusteisiin: suoruus

Olen jo pitkään tuntenut, että varsinkin oikeassa kierroksessa Minttu tuntuu vinolta ja kääntyy kulmassa hassusti, mutta on ollut vaikea tuntea, millä tavalla tarkemmin se on vino. Eräältä videolta sitten näin sen, miltä välillä on selkään tuntunut: Minttu astui kulmassa takajaloillaan ulos hieman ristiin eli liirasi takaosaa ja kaatui etuosallaan sisäpohjetta vasten. Se ei vain tee sitä niin isosti, että sitä olisi välttämättä helppo huomata. Tämän vuoksi myös kulmasta ulos ratsastaminen on ollut vaikeaa, koska kun hevonen ei ole tasapainoisesti kahden pohkeen välissä kulmassa, ei se ole sitä kulman jälkeenkään. Pyysin siksi valmennustunnille harjoituksia suoruudesta ja sain taas uusia ideoita itsenäisiin harjoituksiin.

Minttu on siis vino vasemmalle eli vahva oikeasta kyljestään, sillä se mielellään työntää oikean lapansa oikealle molemmissa kierroksissa: oikeassa kierroksessa sisään, vasemmassa kierroksessa ulos. Samanaikaisesti takajalat liiraavat vasemmalle. Tämä korjataan siirtämällä etuosa takaosan uralle. Kyran kirjasta (Kyra ja ratsastuksen taito; jos joku ei vielä sitä omista, hankkikaa!) opin jo teini-ikäisenä, että on aina parempi suoristaa etuosa takaosan uralle eikä päinvastoin, koska hevosen moottori sijaitsee takaosassa.

Upea havainnekuva! 😅 Aika paljon liioiteltukin, mutta tuosta on kyse: takajalat tuppaavat karkaamaan
vasemmalle ja etuosa oikealle. Nuolen suunta näyttää, mihin päin etuosa pitää suoristaa. Teoriassa helpompaa kuin käytännössä.

Harjoitus aloitettiin käynnissä neliönmuotoisella uralla. Vasempaan kierrokseen ratsastaessani asetus piti pitää hieman ulospäin ja kulmissa kääntää hevonen suorana lankkuna. Tarkoitus oli saada sen ulkokylki haltuun, jotta lapa ei yhtään pääsisi pullahtamaan ulos. Oikeassa kierroksessa, jossa Minttu siis ei mielellään asettuisi sisään, asetus piti pitää tiukasti sisällä ja kääntää kulmissa muuten samalla tavalla. Koko ajan tärkeää molemmissa kierroksissa oli vaatia reipasta käyntiä pienillä, nopeilla askelilla. Se onkin Mintulle näihin päiviin saakka ollut varmasti vaikein asia, mitä sen kanssa on koskaan opeteltu. :D Kyllä se kaikenlaiset kiekurat, kokoamiset ja pikkuhiljaa vaihdotkin oppii näppärästi, mutta reipas kävely pienillä askelilla on ihan tolkuttoman vaikeaa. Minttu kävelisi mieluummin suurilla ja hitailla askelilla, ja se on aina ollut sellainen. Marcellan arvelen olevan tässä päinvastainen; aika näyttää, olenko oikeassa. 

Käynnin jälkeen samaa harjoitusta jatkettiin ravissa ja lopulta myös hieman isommalla uralla laukassa. Laukassakin olennaista oli kääntää nopeita kulmia ja pitää hevonen suorana.

Ravissa tehtiin vielä kuviota, jossa suoralla hevosella tehdyn kulman jälkeen hevonen taivutettiin välittömästi vastataivutukseen eli takajalat uralla, etujalat uran sisäpuolella ja taivutus menosuuntaa kohti. Minttu olikin tässä vaiheessa pehmennyt kyljistään mukavasti ja vastataivutuksiin siirtyminen oli sulavaa ja tasaista.

Valmennuksen anti oli hyvä, koska vaikka meillä on paljon tekemistä vinouden korjaamisessa, sain nyt paljon entistä paremmin kiinni siitä, mikä jalka menee missäkin. Olen todellakin motivoitunut saamaan paketin kasaan ja suoristettua sekä hevosen että itseni. Itseäni varten on makuuhuoneen ovenkahvassa  koko ajan kiinni vastuskuminauha, jolla teen harjoitteita saadakseni eteenpäin kääntyvän oikean olkapääni samalle tasolle vasemman kanssa. Yhdessä siis eteenpäin, vähän vinoina sieltä ja täältä, mutta toivottavasti askel askeleelta suorempina.

