Oma hevonen [x], oma talli [x] – ajatuksia unelmieni hevostenpidosta

Olen asunut nykyisessä omistusasunnossani (50/50 minun ja tulevan aviomieheni) nyt kaksi vuotta ja tykkään kodistamme ihan älyttömän paljon. Asumme Turussa aivan keskustan lähettyvillä niin, että Aurajoen rantaan aivan torin kulmille kävelee kymmenessä minuutissa. Nykyiseen elämäntilanteeseemme tämä sopiikin hyvin, koska tykkäämme käydä paljon erilaisissa tapahtumissa ja varsinkin kesäisin kaiken maailman riennoissa ulkona. 

Kaikkihan me kuitenkin varmaan tiedämme, että valtaosa ainakin aktiivisista hevosharrastajista on joskus ajatellut, millaista olisi, jos harrastukseen ei lähdettäisikään töiden jälkeen autolla, vaan tuvan ikkunasta näkyisi pala suomalaista perinnemaisemaa: valkoista aitaa, ruohoa ja hevosia.

Karistetaan vielä hetkeksi talliajatus ja palataan siihen tosiasiaan, että suurimmalla osalla hevosharrastajista ei ole ylipäätään omaa hevosta, jonka voisi jonnekin sijoittaa. Tähän vaikuttaa tietysti moni seikka; oman hevosen pitäminen vaatii rahaa, aikaa ja osaamista ja näistä etenkin ensimmäistä, koska sillä voi paikata puutteita kahdessa jälkimmäisessä. 

Minulle unelmieni hevosharrastus on kuitenkin aina tarkoittanut omaa hevosta, ja tähän on helppo luetella monia syitä alkaen siitä, että esimerkiksi Mintun kaltaista nuorta, lupaavaa puoliveristä tuskin löytyisi vuokra- ja ylläpitohevosmarkkinoilta varsinkaan kilpailukäyttöön. Haluan myös päättää, millaisella satulalla ratsastan ja millaisia muita varusteita käytän ja olla yksin vastuussa siitä, miten hevoseni koulutus edistyy. Muidenkin omistamia hevosia on mukava ratsastaa varsinkin, jos niitä pääsee ratsastamaan useita kertoja viikossa, mutta ei se samalta kuitenkaan tunnu. Oma on aina oma.

Varsinaisesti tätä postausta innoitti kuitenkin se, että viimeiset 20 vuotta viime aikoina olen haaveksinut omasta tallista. Postaus sisältää siis runsaasti vaaleanpunaisia hattaraunelmia aiheesta "unelmieni hevostenpito kotona".

Alempana olevat kuvat talleista eivät ole omiani, mutta niiden käyttöoikeudet mahdollistavat kuvien vapaan jakamisen.

Kyllähän tällaisia kelpaisi katsella omalla takapihalla. Kuvassa 3-vuotias Minttu ja tarhanaapuri Kotimäessä alkukesällä 2019.

Heppatytön unelma: kesä, kärpäset ja onnellinen hevonen laitumella.

Ollapa iso tontti, johon mahtuisi ratsastuskenttä! Kuva Tarun ja Kimin tallilta kesältä 2020, kun tein viimeistelytreenejä minun ja Mintun ensimmäisiin kilpailuihin.

Miksi ei vuokratallipaikkaa?

No, siinäpä se. Täysihoitopaikassahan on valtavasti hyviä puolia ja vähemmälti huonoja. Nykyiseen täysihoitopaikkaamme Hannulan talliin olen oikein tyytyväinen. Hevonen pääsee aina suunnilleen samaan aikaan ja tarvittaessa vähän säänkin mukaan ulos ja sisälle, sen märkä loimi kuivuu tehokkaasti kuivaushuoneessa, hevostenhoitaja on päivisin paikalla aina vähintään toinen silmä kohti hevosia ja ylipäätään tallilla on apukäsiä, joilta voi pyytää vastavuoroisia pikku palveluksia, jos itse ei  juuri nyt ehtisi tallille. Omistajana minun ei tarvitse miettiä sellaisia asioita kuin aitojen kunto, kuivike- ja heinätilaukset tai ratsastusalueiden lanaus. Ja niitä alueitahan riittää: Hannulan tallilla on pitkä maneesi, johon kulku on suoraan Mintun karsinan edestä, ja sen lisäksi pikkukenttä, estekenttä, iso kenttä ja harjoitusrata. Maneesi onkin mielestäni suurin plussa vuokratallipaikassa verrattuna omaan talliin, sillä harvalla meistä on varaa pistää omakotitalon hintaa kiinni maneesiin. Toinen vähintään yhtä suuri asia on se, että täysihoitotallilla voin jättää huoleti menemättä tallille joinakin päivistä ja pitää lomia tai saada sellaiset järjestymään korkeintaan pienellä vaivalla.

Miksi sitten oma talli?

- Maalla asuminen hevoset omassa pihassa on idyllistä, enkä tarkoita idyllisellä nyt sitä, että siitä alkaa ikuinen heppaleiri, jossa päivät pitkät vain ratsastetaan ja katsellaan verannalta Hevoshullun aukeaman ylitse, kun ponit kirmaavat laitumella ja auringonkukat huojuvat tuulessa. En ole koskaan asunut maalla, mutta olen aina (ehkä muutamaa kriittisintä teinivuotta lukuun ottamatta) tiennyt olevani sielultani osin maalaistyttö. Viihdyn luonnon ympäröimänä ja löydän tällaisesta paikasta jonkin sisäisen rauhan, vaikka tunnistankin kaupunkiasumisen hyvät puolet. Mielikuvaani maalaisidyllistä kuuluu sitten se oma talli.

