| Kuva viime kisoista eli lokakuun lopulta Artukaisista. (Kuva: Photography Elli M) |
maanantai 30. marraskuuta 2020
Vuoden viimeisistä kisoista 64,800 % (ratavideo)
perjantai 27. marraskuuta 2020
Kaksi päivää seuraaviin koulukisoihin
sunnuntai 25. lokakuuta 2020
Meidän toisista koulukisoista 2. sija ja 69,500 %!
Auto starttasi tänään kello 6.45 kohti tallia, jossa odotti vielä auton pakkaamista ja Mintun letitys. Olimme menossa toisiin koulukisoihimme. Kuten olen jossain aiemmin maininnut, niin olen joskus 15 vuotta sitten osallistunut tuntihevosilla oman tallin rataharjoituksiin, mutta en ole päässyt kisaamaan koulua aikaisemmin ja seuraestekisojakin mennyt yhtä kauan sitten kaksi kertaa. Nämä kisat olivat siis sekä minulle että Mintulle toiset oikeat koulukilpailut. Ja miten hienosti ne menivätkään virheistä huolimatta! Lopussa on videot radasta ja palkintojenjaosta.
Vapaa verryttely oli Artukaisten suurella ulkokentällä (en tosin tajunnut sitä kuin vasta vähän aikaa ennen maneesiverryttelyryhmän alkamista, joten kovin kauan en kerennyt ulkona ratsastaa). Itse kilpailu käytiin maneesissa, jossa oli myös kaksi erillistä verryttelyryhmää. Mintun kanssa saimme oikeastaan mieluisimman lähtönumeron, sillä olimme jälkimmäisen verryttelyryhmän ensimmäiset lähtijät. Näin suoritukseen päästiin heti suoraan verkasta.
Ulkona Minttu oli paljon virkeämpi, mutta maneesissa se vähän hyytyi. Uskon sen johtuvan siitä, että verryttelyssä tuli tosi ahdasta ja vaikeaa, koska kaikki ratsastivat ihan sikinsokin ja oli hankalaa löytää yhtäkään suoraa, jossa olisi voinut huoletta ratsastaa reippaasti eteen. Minttu myös säikähti useamman kerran hevosia, jotka laukkasivat hyvin läheltä sitä vieraassa paikassa. Vähän tammalla siis tuntui jäävän käsijarruajattelu päälle radallekin. Tuomari ei sitä kylläkään huomannut vaan kehui energisyydestä. :D Itse kuitenkin tunnen eron selkään, ja nyt tuli sellainen olo, että puoliksi kannoin Mintun läpi radan. Ei se raskas kädelle ollut yhtään, mutta sain olla todella skarppina, että Minttu pysyi ravissa eikä esimerkiksi ruvennut pudottelemaan käyntiin, mitä se verryttelyssä teki.
Hyytyminen näkyi siinä, että laukkaohjelmassa tuli ongelmia. Oikeassa laukassa nosto meni ihan ok ja ympyrästä tuli oikein kaunis, mutta heti ympyrän jälkeen eteenpäinpyrkimys katosi ja Minttu pudotti raviin. Sain korjattua ja lävistäjä tultiin laukassa mukavasti. Vasemmassa laukassa Minttu taas nosti kahteen kertaan väärän laukan, mutta sen jälkeen siinäkin ympyrä ja lävistäjä sujuivat. Olen huomannut, että Mintulla eteenpäinpyrkimyksen ongelmat näkyvät nimenomaan helposti laukan putoamisena raviin ja väärien laukkojen nosteluna. Vasen laukka on myös minulle vähän vaikeampi nostaa. Myöskään lisäyksistä ei tullut niin lennokkaita kuin mitä Minttu kotona esittää, mutta ne olivat kuitenkin tahdikkaita ja niissä näkyi ero harjoitusraviin.