Erilaiset taivutusväistöt ovat hyviä harjoituksia suoruuden parantamiseen. Tässä mennään viime kesänä
loivaa sulkutaivutusta ravissa.

Tässä ollaan jo aika kivasti suorina. Takajalka on astumassa etujalan merkkiin ja Minttu on tasaisesti molempien ohjien tuella.

Mintun teinivuodet (aina ei ole ollut kovin kivaa)

Sain idean tähän postaukseen kommenttikenttään tulleesta kysymyksestä, jossa kysyttiin, onko nyt 7-vuotiaaksi kääntyneellä Mintulla ollut "teinioikkuja" tähänastisen matkamme varrella. Kyllä vain on!

Matkalla kohti aikuisuutta suurelle osalle hevosista tulee haastavampi ajanjakso, jota voi kutsua monella nimellä. Joku sanoo sitä testaamiseksi, joku teinivuosiksi tai uhmaiäksi. Osa on sitä mieltä, että aivan kaikki on ihmisen itse aiheuttamaa eikä hevonen tee mitään vain siksi, että se kokeilee rajojaan. Maailmaan mahtuu mielipiteitä, eikä aina voi sanoa varmaksi, olisiko jonkin hevosen kohdalla tapahtunut jotain, jos olisikin toimittu toisin. 

Itse kuitenkin uskon, että hevosilla, kuten muillakin eläimillä (ihmiset mukaan lukien) on taipumus tietyssä iässä koetella rajoja. Näin ei käy aina kaikkien hevosten kohdalla, sillä jo luontainen temperamentti vaikuttaa tähän; työlinjaisella kylmäverisellä "kokeiluikä" voi näyttäytyä todella paljon laimeampana kuin kuumista suorituslinjoista polveutuvalla puoliverisellä. Mutta sille on syynsä, miksi varsinkin urheiluhevoset tykätään opettaa varusteisiin ja ratsastajan kantamiseen 3- tai 4-vuotiaina, vaikka ne jätettäisiin sen jälkeen vielä kasvamaan tai laitettaisiin vuosikausiksi siitokseen: 5- ja 6-vuotiaalla hevosella alkaa keskimäärin olla paljon enemmän mielipiteitä kuin paria vuotta nuoremmalla, ja se voi ilmaista ne todella rajusti, jos se ei ole nuorempana tottunut työntekoon. On tärkeää, ettei nuorta hevosta prässätä liikaa tai ratsasteta liian usein tai liian kauan kerrallaan, mutta toinenkaan ääripää ei ole hyvä. Näitä ääripäitä näkee silloin tällöin myyntipalstoilla: "Myydään 8-vuotias tamma. Annettu kasvaa ja tehty rauhassa, kuolaimet ollut suussa ja tänä kesänä opetettu juoksutukseen. Tee mieleisesi." 

Joka tapauksessa olemme Mintun kanssa nyt siinä vaiheessa, että olen ratsastanut sitä noin 3,5 vuotta eli sen 3-vuotiskesästä lähtien kuitenkin pitäen usein useiden viikkojen tai parin kuukaudenkin lomia. Nykyään meillä menee jo leppoisasti, mutta näin ei ole aina ollut. Nyt siis päästään postauksen varsinaiseen aiheeseen: millaiset teinivuodet Mintulla on ollut ja milloin?

3-vuotiaana Minttua pystyi kuvailemaan laiskaksi ja sellaiseksi, että sillä olisi voinut hanattaa maastossa laukkaa pelkäämättä, tekeekö se jotain kevätjuhlaliikkeitä. Sen kanssa oli tasaista ja turvallista. Ongelmana oli lähinnä, että varsinkaan maneesissa se ei olisi halunnut laukata ollenkaan, koska seinät henkisesti jarruttivat sitä. Ensimmäinen puoli vuotta ratsukoulutusta meni siis rauhallisissa merkeissä.

Tässä ollaan jo nykyisessä kodissa 6-vuotiskesänä. Joskus saattaa tulla säikähdys, mutta
ne eivät aiheuta enää samanlaisia reaktioita kuin aivan nuorena...