- Olen motivoitunut harrastamaan mutta laiska lähtemään harrastuspaikkoihin. Pakkaset tai sateet eivät suuremmin haittaa, mutta jostain syystä minulle on aina ollut vaikeaa lähteä ajamaan mihin tahansa harrastuspaikkaan, vaikka sinne olisi vain vartti matkaa. Vaikerran sisäisesti sohvalla, kun ajattelen ulkovaatteiden pukemista ja ajomatkaa. Tästä syystä myöskään välillä aloittamani saliharrastus ei ole ollut menestys, koska kävelymatkan päässä olevat salit taas ovat olleet muulla tavoin epäsopivia. Lenkille tai vaikkapa iltatalliin sen sijaan lähden mielelläni, koska niiden suorittaminen alkaa käytännössä ulko-ovelta. Olen menneinä vuosina juossut jopa muutaman maratonin ja harjoitusmäärät ovat tietysti olleet isoja, ja nytkin olen omistanut jo yli 7 vuotta koiran, jonka kanssa lenkkeilen päivittäin. Jostain kumman syystä parin tunnin liikuntasuoritus ei siis ole mikään ongelma, mutta vartin ajaminen jonnekin muualle sitä tekemään on. :D

- Haluaisin mahdollisuuden olla kentällä yksin silloin kun haluan. Tykkäisin pitää siellä puomeja ja kavaletteja aina esillä ilman, että niitä täytyy olla aina korjaamassa pois ja kyselemässä ja tarkistelemassa varauskalenterista, ovatko ne jonkun tiellä. Näitä tulee mentyä oikeasti ihan liian harvoin. Mielikuvissani näen Ingrid Klimken kentän, jossa on aina muutamia kavaletteja suoralla ja viuhkamaisella uralla siisteissä jonoissa. :D Toiseksi olisi kiva virittää Pixio-kamera rauhassa paikalleen ja olla jälleen stressaamatta siitä, haittaako vihreänä loistava ja pyörivä jalusta kentällä muita ratsukoita. Vaikka Hannulan talli on koostaan (n. 40 hevosta) huolimatta yllättävän rauhallinen eikä mielestäni juuri koskaan ruuhkainen talli, varsinkin talvikaudella maneeskäyttöä on paljon ja voi joutua antamaan tilaa esimerkiksi toisten valmennuksille.

- Hevosten hoitamisen saa järjestää omassa tallissa sellaiseksi kuin haluaa ja pystyy. Nykyisellä tallilla heinäruokinta on viidesti päivässä ja tarhausaika sopivan pitkä, joten nykyään tässä asiassa ei ole muutenkaan ongelmia, mutta valtaosalla alueen talleista heinää jaetaan kolmesti ja tarhausajatkin saattavat olla ikävän lyhyitä. Hevosen muu hoitaminen helpottuu kotona kuitenkin valtavasti, jos sille täytyy esimerkiksi antaa lääkettä useasti päivässä tai hoitaa haavaa ja sen voi tehdä kotipihallaan käden käänteessä sen sijaan, että täytyisi ajaa monta kertaa päivässä vuokratallille. Myös loimitusta voi säätää mielensä mukaan, kun taas melkein joka paikassa vuokraan kuuluu yksi loimi päälle ja pois ja kaikesta muusta veloitetaan (täysin ymmärrettävästi) erikseen. Monille hevosten hyvinvointiin liittyvien asioiden järjestäminen itse onkin tärkein syy haluta hevoset omaan pihaan.

- Hevosen kanssa pääsee puuhailemaan ihan eri tavalla kuin täysihoitotallilla. No, onhan toki niitäkin harrastajia, jotka puoliksi asuvat vuokratallilla ja käyvät kotona vain nukkumassa, mutta ainakaan itse en halua luuhata tallilla koko päivää tai ajella sinne useasti päivässä. Kotona hevosia taas voi seurata ihan eri tavalla ja käydä vaikka vain moikkailemassa niitä tai tarkistamassa nopeasti jotain.

- Hevosten pitäminen kotona on edullisempaa kuin suuren kaupungin hulppealla täysihoitotallilla (?). Kysymysmerkin laitoin siksi, että tämähän riippuu laskemistavasta. Jos tallin, tarhat, kentän ym. joutuu rakentamaan alusta saakka, niin ne toki maksavat niin monta rahaa, että lompakosta loppuu tila. Varsinkin siis alkuvuosina hevosenpito on kotona kalliimpaa, kun hevosenhoitokulut eivät ole täysihoitotalliin verrattuna kuitenkaan niin paljon halvemmat, että lainanhoitokustannukset voisi kuitata sillä. Toisaalta lainaa ei maksella ikuisesti ja lyhennykset kartuttavat omaa omaisuutta. Varsinkin näin kasvukeskuksessa Turun seudulla voi olettaa, että hyvin pidetty pikku maalaisidylli pitää arvonsa. Rakentaminen on siis kallista ja kiinteistön hoitamisesta tulee kustannuksia, mutta ajan myötä tilanne tasoittuu. Jotkut vastarannan kiisket toki ovat sitä mieltä, että hevosten pitäminen kotona maksaa 10 000 euroa kuussa, koska omalle työlle pitää laskea hinta, mutta itse pidän ajatusta naurettavana. Kyse on harrastuksesta, eikä siihen käytetty aika ole pois palkkatyöstäni. En usko myöskään, että nämä henkilöt laskevat tuntitaksaa sillekään, paljonko heidän TV:n katselunsa, ruoanlaittonsa tai somettamisensa vie aikaa.

Moni näkee tässä rähjäisen vanhan tönön, hevosihminen taas upean aihion omalle pikku hevostallille. :D Kuva: PxHere

Millaisen kotitallin haluaisin?

Jos olisin miljonääri, niin rakennuttaisin kyllä överihienon maneesin ja kentät, hiekkapohjaiset maastoreitit ja koko helahoidon, mutta kirjoitan nyt siitä näkökulmasta, mikä voisi olla rahallisesti mahdollista.