Radan jälkeen valittelin radan ongelmakohtia kaverilleni Marjalle, joka oli tullut mukaamme kuvaamaan, auttamaan ja kannustamaan. Meinasin lentää pyllylleni, kun hän kertoi, että no me kylläkin johdetaan monen prosenttiyksikön kaulalla seuraavaan. :,D Loppuvaiheessa yksi ratsukko meni ohi, mutta lopputulos oli kuitenkin 2/12 ja 69,500 %! Tuomari oli selvästi ottanut kiltin linjan, koska joistain kohdista olisin odottanut huonompia numeroita, mutta toisaalta skaala on kaikkien kohdalla sama ja muita luokan tuloksia selatessani näytti kyllä siltä, että numeroskaalaa oli käytetty laajasti ja annettu myös niitä huonompia numeroita. Radassa oli virheistä huolimatta myös paljon hyvää ja onnistunutta; Minttu esimerkiksi oli hyvin rennon ja tyytyväisen oloinen ja muoto pysyi melkein koko ajan tasaisena ja tuntuma kevyenä.
Voin olla tosi tyytyväinen siihen, että vaikka Minttu ei olisi lennokkaimmillaan ja parhaimmillaan, niin silti sen liikkuminen voi olla näinkin hyvää. Joku päivä saadaan oikea vire varmasti vielä radallekin mukaan! :)
Täytyy olla myös hirveän onnellinen näin viisaasta 4-vuotiaasta: täysin uusi paikka, vieraita hevosia, kuulutuksia, tuomaripöytä, säikähdyksiä kyljen vierestä laukkaavista hevosista, ja silti se käyttäytyi hienosti ja oli radalla rento ja tyytyväinen! Myöskään ulkona verryttelyssä ei ollut ongelmia, vaan se vähän katseli ympärilleen mutta teki kaiken mitä pyydettiin eikä säpsyillyt tai sinkoillut. Uutena asiana tuli myös suitsiin kiinnitettävä ruusuke, joka lepatti kunniakierroksella. Minttu vähän pörhelsi kunniakierroksen alussa, joten se ehkä johtui siitä. :D Senkin ihmettely kuitenkin unohtui yhden pitkän sivun jälkeen.
Eihän tämä mikään maailmanmestaruus ollut vaan seurakisojen HeC, mutta pitkäaikainen unelmani on ollut hankkia nuori hevonen, kouluttaa se itse ja päästä kilpailemaan sen kanssa. Nyt se on käynyt toteen ja siksi tämänpäiväinen menestys tuntuu ihan erityisen hyvältä. Huomenna harjoitukset jatkuvat ja katseet suunnataan taas kohti tulevia koitoksia.
perjantai 16. lokakuuta 2020
Tulevaa kisarataa hyödyttäviä harjoituksia – kuvia ja videota!
Tämä postaus on kooste kahdesta ratsastuskerrasta. Eilen maneesissa harjoittelimme erityisesti ravi-pysähdys-ravi-siirtymiä ja muutamia peruutuksia. Harjoitus oli aika kevyt, eikä Minttu hikoillut paljoakaan edes huovan alta. Tänään ulkokentällä taas ratsastin tavallista pidempään, koska Minttu keskittyi niin paljon ympäristöön (mm. puiden lehtien kahinaan aidan vieressä) ja kesti melko kauan, ennen kuin sen sai orientoitumaan tehtäviin kunnolla. Tänään työskentelimme paljon ympyrällä ja ravi-pysähdys-ravi-siirtymien lisäksi teimme paljon laukka-ravi-siirtymiä ympyrällä.
Maneesissa Minttu oli vähän liian touhukkaan ja säheltävän oloinen aika suuren osan ajasta ja muun muassa rikkoi ravilisäyksiä laukalle, mitä se normaalisti hyvin harvoin tekee. Se ei myöskään olisi malttanut kävellä alkukäyntejä rennosti vaan tarjoili pientä tikitystä tai sitten ravia. Niinpä rupesin hyvin pian ravaamaan lämmittelyraveja, koska olin jo ehtinyt kävelyttää sitä maasta ihan riittävästi.
Ensiksi tein pari kertaa kolmikaarisen kiemurauran, joka on myös ohjelmassa. Viime kisoissa ratsastin huolimattomasti enkä mennyt ihan pitkille sivuille saakka, joten tällä kertaa olen tarkkana oikeasta tiestä. Toinen tärkeä asia on se, että hevonen suoristuu keskilinjaa ylitettäessä lyhyen sivun suuntaiseksi. Jos se ei ole silloin suora, seuraavan kaaren ratsastamisesta tulee vaikeaa ja hevonen kaatuu siinä helposti sisäpohjetta vasten.