... vaan matka jatkuu, tarvittaessa vaikka naama vähän vinossa. :)

3- ja 4-vuotiskausien välisenä talvena se kuitenkin alkoi välillä kokeilla. Kerran se peruutti ojaan, koska metsäpolulta ilmestynyt poni (joka siis käveli täydessä päivänvalossa rauhallisesti) oli maailmanloppu. Se alkoi myös välillä hieman keventää painoa etupäästään, jos vaikkapa maneesin päädyssä oli jotain jännää eikä se olisi halunnut mennä sinne. Nykyään osaisin katkaista tällaisen tavan muodostumisen pyöräyttämällä hevosen sisäohjan avulla pyörimään ns. itsensä ympäri ja käskemällä sitä siinä liikuttamaan jalkojaan, mutta tuolloin koetin vain käskeä sitä kävelemään suoraan eteenpäin - mikä on sinänsä aivan oikein, mutta hevosella, joka ajattelee helpommin taakse-ylös kuin eteen, se voi johtaa pystyyn nousemiseen. Ja siihen pääsemmekin seuraavaksi.

4-vuotiaana Mintulle iski selkeästi kokeiluikä ja se alkoi keskittyä ympäristöönsä paljon enemmän kuin ennen, vaikka ympäristössä ei tapahtunut mitään ihmeellistä, pyysin siltä samoja asioita kuin ennenkin ja se ylipäätään liikkui ja teki säännöllisesti sopivan verran työtä. Kentällä se saattoi tuijottaa milloin mitäkin tarpeetonta, kuten ohi kävelevää ihmistä tai hevosta, jännittyä ja tehdä sitten äkkikäännöksen nousemalla takajaloilleen ja käännähtämällä siinä paluusuuntaan. Pahimpana aikana yhdisti tähän spin-liikkeen - tiedättehän western-hevosten vauhdikkaat spinit, jossa ne kääntyvät useita kierroksia takajalkojensa ympäri paikoillaan? Siinä ei auttanut kuin kerätä äkkiä itsensä kasaan, pysyä liikkeen mukana ja käskeä vastakkaisesta ohjasta vetämällä sitä pyörimään toiseen suuntaan, jotta tilanteen sai hallintaan ja hevosen takaisin töihin. 

Ongelmaa pahensi se, että eräissä kisoissa muistaakseni 4-vuotiskauden lopussa olimme ahtaassa verryttelyssä, jossa yksi ratsastaja laukkasi ihan koko ajan, lujaa ja aivan kyljen vierestä useita kertoja, jolloin Minttu pariin kertaan säikähti sitä. Se sai siitä pelon kohti laukkaavia hevosia kohtaan ja alkoi jopa pelätä peiliä kohti laukkaamista, jota se ei ollut ennen pelännyt lainkaan. Koska se jo muutenkin oli tuohon aikaan liian tarkkaavainen ympäristöstään, tämä muiden hevosten laukkaamisen pelkääminen johti siihen, että jos 70-metrisen maneesin toisessa päädyssä joku hevonen nosti rauhallisen laukan, Minttu käännähti äkkinäisesti ympäri vaikka laukassa ja saattoi sen jälkeen vielä kiihdyksissään vetää spiniä niin monta kierrosta kuin ehti, ennen kuin sain tasapainoni kasattua ja otettua Mintun jälleen hallintaan. 

Nämä ovat kaikki kuitenkin taakse jäänyttä aikaa. Aivan 5-vuotiskauden alussa Mintulla oli vielä keskittymättömyyttä ja se sai kerran kaverini putoamaan selästä, kun energiaa oli liikaa ja se purkautui väärällä tavalla pelleilyyn eikä työntekoon. Kaikki ongelmat kumminkin ratkesivat totuttamalla ja asettamalla selkeät, hyvin päättäväisetkin rajat. Muiden hevosten kohtaamiseen totutin sen uudelleen niin, että menin maneesiin rauhalliseen aikaan, kun siellä oli 1 - 2 ratsukkoa, ja pyysin heitä ilmoittamaan, kun aikovat laukata. Sitten menin heidän taakseen laukkaamaan, sillä tämän Minttu sieti hyvin. Pikkuhiljaa laukkasin heidän kanssaan yhdessä ympyrän vastakkaisella sivulla ja siitä asteittain niin, että laukattiin jo enemmän kohti. Peilejä kohti ensin kävelin, sitten ravasin ja laukkasin ympyräuralla niin, että kuvajainen näkyi peilistä muttei tullut ihan suoraan kohti. Pikkuhiljaa sitten alettiin laukata suoraan kohti, ja pian kaikki ongelmat poistuivat. Tämä oli selkeä pelko-ongelma, josta piti opetella pois siedättämällä. Nykyään Minttu toimii jälleen hyvin kisaverryttelyissä.