- Haluaisin yhden "ykköshevosen", joka tällä hetkellä on Minttu. Lisäksi minua ovat aina viehättäneet vuonohevoset ja jotenkin haluaisin sellaisen tai jopa kaksi tepastelemaan pihaan. Ne olisivat lähinnä maastoilukäytössä. Seuralainen voisi olla jokin muukin poni, mutta sen verran iso, että voisin liikuttaa sitä ratsain. Koska tykkään hevosten ratsukouluttamisesta, voisi olla mielenkiintoista hankkia kerralla yksi tai kaksi koulutettavaa vaikkapa Virosta, ratsastaa niitä ja myöhemmin myydä jollekin harrastuskavereiksi. Toki pihassa pitäisi kuitenkin aina olla vähintään yksi seuraponi.

- Ratsastusalueista ehdoton vaatimus on oma, hyväpohjainen kenttä. En halua olla peltopohjan varassa ja ratsastaa ilman valaistusta tai pelkästään maastossa, vaan kunnollinen, aidattu kenttä olisi oltava. Maneesia tietenkin kaipaisi jäätikkökeleillä, mutta täällä lounaisrannikolla talvi tulee yleensä niin myöhään, että yleensä pohjat ovat sulana osan talvesta.

- Talli voisi olla pienikin, mutta sen pitäisi olla viihtyisä. Pinnat maalaisin jollain vaalealla värillä ja panostaisin yksityiskohtiin, kuten kehystettyyn hevosaiheiseen valokuvaan tai tauluun seinällä tai vaikkapa hevosenkengistä tai längistä tehtyihin koristeisiin. Satulahuoville hankkisin ns. oskarinoksan, jossa huovat voisivat olla kaikki siististi esillä ja kuivua helposti käytön jälkeen. Vältän muutenkin myös kotonani kaikenlaista väliaikaista ja keskeneräistä, kuten siellä täällä lojuvia pikkuesineitä, asioiden säilytystä epämääräisissä muovikasseissa ym., joten haluaisin myös tallin olevan siisti ja yksityiskohdilla kauniiksi tehty. Tallin edustaa voisi koristaa yksinkertaisesti istuttamalla kukkia tai jotain nättejä pensaita.

- Olisi kätevää, että tallirakennuksesta olisi suora pääsy tarhaan, jolloin talutteluun ei menisi aikaa. Rakennus voisi olla joko pihatto, jossa on myös erillinen hoitotila, tai sitten hevoset voisivat olla karsinoissa, joiden takaovet avaamalla pääsee tarhaan.

Englantilaistyyliset yläosasta aukeavat karsinanovet ovat ihania! Jos tuo ovien edustalla oleva alue olisi tarhanpohjaa, hevoset voisi päästää suoraan karsinasta ulos. Kuva: Oliver Dixon / Geograph

En tiedä, tuleeko unelma omasta tallista toteutumaan, mutta minusta on kiva haaveilla aina jostakin "seuraavasta etapista". Aiemmin se on ollut opinnoista valmistuminen, sitten työtilanteen vakiinnuttaminen, Turussa asuminen, oma asunto, hevonen, kilpaileminen ja nyt kaiken tämän jatkoksi ja rinnalle oma pikku maalaispaikka.

Millaisia hevosteluun liittyviä unelmia sinulla on? Jaa ajatuksesi kommenteissa!

Meillä edistytään ja odotetaan jo innolla kisakautta

Nyt olikin tullut muutaman viikon postaustauko, koska töissä on ollut niin kiireistä, että kovin paljon mitään ylimääräistä ei ole ehtinyt. Nyt minulla alkoi kuitenkin talvilomaviikko, joten vihdoin ehtii istua alas ja vähän miettiä, mitä me ollaan viime viikkoina tehty.

Viimeksi kirjoitin nuoren hevosen laukan säätelystä ja siitä, että Mintun laukkaan on vähitellen alkanut löytyä vaihteita. Käytännössä se tarkoittaa, että voima on lisääntynyt, jolloin laukkaa on mahdollista koota ja lisätä eikä se vain rullaa aina samanlaisena. Samoilla teemoilla ollaan jatkettu edelleen. 

Minna tuli luotsaamaan menoamme viimeksi toissapäivänä. Alussa ongelmia aiheutti Mintun vetelyys käynnissä. Sehän helposti vähän jarruttaa maneesissa muutenkin ja on ulkona taas luonnostaan paljon eteenpäinpyrkivämpi, mutta käynnissä tämä korostuu vielä enemmän. Saan olla nyt aivan ehdottoman tarkkana ja ottaa kunnolla harjoiteltavaksi asiaksi, että pohkeesta lähdetään käynnissäkin kunnolla eteen eikä reagoida vain ottamalla pari hätäisempää askelta ja venymällä pitkäksi. Vaikka olenkin vaatinut sitä reagoimaan pohkeeseen ja kävelemään raahustamatta, olen huomannut, että olisi pitänyt vaatia vielä enemmän. Kun olen mielestäni saanut Mintun kävelemään ihan reippaasti, Minna käskee nimittäin pyytämään vielä tarmokkaampaa käyntiä. Otetaan tästä siis ihan oma ohjelmanumeronsa treeneihin.

Kun käynti oli saatu säälliseksi, tehtiin hetki ravitehtävää niin, että käänsin R:stä tai S:stä radan poikki, siirsin keskellä käyntiin muutamaksi askeleeksi ja heti takaisin raviin. Tehtävä ei ole ihan helppo, koska 20 metrin levyisellä radalla ehtii juuri ja juuri suoristaa hevosen, kun pitäisi jo tehdä hyvin valmisteltu siirtymä ja heti sen jälkeen valmistella taas siirtymä raviin ja kääntää hevonen pitkälle sivulle. Saimme kuitenkin Minnalta kehuja, että siirtymät ovat kautta linjan parantuneet kovasti, ja erityisesti mieleen jäi, että hänen mukaansa Mintun siirtymät käynnistä raviin lähtevät poikkeuksellisen hyvin takaa eteen. On ihanaa kuulla kokeneelta valmentajalta tällaista, koska vielä nuorempana siirtymät eivät todellakaan olleet helppoja, vaan niissä moottori tuntui sammuvan ihan tyystin. 