Kun Minttu on rento, lisäykset vaikuttavat olevan sille helppoja. Tärkeitä kohtia radalla ovat erityisesti ne kohdat, joista lisäykset alkavat, koska niissä Minttu täytyy saada nopeasti suoraksi, jotta lisäys voi alkaa oikeassa pisteessä ja jatkua suorana. Minttu kyllä lisäilee, vaikka se olisi ties millä kiemuralla, mutta silloin lisäys menee etupainoiseksi ja muutenkin kamalaksi.
| Paljon kertova kuva ravilisäyksen tekemisestä vinolla hevosella. :D Kuva on keväältä 2020. Takajalka astuu eri linjalle kuin etujalka ja kaula on taipunut ulospäin. |
Pysähdykset ravista onnistuivat maneesissa mukavasti. Minttu ei aina pysähtynyt tasajaloin, mutta pysähdykset olivat kuitenkin napakoita ja toisaalta pehmeitä eikä niissä tullut mitään käynnin kautta valumisia. Osa liikkellelähdöistä taas oli tahmeita. Tein taas muutamia peruutuksiakin, mutta huomasin, että niitä ei ehkä kannata ennen kisoja enää harjoitella lukuun ottamatta sitä yhtä kertaa, kun katsotaan niitä vielä Minnan kanssa. Minttu on nimittäin tohkeissaan oppimastaan uudesta liikkeestä ja nyt tarjoaa peruutusta turhan oma-aloitteisesti pysähdyksen jälkeen, mikä oli selvä syy raviin siirtymisten ajoittaiseen hankaluuteen. :,D En halua, että esimerkiksi pysähdyksen ja tervehdyksen jälkeen se alkaa peruutella ja pöristä, että hei katsokaa tässä piti tehdä tää liike... Nytpä siis kisoihin saakka harjoitellaan vain suoraan raviin lähtemistä pysähdyksestä.
Ulkokentälläkin tuli useaan otteeseen keskusteltua välillä hyvinkin napakasti, että pysähdyksestä lähdetään raviin eikä jäädä jäkittämään ja ajattelemaan taaksepäin. Lopuksi Minttu esittikin yhteen menoon monta nykyisellä tasollaan hyvää pysähdystä, joista liikkellelähtö tuli helposti. Pari väliaskelta käynnissä vielä tuli, mutta siirtymät olivat pehmeitä ja miellyttäviä ja Minttu jätti pois kaikenlaiset taaksepäin ajattelemisen elementit, kuten steppailun ja pään heittämisen, joten olin tyytyväinen ja kiittelin sitä kovasti! Näitä on tänään tekemälläni videoklippikoosteella muutama.
keskiviikko 14. lokakuuta 2020
Syksyn ekat kisat tulossa
![]() |
| Meidän ensimmäisten kisojen verryttelyä kesäkuulta. Tämä pysähdys ei mennyt ihan nappiin. :) |
keskiviikko 30. syyskuuta 2020
Ei kun siis NYT on päästy takaisin treeneihin
Monta viikkoa sitten ehdin jo ilakoida ja kirjoittaa postauksenkin siitä, että Mintun kanssa kesälomailut ja Marshall Horses -koulutuskuukausi ovat ohi ja olemme vihdoin päässeet treenin syrjään kiinni. No, se oli lyhyt ilo. Minttu nimittäin sai ihan viimeisinä päivinä Marshall Horsesilla ollessaan tarhassa haavan ja siihen muutaman päivän lääkekuurin. Haava ei ollut oikeastaan minkään näköinen, ihan tavallinen hiukan verta tihkuva "naarmu", joten siitä ei pitänyt sen kummempaa riesaa tulla. Koska Minttu ei ontunut sitä, jalka ei turvotellut eikä muuallakaan ollut mitään poikkeavaa, sain ratsastaa. Ehdin ratsastaa kuitenkin vain kaksi kertaa, kun kävi ilmi, että Minttu nakertaa haavaa ja oli repäissyt siitä kunnolla nahkat pois tarhassa tai yöllä boksissa.