Kääntyily ja keuliminen loppuivat selkeällä strategialla: kun käännös tuli tai etupää muuten vain keveni, pidin toisella kädellä kiinni kauhukahvasta, laitoin toisen käden polveeni ja käskin Minttua pyörimään itsensä ympäri molempiin suuntiin parin minuutin ajan niin, että se ei varmasti ollut hauskaa. Opin tämän tekniikan erään western-kouluttajan videosta. Tässä asennossa hevosen on hyvin vaikea päästä nousemaan ylös ja ratsastaja saa sen jalat kuitenkin käskettyä liikkeelle. Kun vain hoksasin tehdä aina samalla tavalla, Minttu oppi pian, että äkkikäännökset eivät saa töitä loppumaan vaan aiheuttavat sille enemmän työtä. Ja näin tapa loppui. Tuon jälkeen Minttu ei ole enää pyrkinyt nousemaan pystyyn, vaikka joskus satunnaisesti säikähtäessään käännähtäisikin tai vaikka se jännittäisi jotain. Se vain jää paikoilleen tai jatkaa eteenpäin, mutta etupää ei enää nouse, eli tapa loppui täysin kaksi vuotta sitten.

Vaikka vuosiin on mahtunut hurjiakin tilanteita, olen pudonnut Mintulta vain kerran. Se oli se ainoa kerta, kun Minttu on pukitellut: 3-vuotiaana vaadin sitä nostamaan laukan, koska se osasi sen jo, mutta Minttu oli pohkeen takana eikä viitsinyt. Lopulta se ärsyyntyi "prässäämiseen" ja veti sellaisen pukkisarjan, että putosin. Syljeskelin enimmät hiekat suustani, nousin takaisin selkään ja vaadin laukan uudelleen, jolloin olimmekin ihan yhteisymmärryksessä ja pääsin kiittämään Minttua. Pukitteleminen ei ole sen jälkeen kuulunut sen keinovalikoimaan lainkaan, vaikka tarhassa se ilakoi useinkin pukittelemalla. 

Kun yhteiset säännöt on tehty selväksi, hevoseen voi luottaa ja päästään tekemään yhdessä vaikka mitä hauskaa. Tässä
viime jouluna...

... ja tässä 5-vuotiskesänä.

Eri ratsastajilla on erilaisia tapoja suhtautua hevosen tekemisiin. Toiset ajattelevat, että koska ihmisillä ei lähtökohtaisesti ole syntyoikeutta käyttää hevosia hyödykseen, niitä ei saa myöskään komentaa edes vaarallisesta käytöksestä. Itse ajattelen, että pääsääntöisesti hevosta pitää motivoida ja asiat pitää tehdä sille mukaviksi, mutta turvallisesta käyttäytymisestä en jousta ja vaadin sitä tarvittaessa erittäin päättäväisesti. Hevosen täytyy aina reagoida eteen, kun ratsastaja sitä pyytää, jotta se ei oppisi reagoimaan taakse-ylös, sillä tällainen tapa on vaarallinen sekä sille itselleen että ratsastajalle. Hevosen täytyy myös olla hallinnassa ja loikkimatta, vaikka sillä olisi virtaa ja hauskaa - en siis kuulu niihin ihmisiin, jotka nauravat, kun hevonen tekee kirpeällä pakkaskelillä pukkisarjan silkkaa iloisuuttaan. Jos turvallisuus vaatii, että hevosta ratsastetaan hetkellisesti voimakkaammilla avuilla, tehostetaan pohjeapua raippa- tai kannushuomautuksella tai vaikkapa pidetään hevosen muoto hetkellisesti tarvittavan lyhyessä paketissa, jotta hevonen pysyy kuulolla, niin sitten näin tehdään. Jos käytämme hevosia ratsastukseen, ajoon tai mihin tahansa sellaiseen, että ne työskentelevät ihmisten kanssa, turvallisten käytöstapojen opettaminen on mielestäni kaikkien hevosten käsittelijöiden vastuulla. Kun hevonen hyväksyy, että ratsastaja (tai taluttaja) päättää suunnan ja vauhdin ja ylimääräiset loikkimiset jätetään tarhaan, voidaan keskittyä taas mukavaan yhdessäoloon ja päästä kiittämään hevosta. Näin saadaan mukavia hevosia, jotka tuntevat rajat ja voivat siksi rentoutua tietäessään, mitä niiltä odotetaan.