Laukassa piti ratsastaa pitkän sivun alussa vähän eteen ja sen jälkeen loivaa avotaivutusta niin, että avoon siirtyminen alkaa jo reippaan laukan aikana ja sitten avon avulla kokoan laukkaa. Suoralla uralla laukan kokoaminen on vaikeampaa, joten ollaan hyödynnetty näitä taivutuksia ja kaarevia uria takajalkojen saamisessa alle. Tehtävä vaati tarkkuutta mutta onnistui mukavasti jo heti ensimmäisellä yrityksellä. Lopuksi laukkaa pidennettiin ja koottiin vielä ympyrällä. Minttu reagoi jo aika hyvin näihin pyyntöihin. Nyt voidaan alkaa parantaa kokoamisia niin, että pyydän vähän enemmän, vähän pidempiä aikoja (tähän saakka olen ratsastanut vain ehkä kymmenen askelta) ja vahdin, että muoto pysyy samana eikä pääse liian korkeaksi eikä selkä yhtään jännittymään.

Olen jo katsellut kisakalenteria innokkaana ja toivon, että lähialueille tulisi vielä lisää vahvistettuja kisakutsuja kevääksi. Lumikeleillä en kuitenkaan uskalla lähteä ajamaan, koska vetoautoni ei ole niin iso, että viitsisin ottaa liukastelun riskiä. Artukaisissa olisi koulukisat maaliskuun lopussa ja toukokuussa useammassakin paikassa (Artukainen, Perniö, Paimio ym.). Huhtikuulle olisi kiva saada jotkin kisat myös, jotta olisi valinnanvaraa ja jotta ehtisi saada jo ennen kesää parit tai muutamat kisat alle.

Kuvat on otettu videolta tammikuussa. Nyt ollaan menty enimmäkseen ulkona, kun pohjat ja säät ovat olleet niin hyviä. Pakkanenkaan ei ole haitannut, koska kyllä jonnekin -15 asteeseen saakka pysyy vielä lämpimänä, kun ratsastaa reippaasti. Ja hevostahan tällaiset pakkaset eivät haittaa, tuo vain lisää pirteyttä (välillä hyvä ja välillä huono asia :D).

Vaihteita nuoren hevosen laukkaan

Tänään ratsastin isolla ulkokentällä ja päätin keskittyä erityisesti laukkatyöskentelyyn. Pystytin taas Pixion kuvaamaan. Laitan tähän myös muutaman videolta otetun kuvankaappauksen.

Olenkin jo aiemminkin kirjoittanut ajatuksiani Mintun laukasta ja siitä, että vaikka nykyään laukka rullaa kauniisti, sitä on vielä aika vaikea ratsastaa. Aina silloin tällöin kuitenkin tulee ratsastuskertoja, kun pääsen laukkaan paremmin käsiksi. Eilen ja tänään oli sellaiset päivät. Siitä intoutuneena kirjoitan tänään keinoista, joilla olen itsekseni ja valmennuksissa pyrkinyt parantamaan Mintun laukkatyöskentelyä.

Olen muuten ihan innoissani, koska eilen ratsastin Mintulla meidän ensimmäisen laukanvaihdon! :D Minua ei ole vielä kukaan koskaan opettanut tekemään vaihtoja, koska en ole juurikaan ratsastanut sellaisilla hevosilla, jotka sen osaisivat. Jonkin yksittäisen vaihdon olen räiskäissyt joskus vuonna keppi ja kivi kaverin hevosella. Onneksi olen lukenut paljon ratsastuskirjallisuutta ja katsonut satoja tunteja ratsastusvideoita ja usein jopa kuvitellut mielessäni askel askeleelta, miten vaihto ratsastetaan Kyran ohjeiden mukaan. :,D Minttu nimittäin tuntui eilen maneesissa todella hyvältä, kantoi itsensä ryhdikkäästi ja oli valppaasti pohkeen edessä, joten yhden laukkalävistäjän lopuksi päätin kokeilla onneani, kokosin vähän ja annoin vaihtoavut. Ja sehän vaihtoi ja aivan puhtaasti eikä edes jännittynyt tai tehnyt muutenkaan mitään ylimääräistä! Vaihto oli sille paitsi sen ensimmäinen pyydetty vaihto mutta ei teknisestikään yhtään pöllömpi. Mintunhan ei tarvitse osata vaihtoja vielä tällä kilpailukaudella ollenkaan, joten mikään kiire ei ole, mutta Minna oli ehdottanut, että silloin tällöin sopivassa tilanteessa voisi kokeilla ilman sen kummemman numeron tekemistä. 

Mutta takaisin siihen laukka-asiaan. Miten parantaa hevosen ratsastettavuutta laukassa? (Listan kohdat eivät ole missään tietyssä järjestyksessä.)

Tässä Minttu tulee mukavasti laukassa "takaisin" ja pitää muodon samana kuin ennen sitä.

Tämä screenshot taisi olla kohdasta, jossa Minttu kokosi muutaman askeleen ajaksi laukkaa sen verran kuin se tällä hetkellä oikeastaan pystyykään. Tuota ylläpidettiin vain muutamia askelia.

Myös ravissa tuli kivoja pätkiä!

Välillä tehtiin voltti, jotta sain Mintun paremmin molemmille ohjille. Tässä voltin alkua...

... ja tässä loppua.

Taputapu! Hieno tyttö!

1) No okei, tämä ensimmäinen on ansaitusti ykköspaikalla: aika. Hevoselta voi vaatia vain sen verran kuin sen ikä ja fyysinen kehitystaso mahdollistavat. 3-vuotiasta voi opettaa laukkaamaan reippaasti eteenpäin ja 20 metrin ympyröillä mahdollisimman laajalla kaulalla. Seuraavina vuosina repertuaaria voi hiljalleen laajentaa.