Eläinlääkäri kävi katsomassa haavaa ja totesi, että se on pinnallinen eikä sinänsä huolestuttava, mutta siihen olisi kuitenkin laitettava side, jotta Minttu ei pääsisi nykertämään sitä hampaillaan eikä haava likaantuisi. Koska haava oli ihon lähtemisen vuoksi nyt pinta-alaltaan aika suuri, myös liikutus pitäisi jättää pois, jotta minimoitaisiin haava-alueeseen kohdistuva liike ja nopeutettaisiin paranemista. Ensimmäinen kuukausi maneesillisella Hannulan tallilla meni siis hevosen jalkaa hoitaessa aluksi kahdesti ja sittemmin kerran päivässä. :D Suihkutin haavaa aina 10 minuuttia, sitten kuivasin, puhdistin laimennetulla Betadinella ja laitoin Vetramil-voidetta (myöhemmin kortisonisalvaa mahdollisen liikalihan kasvun estämiseksi). Sen jälkeen tarttumaton haavataitos haavaa vasten, pumpulityyny jalan ympäri, päälle löyhä pinteli ja sen päälle pehmeä neopreenisuoja estämään pintelin aukeaminen. Eläinlääkäri joutui rauhoittelemaan minua noin viikon hoidon jälkeen, että haavan paraneminen näytti oikein hyvältä. Se oli nimittäin vaaleanpunainen ja pinnaltaan ihan kostea (toinen kuva), mutta eläinlääkärin mukaan se on pakostikin sitä, sillä iho joutuu nyt uudistumaan solu solulta reunoilta alkaen ja voi kestää useita viikkoja, ennen kuin haavan keskikohta on kunnolla ummessa. Väri oli tässä vaiheessa kuulemma oikein terve. Tämä on ensimmäinen kerta, kun millekään hevoselleni tulee noin avonainen haava jalkaan, sillä aina ne ovat olleet vain naarmumaisia eli pitkiä ja kapeita (tämän halkaisija leveyssuunnassa oli 2 - 3 cm), joten hermoilin vähän turhiakin.
Paraneminen eteni tasaisen hyvin ilman takapakkeja, ja nyt haava on ummessa. Nyt olen päässyt aloittamaan ratsastamisen uudestaan jo parisen viikkoa sitten, mutta tämän postauksen viimeistely venyi työkiireideni vuoksi. Pidän "haavan" päällä vielä suojaa, sillä leveimmässä kohdassa ei vielä kasva karva ja se näyttää kutittavan Minttua tai tuntuvan oudolta. En halua, että se repäisee sen uudestaan auki. Haavakohtiin kasvoi valkoista karvaa, joten nyt hevosellani on uusi merkki. ;)
Näiden parin viikon aikana olen ratsastanut tallin kaikilla ratsastusalueilla eli maneesissa, pienellä kentällä, isolla kentällä, estekentällä ja maastoreiteillä. Tykkään lähteä ulkokenttätreenin jälkeen loppukäynneille tai -raveille tallialuetta kiertävälle radalle, jotta Minttu tottuu siihen arkipäiväisenä osana sen elämää. Ulkokentillä se vielä vähän katselee ympäristöään varsinkin alussa, mutta hirveän järkevästi se jatkaa matkaa, ei tee typeryyksiä ja antaa vaikuttaa. Muutama päivä sitten tein jopa ensimmäisen "maastotreenin" eli annoin Mintun ravata ja laukata reippaasti maastorataa ympäri. Kyllä oli iloinen hevonen!
![]() |
| Haava ihan alkuvaiheessa sen jälkeen, kun Minttu oli repäissyt siitä nahkan pois. Haava on kuiva mutta vähän kuopalla, ja sen reunoilla on hieman turvotusta. |
![]() |
| Tässä jalkaa oli hoidettu jo useampi viikko. Iho on lähtenyt hyvin uusiutumaan, ja kapeammissa kohdissa kasvaa jo uusi, valkea karva. |
![]() |
| Ekan ratsastuksen jälkeen pitkästä aikaa! Vai olisiko kuitenkin ollut sitä ennen, kun en ole tuon punanaamaisempi. :D |
![]() |
| Pikkukenttään tutustumassa |