Kehityskatsaus: videoiden ja kuvien vertailua

Kaivelin Youtubesta sinne laittamiani treenipätkiä vuoden kevät- ja syyspuoliskolta niiltä vuosilta, kun olen Mintun omistanut ja sitä alkanut ratsukouluttaa. Varhaisimmat videot ovat postauksen lopussa, ja ylöspäin tullessa tullaan kohti nykyhetkeä. On tässä jo 3 vuotta ja 9 kuukautta yhdessä taivallettu, ja kehityssuunta on oikea eli eteen- eikä taaksepäin. 😄 Onneksi olen saanut videoita ja laittanut niitä talteen, on nimittäin kiva nähdä konkreettisesti, miltä meno on milloinkin näyttänyt. Postauksen alussa on myös kuvia, nekin laskevassa järjestyksessä (uusin ylimmäisenä).

Yleisesti voisi todeta, että kantokykyä ja jousia tulee koko ajan lisää ja muoto paranee. 🐎 Toki kehityskohteita on edelleen paljon, mutta se ei estä tästä hommasta nauttimasta vaan päinvastoin.

7-vuotiskauden tammikuussa kotona (kuva otettu videolta)

7-vuotiskauden tammikuussa kotona (kuva otettu videolta)

6-vuotiaana kotona

6-vuotiaana kotona

5-vuotiaana Kotimäen tallin kisoissa (voit lukea täältä, miksi hiukseni ovat kuvassa auki :D). Kuva: Leena Kahisaari

4-vuotiaana Tarun ja Kimin tallilla

4-vuotiaana Tarun ja Kimin tallilla

3-vuotiaana Kotimäen talleilla

01/2023 (7-vuotiskauden alku):

Videon alussa on yksi laukanvaihto, joka ei ole vielä mitenkään täydellinen mutta taas yksi merkkipaalu siinä, että uutta opitaan ja koko ajan mennään eteenpäin. Videolla kokeilen ravissa erilaisia vaihteita, joita on nyt jo mukavasti. Tästä voidaan alkaa pikkuhiljaa rakentaa näyttävää koottua ravia. Videolla emme mene sulkutaivutusta, mutta se onnistuu jo mukavasti sekä ravissa että laukassa.

04/2022 (6-vuotiskevät):

Tässä ollaan jo omalla kotikentällä. <3 Sekä raviin että laukkaan on tullut selkeästi enemmän kantokykyä, ja voin tehdä siirtymän myös laukasta pysähdykseen, aika pieniäkin teitä vastalaukassa ja ensimmäisiä sulkutaivutuksen alkeita.

10/2021 (5-vuotissyksy):

Näihin aikoihin kantokykyä alkoi olla jo enemmän myös laukassa. Asetus heiluu välillä ja joskus koko muoto muutenkin, mutta välillä se taas pysyy tosi kivasti tasaisena myös raviavoissa, joita videolla tehdään.

02/2021 (5-vuotiskevät):

Nyt muotoa on nostettu jo ylemmäs ja Minttu liikkuu isommin eteen, koska sillä alkaa olla voimaa ja kantokykyä siihen. Laukassa vaihteita ei vielä kovin paljon ole, ravissa jo enemmän.

10/2020 (4-vuotissyksy):

Tässä tehdään joitakin HeC-tason juttuja: siirtymiä ravista käyntiin ja pysähdykseen ja toisinpäin sekä helppoja ratsastusradan teitä. Tavoite oli rento hevonen, joka liikkuisi siirtymisen jälkeenkin reippaasti eteen. Videon loppupuolella ajankin Minttua laukka-ravi-siirtymän jälkeen eteen ja maiskutan, koska sen moottori tuppasi siihen aikaan sammumaan alaspäin siirtymissä. Muoto pää heiluu välillä sivusuunnassa, eli asetus ei aina pysy siellä missä pitäisi, ja varsinkin siirtymissä muoto välillä muutenkin muuttuu. Siihen on kuitenkin tullut tasaisuutta ja koko hevoseen rentoutta.

05/2020 (4-vuotiskevät):

Tykkään tässä videossa siitä, että Minttu on rento ja liikkuu paremmin omilla jaloillaan eteen kuin muutamaa kuukautta aiemmin 3-vuotissyksyllä. Muoto meinaa välillä painua kuolaimen taakse, mutta tuntuma säilyy ja muoto on enimmäkseen sopivan pitkä ja matala.

Kaksi alimmaista videota 10/2019 (3-vuotissyksy):

Näissä olen sisäänratsastanut Mintun joitakin kuukausia aiemmin, sitten laittanut sen lomailemaan ja jatkanut syksyllä uudelleen. Mitään sen kummempaa ei vielä tehdä, vaan kävellään, ravataan ja laukataan ympäri maneesia. 