2) Voima. Uskon, että tämä on syynä myös siihen, miksi Mintun kanssa laukkatehtävien tekeminen on monesti vähän vaikeaa. Sillä ei ole vielä niin paljon voimaa, että se jaksaisi ns. istua laukassa kovinkaan paljon tai kovin pitkiksi ajoiksi. Hevonenhan tarvitsee luontaisesti etupainoisena eläimenä voimaa siihen, että se voi siirtää painoaan takaosalle ja ikään kuin istua enemmän.

3) Siirtymät. Hyvin tehdyt siirtymäthän ovat itse asiassa pieniä kokoamisia myös HeC- ja HeB-tasolla; hevosen täytyy keventää etuosaansa ja ottaa painoa enemmän takajaloilleen, jotta se voisi tehdä pehmeän siirtymän ja jatkaa heti tahdissa ja itseään kantaen. Kun liikkeistä tulee vaativampia (esim. laukka-ravi-siirtymän sijaan laukasta käyntiin), kokoamistakin tarvitaan enemmän.

Tänään tein juuri siirtymiä saadakseni Mintun paremmin pohkeen eteen ja kantamaan. Ensin aloitin muutamalla ravi-käynti-siirtymällä ja sen jälkeen ravissa niin, että pyysin pienen matkan isompaa ravia, sitten vähän takaisin ja kohta taas eteen. Tämän jälkeen siirryin laukkaan, jossa ratsastin ensin eteen ja sitten askel askeleelta pyysin Minttua kokoamaan laukkaansa. Videolla näkyy useampi tällainen kohta. Erot eivät ole vielä valtavan suuria eikä niiden varsinaisesti kuulukaan olla, kun nuori hevonen on kyseessä, mutta eron voi kuitenkin nähdä ja erityisesti tuntea. Tein toistuvasti puolipidätteitä ja pyysin kuitenkin pohkeilla aktiivista laukkaa. Jos eteenpäinpyrkimys meinasi hiipua, tarvittaessa kosketin pari kertaa raipalla takajalkaa osoittaakseni, että laukan täytyy jatkua. Kun Minttu kokosi itseään, kehuin sitä äänellä ja usein myös taputin kaulalle. Muotoa korjasin vähän korkeammaksi ja avoimemmaksi, jos Minttu meinasi (lähinnä alussa) tarjota liian matalaa kaulaa, koska liian matalassa ja ahtaassa muodossa on hankalaa koota, ellei hevonen ole todella kokenut.

4) Vastalaukka. Vastalaukkatehtävät kehittävät tasapainoa ja suoruutta ja riittävä suoruus taas on edellytys kokoamiselle. Moni hevonen saattaa esimerkiksi työntää lapaansa ulos myötälaukkaympyröillä mutta alkaa kantaa itseään vastalaukkakaarilla.

Millaisilla tehtävillä itse olet päässyt laukkaan paremmin käsiksi? Jaa parhaat oivalluksesi!

Mistä lähdettiin ja mihin on tultu?

Toissapäivänä oli poikkeuksellinen päivä. Valmentajani Minna Kauppinen nimittäin nousi suunnitellusti Mintun selkään. Minua kiinnosti nähdä, miltä Minttu hänestä tuntuu, ja varmasti on hyödyllistäkin, että opettaja saa oppilaansa hevosesta jonkinlaisen tuntuman ja siten ehkä tietää jatkossa vielä paremmin, mikä hevoselle on vaikeaa tai helppoa.

Minna ratsasti samoja tehtäviä, joita tässä syksyn ja talven mittaan on harjoiteltu, eli raviväistöjä, avoja ravissa ja laukassa ja vastalaukkaa. Olin valtavan iloinen, kun hän totesi, että se on hyvin ikäisensä tasolla ja ei ole mitään varsinaisia ongelmia. Joskus jää hetkeksi pohkeen taakse, kuten onkin jo ollut tiedossa, ja kun taas liikkuu reippaasti eteen, niin asiat sujuvat. Laukassa Minttu ei kauheasti vielä kokoa paitsi joskus lyhyitä pätkiä, kun sattuu oikein sopiva draivi päälle, ja Minnan arvio oli sama kuin minunkin ajatukseni ovat olleet, eli hevonen vain tarvitsee siinä aikaa ja voimaa lisää. Se on tällä hetkellä muutenkin takakorkea, mikä varmasti vaikeuttaa etuosan nostamista. Ei ollut kuitenkaan mitään sellaisia asioita, joita olisin opettanut sille jotenkin päin honkia. :D Jee!

Tästä intoutuneena jäin tonkimaan vanhoja arkistoja ja halusin vertailla tapahtuneita muutoksia. Mintunhan ostin heti kesän 2019 alussa, se kävi 10 kerran lyhyen eskarin läpi ja elokuussa jatkettiin laidunloman jälkeen. Näistä kuvista useimmat on otettu joko lokakuussa 2019 eli parin kuukauden aktiivisen ratsastuksen jälkeen tai sitten kesäkuussa 2020 eli vajaan vuoden ratsastuksen jälkeen. Lopussa on myös yksi kuva marraskuun 2020 kisoista ja vielä pieni koostevideo, jossa on uutta ja vanhaa materiaalia.

Lokakuu 2019

Kesäkuu 2020

Lokakuu 2019

Kesäkuu 2020

Lokakuu 2019

Kesäkuu 2020

Marraskuu 2020

Yritin löytää kuvia, jotka olisi otettu mahdollisimman samasta kuvakulmasta ja askeleen vaiheesta. Eniten tuolta silmään osuu, että liikkeessä etuosa on noussut ryhdikkäämmäksi. Marraskuun 2020 kisakuvassa vaikutelma on jo selvästi ylämäkeen, kun taas noin vuotta aiemmin maneesissa otetussa kuvassa selkä on aika lailla tasainen. Myös ravikuviin on tullut ryhtiä. Näistä uudemmista kuvista viimeistä lukuun ottamatta kaikki on otettu kesäkuussa 2020, joten niissäkin mennään puoli vuotta nykyistä kehitystasoa jäljessä. Videoita saaan Pixion avulla hyvin itsekin, mutta pitäisi saada joku innokas kuvaaja kameran kanssa tallille hiukan useammin.