Tavoitteellinen harjoittelu ulkokentällä talvella

Länsi-Suomea on jälleen hemmoteltu perinteisellä lounaisrannikon talvella eli sillä, että satunnaisesti tulee valtava määrä lunta yhdessä yössä, perään vesisade ja sen jälkeen heti pakkasjakso. Kova kenttä ja jäätikkö on tullut tutuksi. Nyt ei ole vähään aikaan ollut lunta kuin nimeksi, mutta tänään on ennustettu taas monen tunnin lumisadetta ja tuleville päiville jälleen plussakeliä.

Useimmilla vain omia hevosia pitävillä ei ole maneesia eikä kaikilla isommillakaan vuokratalleilla. Itselläni maneesitilanne on vaihdellut. Ensimmäisen hevoseni Valtterin kanssa (2006 - 2009) olimme ensin maneesittomalla tallilla ja siitä muutimme maneesitallille. Nalan kanssa (2015 - 2016) aloitettiin maneesittomalla ja siirryttiin maneesitallille. Mintun kanssa ehdimme olla yhdellä maneesitallilla (Kotimäki), minkä jälkeen se asui jonkin aikaa maneesittomalla (Tarun ja Kimin talli), mistä siirryttiin jälleen maneesitallille (Hannula) ja lopulta tänne omaan kotiin, jossa on vain ulkokenttä. Maneesin rakentaminen on niin kallis projekti, että sellaiseen tuskin koskaan tuleekaan ryhdyttyä, ellei jonain kauniina lauantaina satu tietämään seitsemää oikeaa numeroa.

Suomen olosuhteissa maneesittomuus kieltämättä aiheuttaa jonkin verran ongelmia. Sade tai kova tuuli eivät ole kovin kivoja seuralaisia ratsastaessa, mutta niiden kanssa kyllä pärjää, kun ei ole turhan hienohelma ja pukeutuu oikein. Pohjien kuntoon ei kuitenkaan voi pukeutumisella vaikuttaa. Varsinkin täälläpäin Suomea keli vaihtelee niin usein, että kenttä on melkein aina jonkinlaisessa välitilassa: siihen ei ehdi muodostua kovin pitkäksi aikaa hyvää lumipohjaa, mutta ei se toisaalta ehdi kunnolla sulaakaan, ennen kuin kovettuu taas. Parastahan olisi, jos alkutalvella tulisi ensin riittävä pakkanen, joka kovettaisi pohjan, sen jälkeen sataisi reilu kerros nuoskalunta, joka ajettaisiin tasaiseksi ja tiiviiksi ja seuraavana yönä alkaisi koko talven kestävä pikku pakkanen. Kun nuoskalumi on tampattu tiiviiksi ja tulee pakkanen, siitä tulee erinomainen pohja, joka ei luista eikä pakkaudu kavioihin ja joustaa juuri sopivasti. No ihan kaunis ajatus, mutta kuten tuli todettua, eihän se näin Suomessa mene. 

Olisikin aina talvella tällainen pohja!

Keväällä lumien sulaessa se saattaa olla myös tällainen. 😅

Paljon voi silti tehdä. Omat rajoitteensa tulee siitä, jos asuu vuokratallilla, jonka pitäjä ei ole kovin innokas hoitamaan pohjia. Jos kentän jättää talvella aivan luonnontilaiseksi, tuloksena on yleensä epätasainen kenttä täynnä lumikuoppia, kun ratsastajat käyvät hevosillaan kentällä mutta kukaan ei koskaan lanaa sitä. Mielestäni ykkösasia on jo myöhään syksyllä tarkkailla joka päivä sääennustetta ja lanata pohja niin tasaiseksi kuin mahdollista ennen ensimmäistä pakkasyötä. Kovallakin pohjalla voi ratsastaa, kunhan se ei ole kuoppainen.