Videolla maneesiklipit on otettu lokakuussa 2019 ja ulkokenttävideot muutama päivä sitten. Ryhtiä ja tasaisuutta on tullut, ja vaikka laukan kokoaminen ei vielä suju ihan helposti, niin onhan siinäkin voima ja ratsastettavuus ihan selvästi lisääntynyt.

Juuri nyt meillä molemmilla tuntuu olevan paljon intoa uuden oppimiseen ja treenaamiseen. Tänäänkin oli oikein inspiroiva valmennus, jossa taas opittiin vaikka mitä. Siitä teen postauksen luultavasti lähipäivinä. :)

Kouluratsun ura on uuden opiskelua (+ video)

Viime kuussa aloittamamme vastalaukan alkeisharjoitukset ovat edenneet. Eilen ja tänään jatkoin harjoituksia omatoimisesti, ja tältä päivältä otin myös videota.

Muutama päivä sitten Minnan treeneissä aloimme harjoitella vastalaukan nostamista siten, että tulen ravissa pitkää sivua hieman uran sisäpuolella, käännän uraa kohti ja samalla nostan vastalaukan. Tämä auttaa hevosta oikeanlaisen laukan nostamisessa. Jos hevonen tuntuu kadottavan tasapainonsa, ennen kulmaa se otetaan jo raviin, ja jos laukka pyörii hyvin, laukataan lyhyen sivun läpi vastalaukassa ja siirretään seuraavalla pitkällä sivulla raviin. Olin aika yllättynyt, että Minttuhan nosti ihan ensimmäisellä yrityksellä vastalaukan ilman mitään kummastelua! Hauskinta tässä on se, että kun se teki ihan uutta juttua ja sai siitä kehuja, niin se kuumeni ja alkoi nostella (vasta)laukkoja ihan omin lupineen silloin, kun piti ravata enkä varmasti antanut mitään laukka-apua. :,D Minttu ei ole normaalisti ollenkaan kuumuvaa sorttia, eikä se nytkään käyttänyt energiaansa mihinkään pöljäilyyn tai loikkimiseen, mutta kun se niin kovasti innostui osaamisestaan! Muutaman hyvän noston jälkeen laukkasimmekin sitten jo kulman läpi ongelmitta. Kerran tai pari laukka putosi kulmassa, mutta se johtui siitä, että Minttu jäi vähän pohkeen taakse, ja kun se eteni reippaasti, ei vastalaukassa ollut mitään ongelmaa.

Turkuunkin on tullut aivan ihana talvikeli, enkä todellakaan halunnut eilen ja tänään mennä maneesiin. Niinpä suuntasin "estekentälle" (tallin kolmesta ulkokentästä se keskikokoinen, jossa on kesäisin aina esteitä) ja kokeilin harjoittelemiamme liikkeitä itsekseni. Molemmilla kerroilla Minttu nosti pari kertaa väärän laukan, mutta useimmat nostot menivät oikein ja laukkasin jopa pari kertaa yhtä kyytiä koko kenttää ympäri, jolloin käännöksiä vastalaukassa tuli useampia peräkkäin. Vaikka olen ajatellut, että laukkatyöskentely on Mintulle vaikeampaa kuin ravityöskentely, niin tämä vaikutti suorastaan helpolta. Pääsin kehumaan sitä monta kertaa. Teimme myös raviväistöjä ja sekä ravissa että laukassa vähän avoja. Tänään Minttu jopa hieman hikosi muualtakin kuin huovan alta (viileillä keleillä se hikoaa hyvin vähän, vaikka työskentelisi reippaasti), joten treeni meni perille. :D Huomenna se saa vapaapäivän.

Laukassa kokoaminen tuntuu meille vielä vaikealta, mutta kyllä se tästä! Nämä laukka-avot ja vastalaukkaharjoitukset kehittävät tasapainoa ja suoruutta ja auttavat myös siinä, että pikkuhiljaa etuosan saa nousemaan ja takaosa jaksaa kantaa vielä enemmän painoa. Keväällä ollaan varmasti kehitytty jo taas pykälän verran eteenpäin. 😊

Kohti 5-vuotiskautta

Jos odotin, että nyt loppusyksyn kisatreenien ja kaksien kisojen jälkeen näin joulun alla vähän fiilisteltäisiin valmennuksissa ja ihasteltaisiin, miten kivasti ja sopivasti me ollaan ratsukkona kehitytty, niin erehdyin pahasti. :,D No, en kai sellaista tosissani odottanutkaan. Mutta valmennuksissa lähdettiin heti täyttä höyryä eteenpäin ja alettiin harjoitella meille uusia juttuja. Tällä hetkellä työn alla ovat erityisesti raviväistöt ja vastalaukan harjoitteleminen.

Kuva elokuulta. Nyt ei olla hetkeen saatu kuvaajaa kotiharjoituksiin mukaan.

Raviväistöjä olemme hiukan tapailleet syksyn aikana muutenkin, mutta etenkin kisojen alla ne jätettiin vähän syrjempään ja keskityttiin HeC- ja HeB-kouluohjelmissa vastaan tuleviin liikkeisiin. Nyt niihin on kuitenkin palattu. Vaikeinta raviväistöissä on tällä hetkellä suoruuden saavuttaminen eli käytännössä se, että Minttu kantaisi molemmat kylkensä yhtäläisesti. Oikealle väistäminen on selvästi helpompaa, mutta joudun olemaan tarkkana, että Minttu ei ala siinä taipua ja samalla vähän painua ulkopohjetta vasten, jolloin se myös tulee tyhjäksi sisäohjasta. Silloin se ikään kuin valahtaa väistön suuntaan. Vasemmalle se taas ei lähde väistöön niin helposti, tosin siihen suuntaan se ei sitten luhistukaan. Haluan myös, että Minttu reagoi väistössäkin hyvin eteen ja on valmis jatkamaan energistä ravia suoraan eteenpäin heti, kun pyydän. Siksi olemme Minnankin kanssa harjoitelleet niin, että teen väistöä vain vähän matkaa enkä koskaan ihan uralle saakka, ja lyhyestä väistöstä pitää heti lähteä eteen.

Väistöt saavat Mintun kyllä keskittymään hienosti, ja kunhan se ajattelee energisesti eteenpäin, ne ovat sille jo aika helppoja vähäisestä harjoittelusta huolimatta. Oikeastaan tuo kasaan valahtaminenkin on seurausta siitä, että eteenpäinpyrkimys ei ole ihan optimaalinen. Minna antoi hyvän mielikuvan: väistöissäkin pitäisi pystyä vähän työntämään kättä eteenpäin ja ikään kuin vain kääntämään rattia, jotta hevonen seuraa.

Vastalaukan harjoittelu on aloitettu ihan pienestä. Nyt olemme parina kertana tehneet harjoitusta, jossa laukkaan lävistäjälle mutta noin lävistäjän puolivälissä suoristankin keskihalkaisijan suuntaiseksi, laukkaan halkaisijan loppuun ja jatkan siihen suuntaan, jossa laukka on myötälaukka. Käännöshetki on se, jossa hevonen joutuu hiukan tasapainottamaan itseään, koska siinä tulee parin askeleen verran vastalaukkaa. Toisessa harjoituksessa tulen laukassa pituushalkaisijalle, laukkaan vähän aikaa eteenpäin ja sitten käännänkin kohtalaisen reippaasti uralle. Tässäkin tulee hetken verran laukattua vastalaukkaa, vaikka uralla laukka jatkuukin myötälaukkana. Toissatreeneissä eli ihan ensimmäisellä kerralla, kun tätä harjoiteltiin, Minttu tuntui tekevän sen ihan helposti molempiin suuntiin. Viime treeneissä eilen taas oli vähän hapuilevampaa, mutta saimme myös onnistuneita käännöksiä. 

Vastalaukkaharjoitus: uralta (tai vähän sen sisäpuolelta) käännös keskelle, josta laukka jatkuu eteenpäin ja sitten myötälaukkana.

Vastalaukkaharjoitus: laukkalävistäjältä suoristus keskihalkaisijalle, minkä jälkeen laukka jatkuu myötälaukkana.

Muistilista itselleni itsenäiseen harjoitteluun on siis:

- Ratsasta reilusti eteen ennen väistöä ja väistä vain muutama askel, minkä jälkeen taas heti suoraan eteen.

- Vastalaukkaharjoituksessa täytyy uskaltaa käyttää ihan reilusti molempia ohjia, eli (laukan puoleinen) sisäohja ei saa roikkua velttona ja passiivisena. Tätähän myös Kyra painottaa kirjassaan Ratsastuksen taito: hevosta täytyy voida kääntää vastalaukassakin yhtä lailla molemmilla ohjilla.

Näissä kahdessa asiassa riittää varmasti tekemistä vaikkapa huomisiin kotiharjoituksiin, joten en tee listasta tällä kertaa pidempää. :D

Kooste vuodesta 2020

Tarun ja Kimin talli, kesäkuu 2020

Tarun ja Kimin talli, kesäkuu 2020

Heräsin jälleen ajatukseen, että vuotta on enää muutama viikko jäljellä. Kääk, kohtahan tämä koko 4-vuotiskausi on paketissa ja minulla kohta virallisesti 5-vuotias hevonen! On siis aika summata tämä ikäkausi ja luntata vuoden takaisesta postauksesta, millaisia tavoitteita olin tälle vuodelle asettanut ja miten ne ovat toteutuneet:

maanantai 13.1.2020: "Vuodelle 2020 tavoitteena on tietenkin terve ja iloinen hevonen, joka kehittyy. Tarkoitus on palata Mintun kanssa töihin tässä tammikuun aikana, hypätä sen kanssa vähän lisää tuon joulukuisen yhden hyppykerran lisäksi ja maastoilla enemmän. Tamma on mielestäni oikein hyvällä mallilla noinkin vähän ratsastetuksi: alkusyksyllä ratsastin usein kolmesti viikossa, mutta loppuvuotta kohti usein vain kahdesti, ja välillä ratsastuskertoja oli vain yksi. Tänä vuonna palaan kolmeen ratsastuskertaan viikossa ja nostan kertoja hiljalleen neljään.

Kevään aikana haluaisin saada erityisesti laukasta hieman energisemmin rullaavaa – Mintulla on kyllä oikein kivan näköinen, pyöreä laukka, mutta sille pitää saada mentaalisesti hyvä draivi eteenpäin, että laukka ei jää ponnettomaksi. Maastoiluun haluan lisää rutiinia ja varmuutta. Lisäksi tämän vuoden aikana Mintulle esitellään erilaisia estetyyppejä. Muuten perustyöskentelyssä ei ole mitään varsinaisia ongelmakohtia, vaan yleisesti kasvatellaan kuntoa, voimaa ja notkeutta.

Niin, entäs ne kisasuunnitelmat? Jos kaikki menee hyvin, olisi ihanteellista, että syksyyn mennessä olisin päässyt käymään Mintun kanssa pari kertaa kisoissa. Kisarutiini ja -rentous syntyy vain käymällä tapahtumissa, joissa on kaikenlaista jännää tuijotettavaa hevoselle, joten yksin maneesissa ei vielä pitkälle pötkitä."