Pohjan kovuuteen ratsastajat suhtautuvat aika lailla eri tavoin. Moni on kertonut, että vain kävelee kovalla pohjalla. Nämä henkilöt eivät ravaa tai laukkaa myöskään maastossa (esim. kovilla hiekkateillä), vaan ainoat ravi- ja laukka-askeleet otetaan rakennetuilla hiekkapohjilla. Itse olen toteuttanut omassa ratsastuksessani sitä periaatetta, että myös kovilla pohjilla voi ravata ja laukata. Sitä vain ei pidä tehdä yhtäkkisenä pitkänä treeninä tottumattomalla hevosella, joka on aina liikkunut vain pohjilla, joissa on optimaalinen jousto. Ihmiselläkin jalat saattavat kipeytyä aluksi, jos aletaan harjoitella juoksemista asfaltilla (kokemusta on), mutta jalat tottuvat siihen pian, kunhan malttaa totutella rauhassa. Kovien pohjien aikaan olen myös keventänyt hevosten treeniä siten, että niillä on useammin vapaapäiviä tai harjoitus kestää lyhyemmän aikaa. Hevosten jaloille ja yleiselle kestävyydelle on todettu olevan hyväksi, että ne saisivat pienestä pitäen liikkua paljon ja monenlaisilla pohjilla. Liian pumpulissa aikuiseksi saakka pidetty hevonen ei myöhemmälläkään iällä enää välttämättä kestä muuta kuin täydellistä pohjaa, koska sen jalkojen rakenteet eivät ole nuorena saaneet vahvistua kestämään mitään muuta.

Kovaa pohjaa suurempana riskinä pidän liian pehmeää, rullaavaa pohjaa. Upottavalla pohjalla jännevaurioiden riski on suuri, koska kavio ei saa pohjasta tukevaa ponnistusalustaa vaan hiekka rullaa alta pois ja jänne venyy ääriasentoihin. 

Yksi vaihtoehto kentällisellä tallilla olisi tietysti se, että talvikaudeksi ottaisi maneesikortin ja ajaisi hevosen kanssa ainakin pari kertaa viikossa sisätiloihin treenaamaan. Jotkut aktiiviset näin tekevätkin, mutta itse en suoraan sanottuna jaksaisi. En muutenkaan halua talvikeleillä vetää hevosta trailerilla kuin hätätilanteessa. Mieluummin teen kentällä, maastossa tai pellolla sitä mitä järkevästi pystyy tekemään tai tarvittaessa annan vaikka vapaapäivän. 

Oikeastaan ainoat kerrat, jolloin kentällä ei pysty tekemään mitään, ovat ne, kun alkutalvella sataa lunta pehmeän hiekan päälle eli ilman että kenttä ehtii ensin kovettua. Lumi sotkeutuu hiekkaan ja tekee kavioon muutamassa askeleessa valtavat tilsat, joita edes tilsakumit eivät estä. Tällöinkin kuitenkin pääsee pellolle tai maastoon. Olenkin hyödyntänyt ympäristön erilaisia pohjia tilanteen mukaan, ja siitä keräänkin nyt oman vinkkilistani talviajan treeneihin:

Kova kenttä?

--> Kovallakin pohjalla voi tehdä monenlaista treeniä, kunhan ei tee tottumattomalla hevosella liian paljon liian nopeasti. Harjoitusta voi myös lyhentää tai tehdä kevyemmäksi eri tavoin, esim. keskiravilävistäjien harjoittelemisen sijaan voi tehdä nopeita, vain muutaman askeleen mittaisia ja pienempiä ravin lyhentämisiä ja pidentämisiä, joissa tulee kuitenkin harjoiteltua samaa asiaa.

Kenttä täynnä nuoskalunta, joka paakkuuntuu kavioihin?

--> Tiet ovat yleensä tiiviiksi tamppautuneita, koska autot ajavat niissä. Itsekin siirrän tällöin treenin monen sadan metrin mittaiselle kotitiellemme, jota ratsastan edestakaisin. Olen tehnyt siinä kaikkea paitsi ratsastusradan kuvioita eli esim. ympyröitä. Tiellä voi harjoitella väistöä joko suoraan tai sik-sak-kuviona tien laidasta laitaan, mennä avoa ja sulkua menosuuntaan ja vaihdella niiden välillä, tehdä siirtymiä kaikissa askellajeissa, koota ja lisätä, harjoitella pysähdyksiä ja takaosakäännöksiä, tehdä vaihtoja... Tänne muuttaessamme meillä ei ollut 5 viikkoon ollenkaan kenttää käytössä, kun sitä uudistettiin, ja pärjäsimme silti hyvin HeA-tasolla nuorten hevosten aluemestaruuksissa.

Kentällä on valtava kerros pakkaslunta?

--> Hankitreeni on hevoselle hyväksi! Se antaa lihaksille vastusta ja saa hevosen nostamaan jalkojaan korkeammalle. Tämän vuoksi hevonen myös väsyy nopeammin, mutta hanki kannattaa ehdottomasti hyödyntää, kun sitä on. Esimerkiksi pellolla saattaa olla hyvä hanki, vaikka kentältä lumi olisi ajettu pois.