Onnellinen tosiasia on, että nämä tavoitteet ovat kirkkaasti täyttyneet. Katsotaan kutakin tavoitetta vielä hieman tarkemmin:

- Aivan alkuvuodesta (noin tammikuusta maaliskuuhun) ylipäätään laukan nostaminen oli työlästä. Sen jälkeen keväällä ja alkukesällä laukka oli vielä varsin ponnetonta ja Mintulle selvästi vaikeampaa kuin ravi, putoili usein ja peräänanto säilyi häilyvästi. Pikkuhiljaa kasvun, harjoittelun ja voiman lisääntymisen myötä se kuitenkin parani, ja vuoden aikana olemme voineet ruveta tekemään laukassa jo ihan kunnon harjoituksia eli nostamaan vaatimustasoa siitä, että kunhan laukka nyt ylipäätään nousisi ja pysyisi yllä. Laukannostot ovat selvästi parantuneet ja tulleet varmemmiksi nyt syksyllä, ja sain itsekin omaan istuntaani liittyvän ahaa-elämyksen, joka on auttanut niissä. Vaikka kisoissa vielä tuli laukkaohjelmissa virheitä, niin monessa kohdassa ohjelmia olemme saaneet onnistumisia ja hyviä numeroita (mm. kesäkuussa HeB:3 2019 -ohjelmassa suunnanmuutos laukassa 7, lokakuussa HeC:1 2000 -ohjelmassa laukkaympyrä 8 ja marraskuussa K.N. Specialissa laukkaympyrä 7,5). 

- Emme ole harrastaneet kauas ulottuvia maastoretkiä, eikä täällä kaupunkitallilla kauas pääsekään ilman ajoittaista liikenteen seassa ratsastamista, mutta sen sijaan tallin lähiympäristössä maastoilu kuuluu Mintun säännölliseen ohjelmaan. Sekä tällä että edellisellä tallilla on tallialuetta kiertävä maastorata, jossa voi pitää niin kävelypäivänkin kuin tehdä kontrolliharjoituksia tai laukata reippaasti eteen. Harjoitusta maastoiluun on siis tullut, ja pienten alkupörinöiden jälkeen Minttu nauttiikin aina kovasti, kun saa edetä reippaasti maastorataa pitkin.

- Esteitä Minttu hyppäsi lokakuuhun saakka säännöllisesti kesälomaa lukuun ottamatta yleensä 2 - 3 kertaa kuussa. Vuoden aikana se on hypännyt ristikkoja, pystyjä, oksereita, jumppasarjoja ja erikoisesteitä noin 80 - 90 cm korkeisiin ratoihin saakka ja käynyt harjoittelemassa myös yhdet harjoitus- ja yhdet seuraestekisat 70 cm:n ja 80 cm:n tasolla. Sen esteratsastaja pitää nyt loppuvuodesta hieman hyppytaukoa, mutta kevätpuolella treenit jatkuvat. Itsekin jopa hyppäsin alkusyksyllä Mintulla ensimmäistä kertaa (yhtä ristikkoa :D). 

Kotimäen ratsastajien seurakoulukilpailut, kesäkuu 2020

Kesälaitumella Tarun ja Kimin tallilla, heinäkuu 2020

Artukaisten seurakoulukilpailut, lokakuu 2020

- Seurakilpailuissa Minttu kävi neljä kertaa seuraavin tuloksin:

17.6. Kotimäen ratsastajien seurakoulukilpailut, HeB:3 2019: 58,864 %, tuomarina Christel Sonntag. Sija 17/22.

24.6. Kotimäen ratsastajien seuraestekilpailut, 80 cm: hylätty (esteen vieressä ollut traktori jännitti, mutta tuomari antoi luvan hypätä radan loppuun ja se sujui hyvin)

25.10. Turun ratsastajien seurakoulukilpailut (Artukainen), HeC:1 2000: 69,500 %, tuomarina Sirpa Ruojärvi. Sija 2/12.

29.11. Turun ratsastajien seurakoulukilpailut (Artukainen), K.N. Special: 64,800 %, tuomarina Hanne-Mari Kiuttu. Sija 8/20.

Kisakokemusta kertyi siis jopa hieman yli odotusten, ja tuloksiin ei voi olla 4-vuotiaalla hevosella muuta kuin tyytyväinen!

Lisäksi vuoteemme mahtui muutto Kotimäen talleilta väliaikaisesti Tarun ja Kimin tallille (maaliskuu - heinäkuu) ja sieltä Hannulan tallille (elokuu -->). Kesällä Minttu vietti kuukauden Marshall Horsesilla harjoittelemassa autojen ja traktorien kohtaamista.

Mitä tavoitteita vuodelle 2021 siis asetetaan?

Tavoitteena on saada lisää kilpailukokemusta ja tehdä ehjiä ratoja. Tasona koetamme vakiinnuttaa HeB:n. HeC-ohjelmiakin ehkä jokunen saattaa tulla, mutta Minttu on jo osoittanut olevansa sillä tasolla, että HeB ei ole sille mikään ongelma, kunhan vain ympäristö ei jännitä (sama tosin pätee yhtä lailla HeC:ssä). 

HeA tuskin on vielä ensi vuoden aikana ajankohtainen. Vaikka olemme jo hyvän aikaa harjoitelleet esimerkiksi avotaivutuksia, raviväistöjä ja pariin kertaan ennen kisoja vähän kokeilleet laukasta käyntiin siirtymistä, niin ainakin vielä HeA:n asiat tuntuvat kaukaisilta. HeB:ssä riittää kuitenkin varmasti tekemistä ja kehitettävää.

Siirtymät olemme saaneet energisemmiksi. Ensi vuonna tavoite on hiljalleen nostaa kokoamisastetta niin, että esimerkiksi laukka-ravi-siirtymiset pysyvät paremmin takaosan päällä.

Kiitos lukijoille siitä, että olette pysyneet meidän matkassamme mukana tai ehkä vasta hiljattain alkaneet seurata sitä. Rekisteröikää ihmeessä blogi lukulistallenne, jos olette aktiivisia lukijoita, niin saatte heti tiedon uusista postauksista ja minäkin näen lukijakunnan kasvun muutenkin kuin tilastojen kautta. :)

<3