Ihan jokainen pohja on jollain lailla huono?

--> Jos näin on, ehkä nyt on sopiva hetki hevosen vapaapäivälle. Sen kanssa voi myös harjoitella jotain sellaista tarpeellista, mihin ei yleensä riitä aika, kuten lastaamista tai siedättämistä erilaisiin ärsykkeisiin.

Tielläkin voi tehdä monenlaista.

Pellon hankea hyödyntämässä.

Marcella palasi töihin

Marcella on ollut noin 2,5 kk "kasvulomalla" eli sulattelemassa viime vuonna oppimiaan ratsun taitoja syöden ja Mintun kanssa tarhassa loikkien. Vaikka haluan totuttaa hevosen ratsastajaan ja askellajeissa kulkemiseen jo 3-vuotiaana, tykkään pitää 3 - 4-vuotiailla reiluja taukoja, jotta hevonen ei rasitu kovasti. Talvella siihen on muutenkin sopiva aika, kun kelit ja kentän pohja ovat niin vaihtelevat.

Marcellan lomaa hieman pidensi myös mahaoireilu, joka ei ole vielä selvinnyt. Marcella on viime aikoina ollut hapan, jos sitä koskettelee mahan alta. Mieleen tulee tietysti ensiksi mahahaava tai hiekka. Eläinlääkärin piti tulla jo käymään, mutta häneltä menikin tähystinlaite rikki ja joudutaan katsomaan uusi aika. Täälläpäin ainakin tällä yhdellä tallikäyntejä tekevällä eläinlääkärillä on tähystin, jolloin mahan tähystämistä varten ei ole pakko lähteä klinikalle. Pidin Marcellaa aluksi Antepsin-kuurilla ja lomalla, mutta mahan tilanne ei ole muuttunut. Päätin kuitenkin ottaa sen nyt odotteluajalla takaisin töihin, koska se liikkuu sekä tarhassa että ratsain innokkaasti ja rentona eikä mitään muita oireita ole. Mahanympäryskin kasvaa ilman ratsastusta uhkaavasti, kun olen mahahaavavaihtoehdon vuoksi lisännyt yöheinän määrää entisestään.

Viime viikolla menimme vain lyhyesti kentällä vähän ravia kumpaankin suuntaan ja muutamia siirtymiä. Tänään oli kaunis aurinkoinen päivä, joten töistä päästyäni ratsastin molemmat hevoset. Marcellan kanssa kävin metsäautotielenkin eli 3 kilometrin mittaisen reitin käyntiä ja ravia. Lenkkiin mahtui myös pätkä laukkaa, kun iso haukka lähti läheltä yllättäen lentoon, Marcella säikähti sitä ja päätti, että paluusuunnassa kotona voisi olla turvallisempaa. Ei se onneksi ruvennut loikkimaan eikä myöskään ryöstänyt, vaikkei ihan heti totellut rauhoitteluja. Takaisin menosuuntaan palattiin yhteisymmärryksessä, ja loppulenkki sujui tosi hyvin. 

Koetan ratsastaa Marcellalla nyt 2 - 3 kertaa joka viikko, jotta se kunto kasvaa ja päästään pikkuhiljaa oikeasti ratsun töihin. Onneksi kohta alkaa töissä vuoden helpoin jakso, jossa minulla on jopa kaksi päivää viikossa oppitunniton päivä. Varmaan joskus monta vuotta sitten on ollut jokin jakso, jolloin yksi viikonpäivä on ollut opetukseton, mutta normaalisti joka päivä on edes yksi tunti ja yleensä useampia. Noh, kompensaatiota viime syksystä, jolloin ei paljon muuta tarvinnutkaan tehdä kuin töitä ja koettaa jossain välissä palautua siitä. Noina päivinä voi siis tehdä tarpeen mukaan joitakin töitä kotoa käsin ja ratsastaa molemmat hevoset ilman kiirettä.

Viime viikolla tomerana töihin!

Tänään lenkin jälkeen. Marcellalle tulee paksussa talvikarvassaan kova hiki,
jos aurinko yhtään paistaa, ja kun liike loppuu, se alkaa heti palella. Siispä
             ratsastuksen jälkeen pitää ottaa heti satula pois, laittaa fleece ja villaloimi
päällekkäin ja sitten karsinaan syömään heinää kuivattelun ajaksi.